Mummon murinat

Historian kertausta

Kevätaurinko tunki taas sisään ja vanhaan iski siivousvimma. Voi voi, kun nuo kirjakokoelmatkin ovat runsaita ja keräävät pölyä. Jos vaikka edes yhden hyllymetrin verran poistaisi painotuotteita, niin itsellä olisi vähemmän hommaa ja jälkeläisetkin pääsisivät helpommalla sitten joskus. Siispä toimeen tartutaan.

Löytyi aika paljon kirjoja, joita kukaan ei ollut avannut kymmeniin vuosiin. Omia nuoruusaikaisia tietoteoksia ja aikansa eläneitä romaanejakin. Ja sitten oli nuoremman polven kouluajan oppikirjoja vinot pinot.

Toki piti kysyä, haluavatko itse niitä säilytellä? Eivätpä juuri halunneet. Sen verran rähjäisiä, tupakan tummentamia ja kaikkinaisia raapustuksia täynnä nuo teini-iässä opiskellut teokset olivat, että ei niitä kirpputoreillekaan huolittaisi.

Siis poistoon.  Luonnontieteitten teoksista selvisi melko vähällä katsastuksella. Kirjojen lehdet paperinkeräykseen ja kannet sekaroskiin.  Mutta historiaa ei voinutkaan noin vain ohittaa. Lukuhimo iski. Taisivat olla painokset jostakin seitsemän- kahdeksankymmenluvulta. Puoli päivää siinä vierähti, kun piti pääasiat katsoa.

Etenkin Afrikan menneisyys tuntui järkyttävältä, vaikka on lukenutkin, miten Eurooppa harrasti melkoista sortoa siellä. Vuonna 1914 olivat itsenäisiä valtioita vain Etiopia ja vapautettujen orjien ”luvattu maa” Liberia. Ennen toista maailmansotaa olivat itsenäistyneet lisäksi Egypti ja Etelä-Afrikan tasavalta, jossa tosin suurin osa kansasta oli yhä alistetussa asemassa.

Melkoista huseeraamista eurooppalaiset taisivat Amerikoissakin harrastaa. Kultaa kaivettiin, intiaanien kanssa sodittiin ja orjatyövoimaa käytettiin.

Suomenkin osalta tuli joitakin asioita katselluksi. Vuosien 1917 ja 1918 tapahtumat jäivät nyt vähemmälle, samoin Daniel Medelplanin vaiheet, kun niitä koskevaa tietoa on leikelty talteen tämän lehden numeroista. Mutta tällä äskeisellä ”historiantunnilla” tuli vastaan koululaitoksemme kehitystä.

Huomasi, että Suomessa tavallinen rahvaskin on ollut aika hyväosaista. Lukutaito oli köyhänkin ulottuvilla. Kunnallinen itsehallinto oli rakennettu 1865 ja kansakouluasetus tuli heti seuraavana vuonna. (Miten mahtoi olla emämaan Venäjän puolella, kun siellä se maaorjuuskin oli lopetettu vasta muutamaa vuotta aiemmin?)

Piti muista lähteistä vilkaista paikallista koulukehitystä täällä kotiseudulla. Kovasti edistyksellisiä on oltu. Tarkempaa tietoa löytyi edesmenneen Aarre Kailanpään teoksesta Luopioisten Koululaitoksen Historia (vuodelta 1993). Mielenkiintoista oli esimerkiksi se, että 13.6.1967 saatiin lupa perustaa ”kokeilukeskikoulu” yhdelletoista paikkakunnalle. Yksi näistä opinahjoista toimi Luopioisten Aitoossa isossa vanhassa kivikoulussa, vielä silloinkin, kun mummo muutti Luopioisiin. Nyttemmin peruskoulun yläaste on kaikkialla Suomessa. Ja tasavertaistaa nuorisoa. Kielitaitokin on kaikkien ulottuvilla eri tavalla kuin meidän nuoruudessa.

Vielä noista jälkeläisten historiankirjoista löytyi tietoa siitä, miten Suomessa luotiin sota-aikana säännöstely eri elintarvikkeille. Tuo ”korttiaika” päättyi lopullisesti vasta 1954. Joten meidän ikäluokat muistavat vielä varsin hyvin, kun niitten elintarvikekorttien kanssa kaupassa käytiin.

Taisi olla kaikille omia sokerikuponkeja ja kahvikuponkeja. Ja sitten viisikymmenluvulla alkoi tulla markkinoille vapaampaakin tavaraa, josta piti maksaa enemmän. Se oli verosokeria ja verokahvia. Ei ollut meidän lapsuudessa ongelmia lasten liiasta karkinsyönnistä. Mummo oli kolmannella kansakoulussa, kun ensi kerran näki ja koki karamellin.

Mymmeli

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.