Mummon murinat

Leskirouvien muisteluja vaalikahvilla

Käytiin ”tyttöjen” kanssa ennakkoäänestämässä hyvissä ajoin. Kun kansalaisvelvollisuus oli suoritettu, istuttiin hetken menneitä miettimässä kahvikupposen ääressä. Koska me kaikki olemme leskiä, niin pakostakin muistui mieleen se, miten aikoinaan oli puolison kanssa nämä hommat hoidettu.

Eräs meistä menetti miehensä jo parikymmentä vuotta sitten, yhdellä oli vielä edellisten eduskuntavaalien aikana ollut puoliso rinnallaan. Jälkimmäinen ”tyttö” sanoi, että nyt ei ollut helppoa. Hän muisteli, että oli niin antoisaa katsella vaaliohjelmia kaverin kanssa. Usein oltiin samaa mieltä siitä, että joku poliitikko on fiksu ja joku toinen ihan toope. Joskus tykättiin eri tyypeistä, mutta periaatteessa oltiin isojen linjojen kuten Nato-jäsenyyden suhteen samaa mieltä.

Toinen, pidemmän aikaa yksin elänyt totesi, että vähitellen on tottunut siihen, ettei ole miestä vieressä sohvalla pähkäilemässä asioita. Hän muisteli myös, että silloin ennen ei ainakaan meitä maalaisihmisiä paljon vaivanneet ilmasto-ongelmat eikä maahanmuutto. Nyt on niin paljon uusia asioita, joiden pohdinnassa olisi hyvä olla kaveri.

Yksi, joka oli ehtinyt edesmenneen puolison kanssa jo kultahäitäkin viettää, muisteli avioliiton alkuaikojen vaaliongelmia. Hän itse oli maanviljelijäperheen tytär, kun taas mies suurkaupungin työläiskodin kasvattama. Vaimo ei tiennyt paljon muusta kuin Maalaisliitosta ja Kekkosesta, mies enemmänkin vasemmistopuolueista ja SAK:sta. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana ei juuri politiikasta puhuttu. Asiat pystyi helpommin ohittamaan, kun ei silloin tainnut olla vielä telkkarin vaalitenttejä.

Ihmettelimme siinä porukalla, miten sopusoinnussa tuo pari oli loppuaikoina elellyt. Leskivaimo tuumi, että olihan siinä sellaista yhteensulautumista tapahtunut, eikä sitten ollut niin isoja mielipide-eroja. Joskus oli jopa piirretty vaalilippuun sama numero, tai ainakin niin oli toiselle sanottu. Nykyään poliittinen kenttä on monenkirjava ja vaikea käsittää. Piti ihan miettiä, mitä ne miehet nyt tuumisivat, jos olisivat elossa.

Siirsimme sitten vaalituumaukset odottamaan ratkaisun aikaa. Kun oli päästy miettimään entistä, puolison kanssa yhdessä vietettyä aikaa, niin jatkettiin aiheesta ilman politiikkaa. Todettiin, että kun on vuosikymmenet kasvettu yhteen, on vaikea elää ilman sitä turvallista ja luotettavaa kumppania. Suoritimme sitten kierroksen Luopioisten kirkkomaalla, jossa meidän kaikkien miehet lepäävät. Ja jossa meillä itsellämme on viimeinen leposija odottamassa.

Tuumimme, että vuosi vuodelta yksin eläminen hankaloituu, kun muisti heikkenee ja taidot rapistuvat. On sekin vaikeaa, kun herää jostakin painajaisunesta, eikä siinä vieressä tuhisekaan se tuttu, turvallinen hahmo. Teknisten hommien hoitaminen tuottaa vanhalle naisihmiselle joskus ihan ahdistavan vaikeita ongelmia. Ennen luettiin sama kirja ja katsottiin sama TV-ohjelma. Oli antoisaa keskustella niistä. Vaan enää ei sitä vakinaista juttukumppania ole. Viimeksi leskeytynyt ”tyttö” muisteli haikeana entisiä marjastusretkiä Laipanmaassa. Ensi syksynä tuskin uskaltaa mennä edes Rajalanniemen kallioille. Melkein kaikki muistivat lämmöllä ne ajat, kun puoliso lähti kalaan Kukkia-järvelle ja yleensä sai sieltä kohtuullisen saaliin.

Mymmeli

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.