Ruotsalainen Stora Tuna OK vei Jukolan voiton neljän Svenskin veljeksen voimin

Voittoisa Stora Tuna. Kuva: Marjo Lalli.

Läpi yön kisattu Jukolan viesti ratkesi viimeisellä osuudella, kun Emil Svensk karkasi kilpakumppaneiltaan ja johdatti Stora Tuna OK:n suunnistuskilpailun voittoon. Eroa toiseksi tulleeseen norjalaiseen IL Tyrvingiin kertyi maalissa vajaat kaksi minuuttia. Kolmantena maalissa leimasi Tampereen Pyrintö 18 sekuntia IL Tyrvingin jälkeen.

Voittajajoukkue oli läpi kisan kärjen tuntumassa; joukkue piti paikkansa kärkiviisikossa ollen enimmillään vain reilun minuutin päässä kärjestä viidennen osuuden jälkeen.

Jukolan viestin voitto oli Stora Tunalle seuran historian ensimmäinen. Joukkueen suoritus oli historiallinen myös joukkueessa suunnistaneen veljessarjan myötä. Joukkueessa oli mukana peräti neljä Svenskin veljestä. Vain kerran aiemmin Jukolan viestin historiassa voittoon on juossut neljä veljestä.

Voittajajoukkueessa kilpailivat Jesper Svensk, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Anton Sjökvist ja Emil Svensk.

Pyrinnön seitsikko teki tasaisen suorituksen ja lähti ankkuriosuudelle muutaman sekunnin johdossa. Ankkuri Florian Howald joutui kuitenkin taipumaan Svenskille ja IL Tyrvingin ankkurille Matthias Kyburzille.

Jukolan viestin tulokset näet Kangasalan Jukolan kotisivuilta.

Kohti öistä metsää: Jukolan viestin lähtö. Kuva: Marjo LAlli.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.