Pauli Kiuru ja Petri Sarvamaa ehtivät ensimmäisinä sinappiostoksille

Petri Sarvamaa ja Pauli Kiuru istumassa pälkäneläisissä Adirondack-tuoleissa. Sinappitehtaan työntekijät poseeraavat taustalla.

Pälkäneen Lions Club ahkeroi lauantaina 11. toukokuuta Pälkäneen torin laidalla. Ahkeroinnin tuloksena syntyi noin 700 purkkia Leijonien maankuulua Äijäsinappia. Myös miedompaa sinappia valmistui. Normaalisti sinappia tehdään joulumyyntiin, mutta nyt sitä valmistettiin Kangasala Jukolaa silmällä, sillä Pälkäneen Lions Club myy sinappia Heponiemen pellon laidalla Jukolan viestiin tuleville. Tuotot käytetään nuorisotoimintaan Pälkäneellä.

Ensimmäiset purkit ”Jukola-erästä” hankkivat Pälkäneen torilla piipahtaneet kansanedustaja ja urheilumies Pauli Kiuru ja Euroopan parlamentissa seitsemän vuotta työskennellyt Petri Sarvamaa. Sarvamaa on Euroopan parlamentissa Suomen ”ruokameppi”, joten alan asiantuntemusta riittää myös Äijäsinappia testaamaan.

15.–16.6. järjestettävässä Jukolassa pälkäneläisten sinappia myy muun muassa olympiavoittaja Juha Mieto. Hiihtäjälegenda on luvannut varustaa myymänsä purkit nimikirjoituksellaan. Miedon paikallaoloaikaa voi tiedustella kisalauantaina Olli Pölläseltä (0400 955 271).

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?