Someolemus – Instagramin lyhyt oppimäärä

Nainen seisoo kesäisellä rannalla. Kuva on otettu yläviistosta, hän seisoo ylväänä selkä kameraan päin ja maisema laskevine aurinkoineen ja vedenkimalluksineen on kieltämättä hieno. ”Oli pakko saada olla hetki täysin yksin”, nainen kirjoittaa kuvan alla. Tekisi mieli kysyä, onko julkisen Instagram-päivityksen tekeminen sitten sitä yksin olemista – ja eikö se kuvan ottaja lainkaan pahastu, kun häntä ei noteerata keneksikään.

Toisessa kuvassa polkee pyörälenkillä oleva mies kapealla metsäisellä soratiellä. Hän kertoo päivän lenkin tehneen hyvää, kunnonkin nousevan kohisten ja sykkeen pysyneen sopivalla alueella koko lenkin ajan. Sydän on sykkinyt kuvallakin; sillä on useita tykkäyksiä, ja joku kysyy, missä päin seutua lenkkireitti oli kulkenut. Kysyisin itse ensimmäisenä, otitko kuvan itse vai hoitiko kuvaamisen joku muu, koska molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä hassuilta.

Ensimmäinen vaihtoehto merkitsisi sitä, että pyörälenkillä ollessaan kuntoilija sopivan paikan nähdessään pysäyttäisi pyöränsä tien sivuun. Sitten hän rymyäisi tienvarren pusikkoon, asettelisi puhelimensa sinne sopivaan paikkaan, virittelisi kameraan ajastuksen, kipaisisi äkkiä pyöränselkään ja ajaisi muina miehinä kuvauspaikan ohi. Sitten paluu takaisin, fillari parkkiin ja lepikkoon katsomaan, onnistuivatko kuvat. Toivottavasti, koska muuten pitää ottaa sama vielä uusiksi ennen kuin lenkki voi jatkua ja sykkeiden pitäminen oikealla alueella saattaa hivenen hankaloitua.

Toinen vaihtoehto on kaiketi se, että pyöräilijä on etukäteen pyytänyt kaverinsa seisomaan saniaisten ja nokkosten keskelle kamerapuhelimen kanssa maanantaina kello 18.12 ”siihen Rimpulantien varteen oikealle puolelle noin sata metriä Soratien risteyksestä”. Avulias ystävä sitten lähettää kuvan polkijalle – ellei tämä satu olemaan niin sanottuja merkkihenkilöitä, jolloin koko päivitysruljanssi voi jäädä avustavien käsien tehtäväksi.

En kuitenkaan uskalla kysyä kuvan alkuperästä mitään. Instagramissa ei rettelöidä, koska toisin kuin vaikkapa valittajien Facebook ja mukanokkelikkojen Twitter, se on kivojen ihmisten kaunis maailma. Ruoka on aina herkullista, vaatteet upeita, ihmiset hyvännäköisiä, kodit siistejä ja autot kiiltäviä. Rehellisyyttäkin silti on ilmassa, kun uimapukuvalintaa pohtiva nuori nainen julkaisee kuvan omasta takapuolestaan suoraselkäisellä kommentilla ”kunhan nyt postasin per*ekuvan”.

Olen uskotellut itselleni, että ajanpuutteen sekä juuri vallitsevan teennäisyyden ja pintakiillon vuoksi ne omat Instagram-päivitykset tuppaavat jäämään tekemättä. Voi olla, että en kuitenkaan vain kestäisi sitä, jos omat ”huippujulkaisuni” eivät oikeasti kiinnostaisikaan ketään.

Huomiotahan päivityksillä ollaan kuitenkin hakemassa. Tapahtumassa mukana olemisen ikuistaminen ja muille jakaminen on tärkeämpää kuin varsinainen tapahtuma. Kuva omasta aamupuurosta julkaistaan parinkymmenen englanninkielisen tunnistesanan kanssa, jotta mahdollisimman moni löytäisi tiensä pitämään kuvasta.

Sosiaalisen median julkaisutulva ei kuitenkaan kuivu, vaikka emme kaikki päivityksiä jatkuvasti suoltaisikaan – osa hoitaa päivittämistä meidän laiskojenkin edestä. Se pitää meidät muut ajan tasalla heidän elämästään ilman, että tarvitsee tavata kasvokkain ja päätyä Instagram-päivitykseksi. Tietäähän sen, miten siinä kävisi.

”Viimeaikaiset julkaisut merkinnästä #ihanajälleennäkeminen on piilotettu, koska yhteisö on ilmiantanut sisältöä, joka ei ehkä noudata Instagramin yhteisönormeja”.

 

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka toivoo tämän(kin) kirjoituksen keräävän joitakin tykkäyksiä. Ei sillä niin väliä, lukiko sitä lopulta kukaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.