Heinäkuisia Kirkkareita tehdään ympäri vuoden – maalaisfestaria järjestää noin 15 henkilön vahvuinen ydinporukka, kesällä arvokasta apua saadaan 600 talkoolaiselta

27.04.2019 18:57

Maalaisfestareiden tunnelmaa viime kesältä.

Kirkastusjuhlien festarialue viettää Aitoossa vielä hiljaiselämää, mutta pinnan alla tapahtuu koko ajan. Aitoon vapaapalokunnan festaritiimi työskentelee käytännössä ympäri vuoden, vaikka isoimmat kiireet ajoittuvatkin luonnollisesti heinäkuun alussa järjestettävän rockfestivaalin alle.

– Huhtikuussa käymme läpi talkoolaisiksi ilmoittautuneita ja jaamme vastuita eri alueille. Talkoolaisia ilmoittautuu koko ajan lisää, viimeiset vasta kesäkuun lopussa, Aku Pietilä Aitoon VPK:sta kertoo.

Talkoolaisia ahkeroi vuosittain järjestettävillä juhlilla kaikkiaan kuutisen sataa.  Vapaaehtoisia tarvitaan moneen rooliin: pysäköinninopastukseen, järjestyksenvalvontaan, lipunmyyntiin, siivoukseen, roudaukseen, anniskelupisteisiin, blokkaukseen ja siistimiseen, kioskeihin, keittiölle, makkaranmyyntiin, infopisteelle, narikkaan, pullojenkeräykseen…

– Talkoilijat saavat yhden illan ahkeroinnistaan korvauksena muun muassa sisäänpääsyn kahdelle muulle festaripäivälle, Pietilä mainitsee.

Kirkastusjuhlia on vietetty Aitoossa vuodesta 1882 alkaen – ne ovat Aitoon VPK:n perinteinen vuosijuhla. Nimi kirkastusjuhla tulee siitä, että juhlia vietettiin alun perin aina kirkastussunnuntaina. Nykyisin festareilla juhlitaan tavallisimmin heinäkuun toisena viikonloppuna.

– Talkoolaisistamme monet ovatkin pitkän linjan talkoolaisia, jotka ovat tehneet vapaaehtoistyötä jo vaikka kuinka pitkään. Meillä on myös paljon niitä, jotka talkoilevat jo useammassa sukupolvessa, Pietilä kertoo.

Alue rakentuu viidessä päivässä

Kirkkareiden ohjelma julkaistaan yleensä alkuvuodesta. Aitoossa nähdään vuosittain artisteja kotimaiselta huipulta. Maalaismaisemissa on vuosien varrella kuultu Dannya, Dingoa, Renegadesia, Jari Sillanpäätä, Ultra Brata, Paula Koivuniemeä ja Cheekiä.

Yksi yhtye on totuttu näkemään vuodesta toiseen Aitoossa, sillä Apulanta on esiintynyt Kirkkareilla jo 22 kertaa ja saapuu festareille tänäkin vuonna. Tulevana kesänä lauteille astuvat myös muun muassa Ville Valo & Agents, Anssi Kela, Lauri Tähkä, Vesala ja Popeda.

Kirkkari-alueen rakentaminen vie viisi päivää, purkaminen sujuu yhdessä päivässä.

Järjestäjien kiireisin vaihe alkaa kesäkuun lopussa noin puolitoista viikkoa ennen festivaalia. Viikkoa ennen festareita talkoolaisille pidetään infopalaveri, minkä jälkeen alkaa festivaalialueen rakentaminen. Aluetta rakentaa noin 15 henkilön vahvuinen tiimi. Pystyttäminen ja kaiken kokoon saaminen vie aikaa viisi päivää.

– Meillä on paljon rakentamiseen tarvittavia tavaroita itsellämme – aitaa, telttoja, pöytiä, tuoleja ja niin edelleen – mikä helpottaa urakkaa huomattavasti. Pyrimme siihen, että festarialue on valmis perjantai-iltana, kun bileet pistetään käyntiin lauantai-iltana, Pietilä kertoo.

Keittiön väki huolehtii järjestäjien ja talkoolaisten muonituksesta sekä ennen festareita ja niiden aikana.

Festareiden ollessa käynnissä palvellaan sekä yleisöä että esiintymään saapuvia artisteja. Yleisöä käy kolmen päivän aikana noin 8000–10 000, ja kolmelle eri lavalle nousee vuosittain 15–20 esiintyjää.

– Jos kävijämäärä kipuaa 10 000:een, voidaan puhua jo tosi onnistuneista Kirkkareista, Pietilä haarukoi.

Yksi VPK:n talkooporukka viime kesän Kirkkareiden viimeisen esiintyjän jälkeen. Kuvassa vasemmalta lukien Janne Sokka, Aku Pietilä ja Erkki Hyöki.

Esiintyvillä artisteilla on vaihtelevia toiveita isäntiä kohtaan. Toisen keikkaraiderissa voi olla monen monta erilaista kohtaa, jollakin toisella toiveita ei juuri ole. Pietilä kertoo, että toiveet on tähän asti pystytty aina täyttämään.

Syksyllä varataan ensimmäiset esiintyjät

Festareiden purkaminen alkaa heti tiistaiaamuna perinteisesti maanantai-iltaisin päättyvien juhlien jälkeen. Purkaminen tapahtuu yhdessä päivässä. Purkamispäivän jälkeen edessä on roskien vientiä niille kuuluville paikoille.

– Tämän jälkeen VPK:n hallitus vetää pari viikkoa happea, minkä jälkeen kesän festareiden plussat ja miinukset vedetään yhteen. Siitä sitten pikkuhiljaa kääritään taas hihat ja aloitetaan seuraavan vuoden tapahtuman suunnitteleminen.

Syksyn aikana hallitus lyö lukkoon Kirkkareiden budjetin. Loppuvuoden työllistävin osuus on seuraavan kesän festariohjelma. Artistikattaus on pitkälti Aitoon VPK:n ohjelmatyöryhmän pohdinnan tulos.

– Suosituimmat yhtyeet tai laulajat pitää varata hyvissä ajoin, Pietilä muistuttaa.

 

Aitoon Kirkastusjuhlat:

  • Järjestetään tänä vuonna 137. kerran
  • Tämän kesän festarit järjestetään 6.–8. heinäkuuta
  • Vapaaehtoisia työskentelee vuosittain noin 600
  • Kirkkari-vieraita on vuosittain 8000–10 000
  • Festarivieraat syövät kolmen päivän aikana noin 120 kiloa makkaraa
  • Olutta myydään noin 2800 litraa, lonkeroa ja siideriä 3500 litraa ja limonadia 700 litraa