Pälkäneen kunnantalon ovissa taas liikennettä – Nyt lähtee talousjohtaja

Pälkäneen talousjohtaja Merja Vihtiälä siirtyy Tampereen talous- ja hallintopäälliköksi.

Pälkäneen talousjohtaja Merja Vihtiälä, 38 on irtisanoutunut kunnan palveluksesta. Hänen virkasuhteensa loppuu elokuun alussa. Elokuun puolivälissä Vihtiälä aloittaa Tampereen talous- ja hallintopäällikkönä.

– Nyt on aika vaihtaa seuraavaan organisaatioon. Tampereen kaupunki on houkutteleva organisaatio, vaikka sielläkin on omat haasteet taloudessa.

Vihtiälä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on toiminut myös tilintarkastajana. Hän ehti toimia Pälkäneen talousjohtajana reilut kaksi vuotta.

Vihtiälä on kotoisin Kangasalta ja asuu siellä nytkin.

Uudessa pestissä
mittava budjetti

Pälkäneen talousjohtajana hän toimi talouspalveluiden esimiehenä ja vastasi muun muassa kunnan laskentatoimen järjestämisestä, tilinpäätöksestä ja talousarviosta sekä kunnan talouden seurannasta. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuului muun muassa sisäisestä valvonnasta ja hankinnoista vastaaminen.

Uudessa tehtävässään Tampereen kaupungin talous- ja hallintopäällikkönä Vihtiälä vastaa ”Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka” -palveluryhmän toiminnan ja talouden suunnitteluprosessista. Vastuualueella on esimerkiksi palveluryhmän talousarvion sekä palvelu- ja vuosisuunnitelman laadintaprosessit. Palveluryhmän budjetti on 250 miljoonaa euroa ja investoinnit 84 miljoonaa euroa.

Vihtiälän uuteen pestiin kuuluvat investointeihin liittyvät taloustehtävät, kuten kiinteistöihin liittyvät maa- ja tilaomaisuuden investoinnit, talonrakennusohjelma, alv-seuranta sekä kaupungin palveluiden, asumisen, liikenteen ja maankäytön pitkän aikavälin ajoituksen ja investointien ohjelmaan liittyvät talouden tehtävät palveluryhmän osalta.

Maanantaina
viimeinen kokous

Maanantaina Vihtiälällä on viimeinen Pälkäneen kunnanvaltuustonkokous.

– Siellä esitellään muun muassa viime vuoden tilinpäätös, joka on 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Lisäksi esitellään vuoden 2019 osavuosiraporttia, jonka mukaan vuoden 2019 alijäämä näyttää olevan vielä vuotta 2018 suurempi.

– Vuoden 2019 talousarvio on 1,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Sosiaali- ja terveyspalveluihin ennakoidaan tarvittavan 600 000 euron suuruista lisämäärärahaa, joka johtaa vuoden 2019 1,9 miljoonan euron alijäämäisyyteen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden määrärahatarve tarkentuu vuoden edetessä, Vihtiälä valottaa.

Pälkäneen kunnanhallitus esittää valtuustolle 250 000 euron lisämäärärahaa Roholan vesi- ja viemärijohtojen rakentamiseen. Harjutuulen keittiöremonttiin kunnanhallitus esittää 275 000 lisämäärärahaa. Tämä summa ei sisällä uusia keittiökoneita, sillä ne ovat mukana muissa määrärahoissa.

Vihtiälä ei osaa ennakoida, miten Roholan ja Harjutuulen lisämäärärahoissa käy.

Nämä hankkeet siirtyvät pian hänen seuraajalleen.

Aiheesta lisää: Merja Vihtiälästä talousjohtaja, Tiina Kivisestä sivistystoimenjohtaja

Katastrofin anatomia vaiko vain elämää? – Ovi on käynyt tiuhaan kunnantaloilla Pälkäneellä ja Kangasalla

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.