”Maanviljelijöillä ja taiteilijoilla on paljon yhteistä. Työ on yksinäistä ja vastuu on vain itsellä” – Pälkäneläissyntyisen Alma Heikkilän tilausteos pääsi Kiasmaan

Pälkäneläissyntyinen taiteilija Alma Heikkilä yrittää eläytyä asioihin, jotka ovat oman kokemusmaailmamme ulkopuolella. Kuva Kansallisgalleria/Petri Virtanen.

Antiikin neljä elementtiä – maa, vesi, ilma ja tuli, jakavat Alma Heikkilän Kiasmassa esillä olevan teoksen neljään osaan. Maalaukset ovat isokokoisia ja niissä on paljon pieniä yksityiskohtia. Teos ilmentää mikroskooppista elämää, jota emme välttämättä paljaalla silmällä näe, mutta joka on meille elintärkeää.

– Yritän teoksissani tuoda mahdollisuutta eläytyä sellaisiin asioihin, jotka ovat oman kokemusmaailmamme ulkopuolella, Heikkilä kertoo.

Kiasman teos herättää ajattelemaan eliöiden välisiä suhteita ja sitä kuinka oma kehommekin on riippuvainen muista eliöistä.

Valinta Kiasman Comission by Kordelin -sarjaan

Suomen nykytaiteen museo Kiasma käynnisti vuonna 2018 suomalaisen nykytaiteen tuotanto- ja tukimallin Kiasma Comission by Kordelin. Alma Heikkilä kutsuttiin syksyllä 2018 sarjan toisen tilausteoksen tekijäksi.

Kansainvälisenä asiantuntijana valintaa oli tekemässä Krist Gruijthuijsen. Projektin kuratoi Satu Oksanen.

– Työskentelyssään ja ajattelussaan Alma Heikkilä jakaa yhteisen huolemme ihmisen toiminnan aiheuttamista ympäristökriiseistä. Olemme seuranneet taiteilijan työskentelyä siitä saakka, kun hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2009. Heikkilä on luonut omintakeisen, maalausta uudistavan kuvakielen ja onnistuu yhdistämään ajatteluunsa elementtejä mikrobiologiasta, taloustieteestä ja ympäristöfilosofiasta. Heikkilän hienovireiset tilalliset maalaukset hurmaavat ensin esteettisyydellään ja taiturimaisella otteellaan. Samalla teokset viestivät inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon rinnakkaiselon välttämättömyydestä, Kiasman johtaja Leevi Haapala perustelee valintaa.

Heikkilän teos on esillä Kiasmassa 15.3.–28.7.2019 ja se jää pysyvästi museon kokoelmaan.

Ajankohtaista nykytaidetta

Luonnon ja kulttuurin monimuotoisuuden vaaliminen ovat Alma Heikkilälle keskeisiä arvoja.

– Haluan olla ihmisenä ja taiteilijana mukana mahdollistamassa sellaista ihmisolemista, jossa ei toimita tuhoavasti.

Esimerkiksi Kiasman näyttelyn aiheuttaman hiilijalanjäljen Heikkilä kompensoi ostamalla metsää Pohjois-Karjalasta.

Teostensa aiheet taiteilija kertoo saavansa pitkälti Mustarinda-yhdistyksessä käymiensä keskustelujen pohjalta. Myös taiteensa linjan hän kertoo löytyneen Mustarindan kautta.

– Mustarinda on tiivis taiteilijoiden ja eri alojen tutkijoiden yhteisö, jota yhdistää kestävien elintapojen ja ajatusten etsiminen. Ihmistoiminnan jälki on todella raskas ja tutkimustulokset hälyttäviä. On luontevaa, että näitä asioita käsitellään myös taiteessa.

Mustarinda-yhdistyksellä on taiteilijaresidenssi Hyrynsalmella. Heikkilä on yksi yhdistyksen perustajajäsenistä. Hän asuu ja työskentelee sekä Helsingissä että Hyrynsalmella.

Juuret Pälkäneellä

Pälkäneläissyntyinen Alma Heikkilä on kiitollinen juuristaan maaseudulla. Hän on maanviljelijän tytär Kuulialasta.

– Ajattelen, että maanviljelijöillä ja taiteilijoilla on paljon yhteistä. Työ on yksinäistä ja vastuu on vain itsellä, Heikkilä toteaa.

Maaseutu kasvuympäristönä on tarjonnut hyvät lähtökohdat luovuuden kehittymiselle.

– Olen saanut tehdä omia juttujani rauhassa ja ympäristö on tarjonnut paljon kaunista ja jännittävää tutkittavaa.

Kuvataideharrastuksensa Heikkilä aloitti Pälkäneellä. Hän on kiitollinen kuvaamataidon opettajalleen Else-Maria Laukkaselle, joka kannusti nuorta lahjakkuutta.

– Lukion jälkeen en ollut varma, mille alalle suuntautuisin, mutta päätin kuitenkin pyrkiä Kuvataideakatemiaan.

Heikkilä tuli valituksi kouluun heti ensi yrittämällä ja pian uravalinta tuntui juuri oikealta.

Kiireiset vuodet

Alma Heikkilä valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2009.

Suomessa hänellä on ollut näyttelyitä muun muassa Galleria Huudossa vuonna 2012, nykytaiteeseen keskittyneessä galleria Amassa vuosina 2013 ja 2017 sekä EMMAssa vuonna 2015. Vuonna 2014 Heikkilä sai Suomen taideyhdistysten Dukaattipalkinnon. Vuonna 2019 hän oli ehdolla Suomen taideakatemian kuvataidepalkinnon saajaksi.

Kutsu Kiasmaan Alfred Kordelinin säätiön tukeman, vuosittaisen tilausteoksen tekijäksi tuli Heikkilälle syksyllä 2018. Kiasman näyttelyn lisäksi Heikkilän teoksia on tällä hetkellä esillä Fiskarsissa.

Viime vuosina Alma Heikkilän töitä on ollut mukana myös useissa taiteilijoiden yhteisnäyttelyissä eri puolilla Eurooppaa. Syksyllä 2018 hänellä oli yksityisnäyttely Utrechtissa.

Kesäkuun puolivälissä Vilnassa avautuu näyttely, jonne Heikkilä tekee seinäreliefin.

– Usein olen tehnyt näyttelylähtöisesti töitä ja viime vuodet ovat olleet hyvin kiireisiä. Olen kuitenkin tyytyväinen, sillä tulevaisuus on nyt varmemman oloinen kuin aikaisemmin.

Heikkilä työstää teoksiaan kuukaudesta puoleen vuoteen. Hän itse pitää erityisesti teoksista, joissa on paljon yksityiskohtia. Näiden tekeminen vie runsaammin aikaa.

–Teosteni aiheet syntyvät jatkumona, joka siirtyy ja muuttuu hiljalleen, mukana on aina jotain edellisistä periytyvää, Alma Heikkilä pohtii.

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.