Jukola-näyttely tuo Kangasala-taloon vanhoja karttoja ja kangasalalaisia suunnistusasuja

Jukolan taustajärjestön Kaukametsäläisten jäsen ja kangasalalaisen suunnistuksen suurmies Erkki Frick esittelee juuri avattua näyttelyä Kangasalan joukkueessa Jukolan viestejä suunnistaneelle Timo Riekkolalle. Kuva: Heikki Mäenpää

Kangasalan keskustassa sijaitsevan Kangasala-talon aulassa voi tutustua Jukolan historiaan aina juhannukseen saakka.

Näyttelyssä on Jukolan viestin historian lisäksi aineistoa myös Kangasalan paikallisesta suunnistushistoriasta. Aiheet kytkeytyvät tiiviisti yhteen: Kangasalan Kisa ja Kangasala SK ovat menestyneet Jukolassa aina palkintosijoille asti, ja tänä vuonna Kangasala SK toimii maailman suurimman suunnistusviestin järjestäjänä. Jukolan viesti on kilpailtu vuodesta 1949 lähtien.

‒ Jukola-viikonlopun lähestyessä näyttelymme kehittyy palvelemaan myös kansainvälisiä vierailjoita. Maailman suurin suunnistusviestitapahtuma Kangasalla avaa uudenlaisia näkökulmia, joihin kannattaa käydä tutustumassa jo etukäteen, sanoo näyttelyn tuottaja Heikki Mäenpää.

Näyttelyssä on esillä muun muassa Urheilumuseon Jukolan historiasta kertovat julisteet, Jukola-karttoja, vanhoja kangasalalaisia suunnistusasuja, kirjoja ja lehtileikkeitä.

Näyttely sijaitsee Kangasala-talon toisessa kerroksessa.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?