Lukutaidon lähteillä

Aicha B.

Kävin ensimmäisen luokkani Kukkolan koulussa lukuvuonna 1966–67. Aivan lähellä oli pienen mökin pihassa teksti, jossa kerrottiin Daniel Medelplanin, puuaapisen tekijän, asuneen sillä paikalla. Lukemaan olin oppinut jo aiemmin, sillä minulla oli siihen mielenkiinto ja lukutaitoiset aikuiset pystyivät harjoittelussa auttamaan.

Myöhemmin olen tullut näkemään, kuinka suuriarvoista on saada mahdollisuus oppia lukeminen ja monet muut taidot jo lapsena. Se, että kaikki lapset käyvät koulua saaden periaatteessa tasalaatuista opetusta ja että opiskelu on kaikilla asteilla taloudellisesti ja käytännössä mahdollista jokaiselle, on myös yksi tasa-arvon peruskivistä.

 

Olen seurannut läheltä Marokon vanhojen naisten lukutaitoprojektia. Sen myötä olen tullut oppimisen psykologiaa koskevasta tiedostani huolimatta hämmästymään, kuinka tuskaisen vaikeaa lukutaidon oppiminen on myöhäisellä iällä.

Projekti aloitettiin 2005, ja sitä markkinoidaan vuosittain näkyvästi muun muassa televisiossa. Osallistuminen on aktiivista, opiskelua on lomia lukuun ottamatta kolme tuntia viitenä päivänä viikossa. Vanhat naiset ovat erittäin motivoituneita, sillä kukaan heistä ei ole aiemmin päässyt kouluun.

Opetus järjestetään moskeijoissa, koska kynnys tulla esimerkiksi kouluun on huomattavan korkea. Myös vanhoille miehille yritettiin lukuprojektia, mutta he eivät siitä kiinnostuneet. Iäkkäiden naisten innostus selittyy osaksi myös sillä, että näin heille tarjoutuu hyvä mahdollisuus vaihteluun – yleensähän he viettävät aikansa kotona.

Opiskeluohjelmassa on lukemista, kirjoittamista ja matematiikkaa, joka sisältää yhteen- ja vähennyslaskua ja myöhemmin hiukan kertotaulua. Koska virikkeitä lukutaidolle ei ole saatu aiemmin, on oppiminen ahkerasta uurastuksesta huolimatta vaikeaa: vielä muutaman vuoden jälkeenkin monet ovat siinä tilanteessa, että kirjaimet osataan jo hyvin, mutta sanojen muodostaminen niistä on hidasta. Matematiikka on iäkkäille opiskelijoille aivan yhtä vaikeaa.

Ihmisen normaaliin kehitykseen sisältyy herkkyyskausia, jolloin jonkin asian oppimiselle on parhaat edellytykset. Kun tällainen ikävaihe on ohitettu, vaikeutuu taidon oppiminen vähitellen. Aiemmat taidot luovat myös pohjaa uusien oppimiselle, joten oppiminen on osittain kumulatiivinen prosessi. Luku- ja kirjoitustaidossa herkkyyskausi on lapsuudessa.

 

Tasa-arvokysymyksenä lukutaito näyttäytyy monella tavalla. Nykyisin paljon kansalaisille välttämätöntä tietoa on kirjallisena, myös lomakkeiden täyttäminen vaatii luku- ja kirjoitustaitoa. Kun pystyy hankkimaan tarvitsemaansa tietoa mistä tahansa asiasta, voi ainakin pyrkiä olemaan päättelyssään ja ratkaisuissaan itsenäinen.

Intiassa ja Marokossa liikkuessani olen huomannut, että ensimmäinen asia, joka tulee useimmille mieleen Suomesta ei välttämättä ole Nokia, muumit tai Räikkönen. Yleisin kommentti on: ”Teillä on maailman paras koulutussysteemi”.

Pieni maa, jonka sijaintia ei välttämättä osata hahmottaa kartalle, on tunnettu ja kunnioitettu asiasta, jonka arvoa emme tule edes ajatelleeksi, koska se on meille niin itsestään selvää. Toivottavasti saamme jatkossakin – asiaan liittyvistä huolista huolimatta – pitää tällaisen etuoikeuden, jota olisi helppoa käyttää myös brändinä vietäessä muita suomalaisia asioita maailmalle.

Seuraava tärkeä askel kattavan koulutuksen maalle olisi mielestäni se, että panostettaisiin entistä vahvemmin luku- ja kirjoitusvaikeuksia omaavien henkilöiden tasa-arvoisempiin mahdollisuuksiin. Tarvitaan myös lisää tietoa ja yleistä ymmärrystä kaikkia erilaisia oppijoita kohtaan. Heitä on keskuudessamme huomattava määrä.

Aicha B

Kirjoittaja on Marokosta Sappeeseen ainakin enimmäkseen palannut psykologi.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.