Kautialan koulun lopettaminen on märkä rätti aktiivisten asukkaiden kasvoille

Kyläkoulujen karu kohtalo ja alasajo ei enää yllätä ketään ja uutisiin on jo uuvuttu. Miksi siis Kanngasalla olevasta Kautialan koulusta tulisi vielä kirjoittaa?

Kautialan koulu sijaistsee Raudanmaan alueella. Raudanmaa on kautta aikojen ollut edelläkävijä monilla eri saroilla. Raudanmaan alueella on ideoitu koko maassa toimiva seurakuntien perhekerho toiminta, pidetty Pirkanmaan alueen ensimmäiset pakastuskurssit emännille jne.

Tälläkin hetkellä alueella asuu aktiivista ja aikaan saavaa väkeä. Alueelle on omalla rahalla rakennettu vesi- ja viemäriverkosto, joka liitetty kunnalliseen verkostoon sekä viimeisenä valokuituverkosto. Tällä hetkellä alueen aktiiviset yhdistykset ovat mukana Suomen älykkäin kylä -kilpailussa ja saivat juuri hankeidealleen alueen monipalvelukeskukselle merkittävän hankerahoituksen.

Kautialan koulu on koulutoiminnan lisäksi,alueen kulttuuri- ja vapaa- ajantoiminnan keskus.

Koulu sijaitsee tontilla, joka rajoittuu rantaan, jossa on kylän uimaranta. Uimarannalle nuorisoseura hankki viime syksynä uuden laiturin, koska kaupunki ei tähän halunnut ryhtyä ja vanha laituri alkoi olla vaarallinen.

Samalla rannalla sijaitsee myös matonpesupaikka, veneenlaskupaikka ja venepaikat, jotka ovat aktiivisessa käytössä. Koulun pihaan on yhdistysten toimesta hankittu jääkiekkokaukalo, jota jäädytetään talkoovoimin.

Lisäksi pihasta löytyy yhdistysten rakentama rantalentopallokenttä.

Kautialan koulu toimii äänestyspaikkana ja on komeillut Kangasalan korkeimmalla äänestysprosentilla lähes jokaisessa vaalissa.
Kangasalan kunta teki vuoden 2019 alussa uuden strategian, jossa maaseutukylien elinvoimaisuuden säilyttäminen ja kuntalaisten äänen kuuleminen listattiin kärkihankkeisiin.

Kautialan koulun lopettaminen on märkä rätti alueen aktiivisten asukkaiden kasvoille.

Koulun lisäksi alueelta viedään samalla monta palvelua. Kaupungilta pyydettiin neuvottelua tilojen hyödyntämisestä vapaa-ajantoimintaan. Kaupunginjohtaja tarjosi purkukuntoista rakennusta yhdistyksille vuokralle, ilman apua kunnostukseen tai perusparannuksiin.

Ihmeteltiin, kun yhdistykset eivät innostu siitä, että purkukuntoinen rakennus, jonka on naapuri 125 vuotta sitten lahjoittanut koulukäyttöön, ei kiinnostakaan yhdistyksiä.

Kuinka asukkaan ääntä nyt kuullaan? Mikä on tasa-arvo keskusta-asujan ja maaseudun asukkaan saamien kunnallisten palveluiden välillä? Miten palveluiden viemistä kylältä ei nähdä osana aluekehitystä?

Me kuitenkin puhumme alueesta, jonka kaukaisimpaankin kolkaan ajaa Tampereen keskustasta alle 45 minuutissa. Helsingin seutuun verrattuna puhumme siis vielä kehäalueen säteestä.

Presidentti Sauli Niinistö on Ylen uutisissa ottanut kantaa Suomen kuntien ja kaupunkien syrjivään asenteeseen maaseutuja kohtaan.

Me Raudanmaan alueen yhdistykset aiomme jatkaa, vaikka kiusallamme alueen kehittämistä. Valitettavasti älykäs innovatiivinen ja eteenpäin katsova ajattelu ei vielä ole laskeutunut Kangasalle, mutta jokaisella alueella tarvitaan edelläkävijöitä!

Tervetuloa Kautialan koulun viimeiseen kevätjuhlaan perjantaina 31.5. kello 20–24.

Raudanmaan Kyläyhdistys
Raudanmaan Nuorisoseura
Raudanmaan Maatiaisnaiset
Raudanmaan metsästyseura

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?