Pyydykset voivat olla vaarallisia vesilinnuille – verkkoihin voi jäädä muutakin kuin kevään ensimmäinen kutuhauki

Kuikka on jäänyt verkkoon.

Kevät tuo taas vesille kalamiehet ja erilaiset pyydykset. Kalaa pitäisi saada, rannat aukeaa, hauki kutee, ahven ui katiskaan, elämä pursuaa ja joka paikkaan pitäisi ehtiä.

Usein käy kuitenkin niin, että samoille vapautuville vesille haluaa muitakin kuin ihminen verkkoineen. Ensimmäisiin sulapaikkoihin ilmestyvät myös monet vesilinnut, jolloin on helposti mahdollista, että kalastajan verkossa on muutakin kuin kevään ensimmäinen kutuhauki.

Nykyiset nailonverkot ovat kestäviä. Jos verkkoon ensimmäisessä sulassa sukeltaa vaikka kuikka, verkko toimii tehokkaana ansana, josta ei pääse irti. Verkko kestää, vaikka kuinka lintu rimpuilisi. Jos verkko on matalassa vedessä, kuikka pystyy nostamaan sen pintaan mutta ei pääse irti. Lintu kieppuu ja sukeltelee ja sotkee itsensä yhä pahemmin.

Katiskalla on hauska nostella ahvenia ja särkiä. Parhaaseen kutuaikaan sillä voi saada helposti useita kiloja hyviä paistinkaloja. Perkaajalla riittää puuhaa, kaikki ovat tyytyväisiä, saalista tuli taas yli oman tarpeen. Mutta sitten katiska kenties jätetään rannalle niille sijoilleen. Nielu auki ja luukku kiinni. Seuraavalla kerralla, kun taas piti heittää katiska rantaveteen, saaliina onkin muutama rastas ja punarinta. Tästä on varmaan puhuttu tuhansia kertoja: kun jätät katiskan rannalle, jätä luukku auki ja nielu kiinni. Lisäksi katiskaa ei pitäisi jättää parhaaseen pajupusikkoon vaan viedä mieluiten talaaseen varjoon.

Katiskan sijoittelussa tulee vielä muistaa, että pyydys on sijoitettava aina kokonaan veden alle. Jos siitä osa jää näkyviin, sorsat kuten tavi ja sinisorsa, voivat helposti uida nielusta sisään.

Risat ja hylätyt verkot ovat suurimpia riesoja. Jotkut kalastajat eivät ”jaksa” suoria verkoista ylisuuria kiiski- ja särkisaaliita vaan jättävät verkot heitteille lähimmälle luodolle lokkien perattavaksi. Lokit kyllä hoitavat homman aikanaan, mutta risainen verkko säilyy luodolla vuodesta toiseen, kunnes viimein auringon ja aaltojen voimasta alkaa hapertua. Tällainen verkkokasa voi olla useita vuosia petollinen ansa vesilinnuille. Joitakin vuosia sitten satuin Kuhmalahden Vehkajärvellä luodolle, jossa kalatiirat olivat tehneet pesänsä hylättyjen verkkojen viereen. Yksi poikasista oli takertunut jaloistaan kiinni verkkoon ja joutui kyhjöttämään siinä paikallaan. Emot onneksi olivat ruokkineet poikasta, jonka värityskin oli selvästi haaleampi jatkuvasta auringonpaahteesta. Vapautin sen ansasta ja poikanen kipitti varvikon suojaan.

Pyydyksistä on siis pidettävä huolta ja verkot nostettava riittävän usein, katiskoita ei jätetä rannoille lojumaan ja erityisesti risaiset verkot on hävitettävä asianmukaisesti. Jos verkoissa on liikaa särkiä, täytynee opetella syömään särkiä. Se kasvattaa kuulemma jotain.

Vapautuksen hetki.

 

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.