Joutsenen metsästys oli julmaa – Siivistä tehtiin luutia ja sääriluista imupillejä

Laulujoutsen nokka on keltainen, uiskentelee kaula suorana.

Yleisradio järjesti vuonna 1981 äänestyksen kansallislinnun löytämiseksi.  Valtaosan äänistä sai laulujoutsen ja siitä lähtien se on saanut kantaa kansallislinnun nimeä.  Isona valkoisena lintuna laulujoutsen tulee helposti nähdyksi.  Nykyisin myös ihmetystä herättävät satapäiset keväiset joutsenparvet pelloilla  ja järvillä.

Laulujoutsen on nyt valloittanut takaisin entiset asuinpaikkansa ja levittäytynyt koko Suomeen.  Pirkanmaallakin se pesii periaatteessa jokaisessa kunnassa.

Pirkanmaan pesiväkanta on nyt noin 400 paria ja joutsenen levittäytyminen näyttää edelleen jatkuvan. Määrä ei tunnu kovin isolta kun vertaa sitä keväisiin satapäisiin parviin pelloilla.

Huomattava osa keväisistä parvista jatkaa muuttomatkaansa  Venäjän puolella ja lisäksi melkoinen määrä linnuista on pesimättömiä nuoria yksilöitä.  Laulujoutsen tulee lisääntymisikään vasta 4 vuotiaana.  Sitä ennen sitä porukoidaan ja harjoitellaan aikuisten tavoille.

Poikueita lihotettiin

Nyt joutsenen tilanne näyttää melko valoisalta, mutta aina näin ei ole ollut. 1900-luvun alkupuolella joutsen oli hätää kärsimässä.

Lintuja tapettiin säälimättä, munat vietiin pesistä ja jopa poikueita otettiin kiinni lihotettavaksi ja tapettavaksi.  Aikanaan joutsen oli himoittua saalista ja linnut joutuivat vetäytymään kaukaisiin erämaihin pesimään. Osittain joutsenten metsästykseen vaikutti yleinen nälänhätä ja kaiken puute. Joutsenesta käytettiin kaikki hyväksi.

Lihat syötiin, aikuisesta saatiin jopa viisi kiloa, siivistä tehtiin luutia, nahasta syntyi reppuja ja sääriluista imupillejä.  Joutsenten munat olivat arvotavaraa ja munankerääjiä tuli ulkomailta asti, munista sai hyvän palkan.

Etenkin itärajalla joutsenia pidettiin pyhinä lintuina, joita ei saanut tappaa. Myös Keski-Suomessa joutseniin suhtauduttiin myönteisemmin ja lintujen syömistä vältettiin. Lapissa joutsenet olivat kuitenkin tärkeä ravinnonlisä ja keväisin lintujen saapumista odotettiin.

Laji rauhoitettiin 1934

1900-luvun alussa joutsen oli Suomesta lähes tapettu. Ammuttu, syöty, melkein viimeisetkin munat ryövätty.  Laji rauhoitettiin vasta vuonna 1934,  ja sitä löytyi enää Lapin ja Kuusamon viimeisistä piilopaikoista.  Joutsenen parimääräksi arvioitiin 1949  noin 15 paria koko maassa.

Valistus ja etenkin Yrjö Kokon lehtikirjoitukset ja kirjat laulujoutsenesta saivat aikaan vainon vähentymisen.  Silti vielä 1950-luvun lopulla oltiin huolissaan joutsenen säilymisestä.

Joutsenen keväiset parvet pelloilla ovat aiheuttaneet huolta ja ärtymystä viljelijöissä.  Lintujen ulostus ja kasvustojen tallaaminen voivat aiheuttaa vahinkoa viljelyksille.  Vahingot ovat toistaiseksi paikallisia ja niitä voitaneen vähentää perustamalla ”riistapeltojen” tapaisia lohkoja, joissa joutsenille ja hanhille tarjotaan  vaikkapa herne-ohra kasvustoa.  Tietysti niiden perustamisesta tulisi saada kustannusten mukainen korvaus.

Joutsenten aiheuttamien ”häiriöiden”  vuoksi on jo vuosia sitten alettu vaatia lintujen vähentämistä. Siis että laulujoutsenesta tehtäisiin metsästyslaji. Lajin kanta saattaa vielä edelleen kasvaa, mutta aikanaan tulee vasta raja, jossa sopivat pesäpaikat ovat täynnä ja ravintomahdollisuudet vähenevät. Kannan kasvu tasaantuu ja rauhoittuu.

Nyt eletään tilannetta, jossa yhä useampi laji alkaa olla uhanalainen. Joutsen on juuri ”selvinnyt” ja päässyt jaloilleen surkeasta tilanteesta, jonka ihminen sille oli aiheuttanut. Kannan kasvua täytyy seurata, mutta yleiseen metsästykseen ja kannan vähentämiseen ei pidä ryhtyä.

Ketut saavat kyytiä

Joskus joutsenta on syytetty siitä, että se karkottaisi muita lajeja pesimäpaikoiltaan, mutta selvitysten mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Paremminkin voisi ajatella, että joutsenen pesimälammilla muut lajit saavat turvapaikan kun joutsen häätää vihollisia pesänsä lähettyviltä. Ketut ja supit saavat kyytiä kun joutsen uhkailee.

Laulujoutsenen lisäksi meillä asustaa nykyisin myös kyhmyjoutsenia.  Pirkanmaan kyhmyjoutsenet saivat alkunsa kun Valkeakoskelle tuotiin tarhalinnuiksi muutamia yksilöitä 1960-luvun alussa. Linnut toi tehtailija Juuso Walden.  Ensimmäisen kerran pesintä onnistui 1971.

Sen jälkeen Pirkanmaalla on ollut muutamia kymmeniä pesintöjä tai yrityksiä kuten Valkeakosken Apianlahdella, Akaan Terisjärvellä, Vesilahden Manterejärvellä ja Pälkäneen Hausalossa. Vahvimmat kyhmyjoutsenalueet ovat Turun saaristossa aina Merenkurkkuun asti.

Kyhmyjoutsen on hiljainen

Suomen kyhmyjoutsenet ovat saaneet alkunsa Ruotsista ja Ahvenanmaalta karanneista tarhalinnuista. Pesinyt meillä ensimmäisen kerran vuonna 1934, jolloin Maarianhaminassa vapautetut linnut onnistuivat pesinnässään.  Kyhmyjoutsenen kannaksi arvioidaan nykyisin lähes kymmenentuhatta paria.  Lajin asettumista sisämaahan rajoittaa poikasten hidas kehittyminen.  Ne saavuttavat lentokyvyn vasta 4,5 kuukauden iässä, jolloin sisävedet jo usein jäätyvät.  Kovat talvet karsivatkin kyhmyjoutsenia.

Laulujoutsen on etenkin keväisin varsin äänekäs. Torvien toitotusta riittää. Kyhmyjoutsen on sen sijaan varsin hiljainen,se ei toitottele eikä muutenkaan huutele. Joskus kuulee vaimeaa urahtelua pesäpaikan lähettyvillä.  Parhaiten kyhmyjoutsenen tunnistaa  punaisesta nokasta, ja otsan mustasta kyhmystä. Kyhmyjoutsen on meidän painavin lintumme, jopa 10-13 kiloa. Uidessaan se pitää usein kaulaa S-muotoisella kaarella.

Kyhmyjoutsenen nokka on punainen, otsassa musta kyhmy.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
SHL DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.