Hiljainen viikko

Marjatta Koskenvesa.

Tänään 17.4. puolisoni Esko täyttäisi 81 vuotta, jos olisi elossa. Kun hän syntyi, päivä oli pääsiäinen. Tämä pääsiäispoika opetti jälkipolville, että pääsiäisen ajankohta liikkuu. Mutta selitys päiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun ajasta tuntui lapsista vaikealta käsittää. Moni meistäkin taisi taas ihmetellä, nytkö vasta on pääsiäisviikko. Ennen vanhaan sanottiin piinaviikko, nykyisin pääsiäisviikko tai hiljainen viikko. Tämänkin vuoden kirkon kalenterissa on jokaiselle hiljaisen viikon päivälle valittu raamatunkohdat.  Sääli, ettei meillä ole perinnettä laulaa ja kuunnella runsaasti kärsimys- tai pääsiäislauluja, niin kuin joululaulujen aikaan. Pääsiäistervehdyksiäkään ei lähetetä kuten jouluisia, mutta ovathan onneksi passiot ja konsertit sekä erilaiset vaellukset ja kuvaelmat olemassa.

Vilkunan Ajantiedosta katsoin, että meitä edeltävillä sukupolvilla oli perinne välttää hiljaisella viikolla meteliä ja soittoa. Noudatettiin monenmoisia pääsiäisperinteitä ja tapoja. Kaikki eivät olleet kristillisiä, vaan taikuutta muun muassa pahan karkottamiskonsteineen. Oman aikamme perinteistä moni nousee suoraan Raamatun aiheiden pohjalta. Erityisesti ruoat tai kodinkoristelut. Lammas- tai karitsapaisti, kananmunat, tipukoristeet, pääsiäisruohon kasvatus ja oksat maljakoissa. Ne julistavat sovitusta ja elämän uudistumista.

Seurakunta kutsuu tällä viikolla yhteisiin kokoontumisiin Sanan ääreen. Muistan kouluajoilta, miten yhtenä vuonna päätimme likkaporukalla osallistua jokaiseen sen viikon ahtisaarnailtaan Kangasalan kirkossa. Ahdit olivat kertomusta Jeesuksen kärsimystien vaiheista. Se puhutteli ja liikutti mieliämme. Työvuosinani 1960-luvulta alkaen sain vuorollani pitää ahtisaarnoja Meilahden kirkossa. Nykyisin seurakunnan kokoontumiset keskittyvät viikon loppupuolelle. Kotona olemme voineet lueskella raamatunkohtia. Maanantain aihe oli Jeesuksen taistelu Getsemanessa. Tiistaina luettiin siitä, miten häntä kuulusteltiin. Keskiviikkona esillä on Jeesuksen tuomitseminen kuolemaan. Kiirastorstaina keskitytään Jeesuksen viimeiseen ateriaan ja osallistutaan kirkossa ehtoollisen viettoon. Pitkäperjantai on Vapahtajan sovintokuoleman päivä. Silloin tummiin verhotun alttarin ääressä vietetään jumalanpalvelus urkujen ollessa vaiti. Hiljainen lauantai muistuttaa Jeesuksesta haudassa. Sitten onkin jo ylösnousemuksen päivä. Pääsiäisaamun messu riemuitsee kuoleman voittajasta ”Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!”- tervehdyksineen.

Jeesuksen kärsimystiellä moni vaihe puhuttelee. Hänet lavastettiin syylliseksi.  Jeesus kuunteli vaiti valheellisia väitteitä ja otti vastaan pahantahtoista kohtelua. Ristiään raahaava, verille piesty Jeesus uupui, ja Simon Kyreneläinen pantiin kantamaan hänen ristiään.  Monelle Pietari, joka kielsi Jeesuksen, ja ristin ryövärien erilaiset kohtalot ovat jääneet mieleen. Minulle voimaa antavaksi on tullut Jeesuksen taistelu Getsemanessa. Hänkin tunsi vastenmielisyyttä taipua kuolemaan. Hänkin kamppaili, ollako kuuliainen Jumalan tahdolle. Hän taipui vapaaehtoisesti, tyytyi siihen, mikä oli hänen tehtäväkseen määrätty. Omissa taisteluissani on auttanut, että häneenkin, Jumalan Poikaan, teki niin kipeää. Ja että hänkin oli niin yksin.

Mutta yli kaiken juhlittava on Vapahtajan ylösnousemus: merkitseehän se meille toivoa elämästä kuoleman jälkeen. Meillä on lupaus ja odotus omienkin ruumiittemme ylösnousemuksesta ja mahdollisuudestamme persoonallisina kohdata toisiamme siellä uudessa todellisuudessa. Meidänkään kuolemamme ei ole lopullinen.

Marjatta Koskenvesa,

eläkerovasti Luopioisista

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?