Miksi uskot?

Minulta kysytään toisinaan, miksi minä uskon. Ei se ole mitenkään jatkuvaa tenttaamista, kun papin tietenkin oletetaan uskovan. Välillä vain joku haluaa tietää tarkemmin. En osaa vieläkään vastata hienosti ja napakasti.

Olen toisinaan kateellinen opetuslapsille. Jos kuvittelisin olevani yksi heistä, saattaisin vastata kysyjälle: ”Kolmen viimeisen vuoden aikana tuo Jeesus on herättänyt kuolleita, parantanut sairaita, kävellyt veden päällä, tyynnyttänyt myrskyn ja vaikka mitä. Näiden lisäksi muutama päivä sitten sain nähdä, kun hänet tapettiin, ja nyt hän on noussut kuolleista. Jaa, että miksi minä uskon? Älä nyt tyhmiä kysele!”

Koko ikäni olen ollut aktiivinen kristitty. Puolet elämästäni olen työskennellyt kirkollisissa piireissä. Minut on kyllästetty hengellisyydellä. Silti en ole koskaan kokenut mitään sellaista ihmettä, jonka voisin valttikorttina täräyttää pöytään niin, että kyselijät hiljenevät ja suuren kunnioituksen vallitessa alkavat itsekin miettiä uskonasioita.

Lienee Jumalan viisautta, että minä olen välttynyt yliluonnollisilta kokemuksilta, koska minä varmasti alkaisin keskittyä epäoleelliseen. Lapsellisesti kuvittelisin, että minun kokemukseni saisivat muutkin uskomaan. Mutta enhän minäkään usko siksi, että joku muu väittää kokeneensa ihmeellisiä asioita. Ihmeet pitää nähdä itse.

Opetuslapset keskittyivät kaiken näkemänsä jälkeen julistamaan ylösnoussutta Kristusta, koska hänet voi kuka vain kohdata Jumalan Sanassa. Suurikin ihme on lopulta vain yksi hetki elämässä. Sen muisto haalistuu ja joskus se unohtuu kokonaan. Todellista on sellainen, joka on läsnä jatkuvasti. Ei suuresti ja räiskyvästi, vaan hiljaa ja vakaasti.

Uskon siksi, että olen saanut kohdata Kristuksen siellä, missä hänet voidaan kohdata:
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)

Marko Sagulin
seurakuntapastori
Kangasalan seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?