Wili ja Juliana ovat nyt kotona Kangasalla – adoptioperheessä eletään ihan tavallista lapsiperhearkea

Nyt 12-vuotias Wili muutti kotiin Kangasalle 3-vuotiaana, Juliana neljä vuotta sitten. Wilin ja Julianan vanhemmat Satu ja Miika Koivurinne kiittelevät Filippiineiltä adoptoimisen prosessia, jossa tärkeintä on löytää lapselle vanhemmat – ei vanhemmille lasta.   

 

Wili käy Vatialan koulun viidettä luokkaa.

Pieni poika katselee nousevia ja laskevia lentokoneita. Hän tietää, että kohta yksi koneista lennättää hänen luokseen äidin ja isän – tuntemattomat, mutta silti jo niin tutut. Kainalossa on äidin ja isän Filippiineille lähettämä nalle ja kädessä albumi, jossa on kuvia Kangasalan kodista: olohuoneesta, keittiöstä, pihasta ja uudesta omasta huoneesta.

Lentokoneessa istuvat Satu ja Miika Koivurinne – pojan uusi äiti ja isä – sopivat työnjaosta: kumpi kuvaa ensitapaamista, kumpi huolehtii tavaroista ja kuka halaa ensimmäisenä. Koneen laskeuduttua Miika sanoo, että ”tuossa on meidän poika”. Satu on epäileväinen – lapsia ei yleensä tuoda adoptiovanhempia vastaan lentokentälle – mutta Miikan lause osoittautuu pian todeksi.

Ensitapaamisen varalle lentokoneessa tehdyt suunnitelmat lentävät romukoppaan, kun perhe on ensimmäisen kerran koossa. Kyyneleitä, naurua, onnea, epäuskoisia haleja – oletko sinä nyt oikeasti siinä?

– Ensimmäisinä yhteisinä viikkoina piti vähän toppuutellakin itseään. Lapsi – Wili – tuntui meille Suomeen lähetettyjen valokuvien perusteella jo niin omalta, että piti vähän muistutella itselleen, että 3-vuotias saattaa tarvita tutustumiseen enemmän aikaa kuin me vanhemmat, Miika Koivurinne muistelee.

Wili puhui ensimmäiset suomenkieliset sanansa jo ennen pitkää kotimatkaa Suomeen ja Kangasalle.

– Äiti ja isä ovat kertoneet, että kun tulimme kotiin, kiersin Filippiineille lähetetty albumi kädessäni huoneesta toiseen ja vertailin kuvia todellisuuteen. Kun olin saanut talon kierrettyä, huokaisin syvään ja menin äidin syliin nukkumaan, nyt 12-vuotias Wili kertoo.

Juliana aloittaa syksyllä esikoulun.

Nopea sopeutuminen uuteen kotiin

Tavallinen pikkulapsiarki alkoi pyöriä nopeasti Wilin tultua uuteen kotiinsa: yhdessäolo, leikkipuistopuuhat ja haravointi, talven tultua mäenlasku ja hiihtäminen, kesällä uinti ja pyöräileminen. Ensimmäisenä talvena lumi oli suuri ihmetyksen aihe.

– Syys- ja talvihanskat eivät meinanneet aluksi pysyä kädessä lainkaan, kun eihän poika sellaisiin ollut tottunut, isä-Miika mainitsee.

Wilin sanavarasto alkoi karttua hyvällä tahdilla. Alkuun kommunikoinnin apuna toimivat kuvasanakortit. Kieli tarttui nopeasti poikaan, vaikka alkuun puheessa vilahtelikin sellaisia sanamuotoja kuin ”laturimessa” tai ”takanassa”. Äiti ja isäkin saivat omat kutsumanimensä.

– Ensimmäiselle luokalle asti minä olin ”äibi”, Miika ”papa”. Koulun alettua nämä nimet jäivät – harmi kyllä – pois käytöstä, äiti-Satu muistelee.

Vatialan päiväkodissa Wili aloitti 4-vuotiaana. Vanhempien mieleen on jäänyt lastentarhanopettaja-Johannan mieltä lämmittävät sanat hoitouran alkuvaiheilta: ”Wili on tullut tänne maapallon toiselta puolelta, mutta miten hän voikin olla niin samanlainen kuin te” päiväkodin työntekijä ihmetteli.

– Me olemme kaikki vähän tällaisia sähikäisiä ja kiihdymme nopeasti nollasta sataan. Temperamentit siis menevät aika hyvin yksiin. Täytyy kyllä antaa kiitokset Vatialan päiväkotiin siitä, kuinka hienosti siellä otettiin lapset vastaan. Päiväkoti on omalta osaltaan tukenut upeasti lasten sopeutumista ja opettanut heille paljon toisten lasten kanssa toimimista, Satu Koivurinne toteaa.

Vanhemmat antavat kiitosta myös Pelastajaa Lapset ry:n ja Filippiinien pään adoptioprosessille. Tulevat vanhemmat käyvät läpi adoptiovalmennuksen, ja Filippiinien päässä lapset valmistellaan uusiin koteihinsa huolella.

– Siinä ei etsitä vanhemmille lapsia vaan lapsille vanhempia, Miika Koivurinne kiteyttää.

Pikkusisko myös Filippiineiltä

Alusta asti oli selvää, että perheeseen halutaan adoptoida myös toinen lapsi. Wilin adoptioprosessi oli kestänyt kaikkiaan neljä vuotta, joten vanhemmat varautuivat pitkään odotukseen myös tällä kerralla. Toisin kuitenkin kävi.

Juliana tuli meille varsinaisena pikasynnytyksenä, sillä odotus kesti kaikkiaan vain neljä kuukautta. Tämä on kyllä harvinaisen lyhyt aika, Satu ja Miika huomauttavat.

Wili lähti vanhempiensa mukana Filippiineille hakemaan uutta perheenjäsentä kotiin. Juliana adoptoitiin samasta paikasta kuin Wili, joten matka oli monellakin tavalla tunteikas.

Satu ja Miika Koivurinne muuttivat Kangasalle vuonna 2009. Muuton jälkeen perhekoko on kasvanut kahdella lapsella: vuonna 2010 Wilillä ja vuonna 2015 Julianalla. Koko perhe viihtyy hyvin Vatialassa – lapsille riittää leikkikavereita, palvelut ovat lähellä ja liikenneyhteydet moneen suuntaan ovat kunnossa.

– Samat hoitajat, jotka olivat huolehtineet Wilistä, hoitivat myös Julianaa. Siinä oli melkoinen pyöritys, kun ihastelimme vuoroin Julianaa, otimme valokuvia, ja hoitajat juoksivat halailemaan Wiliä, Satu Koivurinne miettii.

Wili tunnisti Filippiinien-matkan aikana yllättävänkin paljon vanhoja paikkoja. Hän huomasi, kuinka rakennukset olivat erilaisia, ja kuinka järjestys oli muuttunut paikassa, josta lapset adoptoitiin.

Perheen kodin ”Filsu-hyllyyn” on koottu paljon tavaroita Filippiineiltä. Wilille maasta tulee mieleen ensimmäisenä Seikkailija Dora -piirretty, pehmolelukasat ja merilevän sekä riisin syöminen.

– Ja tietenkin lämpö ja meri, Wili lisää.

Vertaistapaamisista iloa ja voimaa

Adoptiovanhemmuus on erityistä vanhemmuutta, vaikka suurimmaksi osaksi adoptioperheissä eletäänkin ihan tavallista lapsiperhearkea. Myös Koivurinteiden elämä täyttyy normaaleista lapsiperheen askareista.

Toukokuussa kuusi vuotta täyttävä Juliana käy hoidossa Vatialan päiväkodissa ja kerran viikossa uimakoulussa Tampereella. Salibandya Kangasalan Urheilijoiden joukkueessa aktiivisesti harrastava Wili on Vatialan koulun viidennellä luokalla. Satu Koivurinne työskentelee Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä ja Miika Koivurinne puolestaan ensihoidon kenttäjohtajana.

Kerran vuodessa perhe osallistuu Filippiineiltä adoptoineiden perheiden yhteiseen tapaamiseen. Tapaamisissa on koolla kaikkiaan noin sata perhettä, joten lapsille riittää leikkikavereita ja aikuisille juttuseuraa.

– Vertaisuuden jakaminen on tapaamisissa parasta. Ajatuksia ja tunteita pääsee jakamaan ihan omalla tavalla muiden adoptioperheiden kanssa, Satu Koivurinne sanoo.

 

Adoptiotilastoja:

  • Suomeen on adoptoitu vuoden 1985 jälkeen arviolta yhteensä noin 4790 lasta kolmen palvelunantajan kautta.
  • Vuonna 2017 Suomessa tehtiin yhteensä 396 adoptiota, joista 139 oli perheen ulkopuolisia adoptioita. Kotimaisia adoptioita oli 292 ja kansainvälisiä 104. Adoptoiduista suurin osa oli alle 10-vuotiaita lapsia.
  • Vuonna 2017 Suomeen adoptoitiin ulkomailta eniten Etelä-Afrikassa syntyneitä lapsia (21). Seuraavaksi eniten adoptioita tehtiin Thaimaasta (18 lasta) ja Kiinasta (14 lasta).
  • Lähteet: Pelastakaa Lapset ry ja Tilastokeskus

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?