
Jussi Haavisto (vasemmalla) hankki olympiasoihdun Brother Christmas -yhdistyksen hyväntekeväisyyshuutokaupasta. Soihtua luovuttamassa Brother Christmas -hahmona tunnettu Ari Koponen.
Kangasalalainen Jussi Haavisto otti ja hankki Etelä-Korean vuoden takaisissa talviolympialaisissa käytetyn olympiasoihdun Brother Christmas -yhdistyksen hyväntekeväisyyshuutokaupasta huhtikuussa. Haaviston suunnitelmissa on kierrättää soihtua aina tietyin väliajoin näytille uuteen paikkaan. Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi hoitokodit, urheiluseurat, sairaalat tai muut laitokset.
– Ajattelin, että olympiasoihtu toisi iloa aina jollekin taholle tai yhteisölle, joka on tehnyt jotakin hyvää. Oli selvää, että en hanki sitä vain omaksi ilokseni vaan haluan, että se on mahdollisimman monen ihmisen ihmeteltävänä, ja että esineen tarina saattaisi jopa inspiroida ihmisiä. Niinpä soihtu ilahduttaa ensimmäiseksi kävijöitä Pälkäneen Kostia-areenalla, Jussi Haavisto toteaa.
Haavisto luovuttaa soihdun areenalle perjantaina Unelmien liikuntapäivä -tapahtuman yhteydessä. Soihdun luovutus tapahtuu kello 18.30.
Haavisto tukee kohteita aina myös 500 euron suuruisella kannustusstipendillä: Kostia-areenalla stipendi luovutetaan Pälkäneen Luja-Lukolle.
Brother Christmas toi soihdun ensin Kangasalle
Brother Christmas -hahmona tunnettu Ari Koponen matkasi Kangasalle huhtikuussa luovuttamaan olympiasoihdun Haavistolle.
– Soihdun kierrättäminen on hieno idea. En voisi keksiä parempaa tapaa tuoda ihmisille iloa tämän arvokkaan esineen avulla, Koponen kiitteli.
Haavisto huusi olympiasoihdun 3000 eurolla. Myynnistä saatu tuotto meni kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.
– Avustuksen kohteena oli uusimaalainen lapsiperhe, jonka keskimmäinen lapsi, kahdeksasluokkalainen poika, menehtyi traagisesti koulukiusaamisesta ja masennuksesta aiheutuneiden paineiden vuoksi vain vähän aikaa sitten, Koponen kertoo.
Ari Koponen oli tammikuussa 2018 yksi neljästä suomalaisesta, joka pääsi kantamaan Pyeongchangin olympiasoihtua. Muut Suomen edustajat olympiasoihtuviestissä olivat Pekka Hyysalo, Kaj Kunnas ja Leijonaemot ry:n Janet Grundström. Jokainen soihtuviestiin osallistunut juoksija sai kyseisen soihdun ja virallisen juoksuasun muistolahjana itselleen.
– Soihtu on 70 senttimetriä korkea ja väritykseltään valkoinen ja kultainen, ja sen keskellä on viisisakarainen liekkikuvio, joka edustaa olympiaurheilun kansoja yhdistävää henkeä. Olympiasoihdun suunnitteli eteläkorealainen muotoilija Young Se Kim, Koponen kertoo.
Pyeongchangin soihtuviestiin osallistui kaikkiaan 7 500 soihdunkantajaa Etelä-Koreasta ja muualta maailmasta.

Eteläkorealaisen Young Se Kimin suunnittelema olympiasoihtu on 70 senttimetriä korkea ja väritykseltään valkoinen ja kultainen. Soihdun keskellä on viisisakarainen liekkikuvio, joka edustaa olympiaurheilun kansoja yhdistävää henkeä.
Viimeisimmät kommentit