Unelma mureni, mutta mies ei – ”Jos loppuelämäni on tällaista, tulee aika tylsä loppuelämä”, mietti kaiken puhe- ja liikuntakykyä myöten menettänyt Pekka Hyysalo ja päätti taistella itsensä takaisin valoon

Maailman ranking-listan kärkipaikan tavoittelu vaihtui keväällä 2010 taisteluun kipua ja toimintakyvyn menettämistä vastaan. Suoraman koululla puhumassa käynyt Pekka Hyysalo antaa kasvot  monelle selviytymistaistelulle. ”Jos on ahkera tekemään työtä, siitä hyötyy itse”, hän sanoo.

– Tuohon aikaan elin unelmaa. Ei pelkästään kilpailujen kiertämisen vuoksi, vaan koska rakastin laskettelua, muistelee Pekka Hyysalo.

Oli alkuvuosi 2010.

Kaikki kuitenkin muuttui pian, 28. huhtikuuta, jolloin Hyysalo – maailman ranking-listan 11:s big airissa – oli Ylläksellä kuvaamassa lyhytelokuvaa ystäviensä kanssa. Viiden päivän hauskanpito päättyi dramaattisesti, kun odottamaton voimakas takatuuli nappasi Hyysalon kouriinsa hypyssä, jonka hän oli tehnyt elämänsä aikana satoja kertoja aikaisemmin.

Se hyppy muutti nuoren laskettelijan elämän suunnan.

– Tapaturmavakuutusta ei ollut, mutta diagnooseja kyllä riitti. Menetin lähimuistini lisäksi kykyni liikkua ja puhua. Sain neliraajahalvauksen ja olin kolme viikkoa koomassa, Hyysalo kertaa.

Onnettomuutta seurannutta kesää Turun yliopistollisessa keskussairaalassa hän kuvailee maailman tylsimmäksi, ja lisäksi selkää särki koko ajan pahasti. Mielessä kyti kuitenkin koko ajan paluu rinteeseen kisaamaan. Todellisuus iski vasten kasvoja vasta lääkärin kanssa käydyn keskustelun jälkeen.

– Hän sanoi, että voi kuule Pekka – se on sellainen juttu, että sinä et varmaan tule ikinä palaamaan suksille. Makasin sen jälkeen sängyssä viikon ja itkin.

 

Fight back

Jostakin nousi esiin kuitenkin pieni positiivisuuden ääni.

– Ajattelin, että jos loppuelämäni on tällaista, siitä tulee aika tylsä loppuelämä. Minä vain itken ja märisen ja kukaan ei lopulta halua edes olla minun seurassani.

Niinpä Hyysalo alkoi miettiä toista vaihtoehtoa.

– Menen kuntoutukseen, teen tosi paljon töitä, eikä se ole kovin kivaa aina… mutta ehkä huomenna tai monen vuoden päästä pääsen hyvään kuntoon. Valitsin tuon vaihtoehdon kaksi – enkä ole katunut päivääkään.

Kahdeksan kuukautta onnettomuuden jälkeen Hyysalo käveli jälleen lumella, jota hän niin kovasti rakasti. Sen sijaan, että ei olisi enää ikinä lasketellut, hän palasi mäkeen vajaa vuosi onnettomuutensa jälkeen Itävallassa laskettelijaystäviensä kanssa.

Itävallassa syntyi myöhemmin eräs ajatus – ”Fight back”.

– Fight on se taistelu, joka pitää käydä, että voi tulla takaisin, Hyysalo selvittää.

Tarkoituksena oli esimerkiksi omalla vaatemallistolla kerätä rahaa Hyysalon kuntoutukseen. Juttu kuitenkin vähän paisui, ja ”Fight back” nousi kuvaamaan jotakin paljon suurempaa. Hyysalo itsekin havahtui siihen, että pystyisi auttamaan toimillaan muita.

– Ei minua sitten enää hirvittävästi kiinnostanut, saanko itse sitä rahaa vai en.

Televisiohaastatteluun päässyt Hyysalo kertoi kaikelle kansalle juoksevansa vielä jonain päivänä maratonin – vaikka sillä hetkellä ei pystynyt juoksemaan yhtään askelta. Motivaattoriksi hän perusti oman juoksutapahtuman Turkuun, mutta yksikin 2,7 kilometrin lenkki oli tapahtumassa hänelle liikaa.

Harjoitella piti vielä paljon, mutta edistystä tapahtui koko ajan. Mies, joka kesällä 2010 ei pystynyt puhumaan, valittiin Vuoden puhujaksi vuonna 2016.

– Tärkeintä ei ollut pääseminen juoksukuntoon, vaan että pääsisin sellaiseen kuntoon, jossa voin elää elämääni ja olla onnellinen.

Viime syyskuussa Hyysalo selvitti puolimaratonin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?