Myllyn parhaat kirjavinkit

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 300 vuotta Daniel Medelplanin puuaapisesta, jonka ansiosta pälkäneläiset oppivat lukemaan, vaikka isovihan aikaan hävitetyssä maassa oli kaikesta pulaa.

Pälkäneellä vietettävä lukutaidon vuosi innostaa lukijakuntaa tarttumaan kirjaan. Tällä palstalla kirjavinkkaajiksi haastetut esittelevät kolme lukemisen arvoista kirjaa. Lisäksi lukijat voivat toimittaa omia kirjavinkkejä osoitteeseen daniel.medelplan@gmail.com.

 

Moneen kertaan haastettu dramaturgi

Useampikin kirjavinkkari on haastanut mukaan Tampereen Työväen Teatterin pälkäneläisdramaturgin Seija Holman. Haasteet ovat kuitenkin odottaneet vuoroaan, sillä Holma kuuluu Lukutaidon vuotta järjestävään työryhmään. Lisäksi hänen pitkä työuransa on siinä vaiheessa, ettei enää tarvitsisi innostua uusista teksteistä, joista syntyisi teatterielämyksiä.

Pälkäneen vanhalla vehnämyllyllä luetaan ja kirjoitetaan paljon. Mutta mitä Holma suosittelisi muille kirjan ystäville kesälukemiseksi?

 

Kirjavinkkaajana Seija Holma

Lapsuuskotini Tampereella oli 60-luvulla Rongantorneissa, Tuomiokirkonkadulla. Sieltä pääsi sutjakasti polkaisemaan Vanhan kirjastotalon lastenosastolle, sinne nykyisen Laikun kellariin. Se tuoksu! Peppi Pitkätossun hevosen hikeä ja Kiljusten palokunnan letkuja.

Isä ja äiti osasivat soitella kirjastotädeille, kun olin liian pitkään ollut kateissa.

 

Ensimmäinen omilla säästömarkoilla ostamani kirja oli Euroopan linnut. Olin kymmenvuotias. Teräviä valokuvia, vain hitsin pieniä. – Lajimääritelmät tietty yhä päteviä, mutta levinneisyyskartoista aika ja ilmasto ovat kipittäneet ohi.

 

Jokaisella on tämänsä. Minun tämäni on aina ollut kirjallisuus, mitä tulee omaan viihtymiseeni ja elämän ymmärtämisen yrittämiseen. Työurani dramaturgina on rakentunut nimenomaan kirjallisuuden kulmasta; olen tekstilähtöinen tapaus. Eikä se ole mikään oma valinta.

Puhelimen suojataskussa on kirjastokortti, ei pankkikorttia. Huushollimme ja Pälkäneen pääkirjaston välillä on jatkuva liikenne. Onhan noita ostettukin ja aina antikvariaateista kun mahdollista, Tampereella Lukulaari on yksi olohuoneeni. Tunnustus: olemme ostaneet nettiantikvariaattien kautta muutamiakin ensin kirjastosta luettuja. Syntyy jokin kahjo rakkaus ja omistamisenhimo. Kaunokirjallisuutta vain ani harvoin, kun on luettu on sitten luettu – ellei iske hankala ammatillinen kuume, usein itsepetos ja harvoin oikea oivallus: tästähän muuten saisi…

 

Kunnia suomentajille

Tykkään lukea suomen kielellä. Arvostan meidän suomentajiamme, nautin kielestä.

Kristiina Rikman, Kristiina Drews, Jukka-Pekka Pajunen, Arto Häilä, Tarja Roinila … onneksi on monia hyviä. – Päässä häilyy jotain utua 36 työvuoden aikana vierailla kielillä lukemistani sadoista näytelmistä. Voi jestas miten siihen lukemiseen puutui!

 

Anton Tšehovin näytelmät, ne neljä suurta yhtenä kirjana. Lokki, Kirsikkapuisto, Vanja-eno ja Kolme sisarta, suomennokset Martti Anhavan. Tarvitseeko ihminen mitään muuta? Prof. Irmeli Niemen mukaan Tšehov on ajankohtaisuuden ja inhimillisyyden liitto, muistin sen nyt keväällä HKT:n Kirsikkatarhan esityksessä. Hyvin moderni, hyvin häiritsevä ja aivan ihanasti täyttä Tšehovia se esitys.

Tšehov katsoi kirjoittavansa komedioita, minua ne liikuttavat kyyneliin asti. – Näytelmiä voi muuten huvikseenkin lukea! Tarinoita nekin tuppaavat kertomaan, ihmisten kaarta näkyviin piirtämään.

 

Elämäkerrat sun muut muistelmat, ne vievät vuosi vuodelta enemmän aikaani. Marc Chagall: Elämäni. Marcello Mastroianni: Muistan, muistan. Eva Lennon: Lontoo. James Comey: Uskollisuuden velvoite, Miloš Forman: Otetaan hatkat, C-J Wallgren – Mikael Persbrandt: Näin muistan. – Nämäkin mainiot ovat riivatun erilaisia keskenään, no tietysti. Erilaiset ihmiset, erilainen elämä.

Tässä lajissa loikat omalta mukavuusalueelta ovat erityisen virkistäviä. Jonossa puolison yllytyksestä Hanna-Riitta Schreckin teos Ellen Theslevin taiteesta ja elämästä: Minä maalaan kuin jumala. Firenzekin siinä viettelee. Luen heti kun ehdin, lupaan sen Sepposeni!

 

Göran Schildt – kaikki. Pieni herkku laajojen Toivematkojen keskellä: Daphnen lokikirja. Läntisellä Välimerellä 1949. Rakastan reissukirjoja, kunhan ymmärtävät reissata Euroopassa, minun maanosassani.

 

 

 

Ne kolme

Kirjoittamisen aika. Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä 1963–1969. Toimittanut Tuula Hökkä.

Eeva-Liisa Mannerin kirjeenvaihtokirja. Minua syvästi ravinnut teos, kirjoitin sen pohjalta TTT:n Kellariin näytelmänkin nimeltä Manner.

Eeva-Liisan ja Anna-Liisa Mäenpään laaja kirjeenvaihto on hurja matka kahden hyvin erilaisen naisen kohtauspinnoille. Anna-Liisa oli äidinkielen opettaja, uskonnollinen ja käytännöllinen hieno sielu. Eeva-Liisa oli kaikkea muuta, toki myös hieno sielu. Runoistaan hän kirjoitti ystävälleen: ”Olen luonteeltani varmasti paljon kohtuullisempi kuin nuo minun mielenvikaiset lapseni. Runot liioittelevat aivan niin kuin unetkin….Eihän minun elämäni, jonka uhraan työlle ja vatsavaivoille milloin lumen alla, milloin palmujen alla, ole muutenkaan niin kiehtovaa ja värikästä kuin kirjoitteluni.”

Eeva-Liisan tunsin työn kautta, tapasimme ehkä kymmenkunta kertaa. Joimme joskus olutta Koskipuisto-ravintolassa ja keskustelimme hänen näytelmäkäännöksestään. Hyvä hysäys Seija mikä ylilyönti! Kolmekymppinen dramaturgi antamassa Suomen parhaalle runoilijalle käännöstipsejä. Hävetti monta vuotta, nyt enää naurattaa.

Muutkin oikeat, todelliset kirjeenvaihtoteokset ovat usein vallan ihania. Esim. Tšehovin kirjeet aikalaisilleen.

 

Timo Tuomi: Jalan halki Ranskan

Tämä kaveri käveli Calaisista Provenceen eli todella Ranskan läpi. Yöpymiset luostareissa, pikkuruisissa majataloissa, karahviviinit ja tattimunakkaat. Kuvaukset ihmisistä, ystävällisyydestä, sumuisista aamuista… ihana kirja! Niukkuus, kauneus, maltti pysähtyä ja katsoa. Nuoruutemme interrail nousi mieleen. Luimme kirjan -03 kirjaston uutuushyllystä; ostin se antikvariaatista omaksi viime vuonna. Ja luen uudestaan, hitaasti nauttien.

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja

Kirjailijan koko tuotanto on sivuina laskien vähäinen, vain 77 novellia, kolmen kirjan verran. Ne ovat häikäiseviä, Kristiina Drews oli niille täsmäsuomentaja. Berlinillä on aivan oma kieli, novelli Kaikki karkaa käsistä kertoo alkoholistiäidin rankasta aamusta kahden poikaviikarin kanssa. Se ei ole hauska aamu, mutta kirjailija hallitsee hilpeyden, kohtuuttomuuden ja karun maailman törmäykset. Yhdysvaltalainen Lucia B. (1936–2004) oli alkoholisti ja neljän pojan yksinhuoltaja, joka kirjoitti kuin enkeli – ja pääsi kirjoittamalla kuiville.

– Kovin samankaltainen henkilöhistoria kuin toisella lempijenkilläni Raymond Carverilla, hänen novellikokoelmansa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on syvää sielunmaisemaani. Carverin valitut runot – Sateisten päivien jälkeen – ovat Arto Lapin ja Juha Raution suomentamina saatavilla, hienoja!

 

 

 

”Ei yhtäkään nähtyä kokonaista lätkäpeliä, ei humppafestivaalia, ei yhtäkään osaa Salattua elämää /Uutta päivää tai kierrostakaan formuloita. Kosketuspintani omaan aikaani on kapea”, Seija Holma kirjoittaa.

 

Reunamerkintä

Viihdekirjallisuutta ja lukusuorituksia

Yritän piirtää rajojani lukemalla, nehän tulevat äkkiä vastaan. Uuvun ns. viihdekirjallisuuteen jo kansia katselemalla, no on ennakkoluuloista. Toisaalla terävin aikalaisajattelu lumpsahtaa usein horisonttini yli. Näin kävi viimeksi Miki Liukkosen (s. -89) romaanien kanssa, ensin O ja nyt hiljan Hiljaisuuden mestari. Kehuttuja, ylistettyjä teoksia. Täydellisyyttä joka ei kosketa minua. Lukemiseni muuttuu suorittamiseksi. Liukkonen on luultavasti hieno kirjailija, tässä saattaa olla sukupolvitörmäilyä.

Sain 21-vuotiaana lahjaksi nykyiseltä puolisoltani Herman Hessen teoksen Narkissos ja Kultasuu.

Hullaannuimme siihen molemmat, samoin Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyteen. Hessen Arosuden olen oikein tenttinytkin, se on parempi kirja kuin Narkissos, kyllä kyllä. Ja vain hipaisi minua älyllisellä sulallaan, ei möyrästänyt päässä kuten Narkissos. Eli … viihdekirjallisuutta väheksyvä lukija onkin ainakin ollut romantikko tarinanmetsästäjä, kunhan paalutukset ovat riittävän korkeakirjalliset?

 

Onko lukeminen tehnyt minusta paremman ihmisen? Taatusti ei. Seitinohut mahdollisuus lisääntyneeseen ymmärrykseen maailmaa ja sen muutoksia kohtaan, ei se puntarissa paina. Toisessa vaakakupissa kapea fakki-idiotismi, mummonräähkäle, joka ei liikaa muusta kuin korkeakulttuurista tiedä. Paitsi linnuista jotain vähän, harrastanhan lintukirjoja… ja kokkauksesta, keittokirjoja on hyllyllinen … nyt ironia kirveltää itseänikin.

Ei yhtäkään nähtyä kokonaista lätkäpeliä, ei humppafestivaalia, ei yhtäkään osaa Salattua elämää /Uutta päivää tai kierrostakaan formuloita. Kosketuspintani omaan aikaani on kapea. En ole siitä ylpeä enkä kai sitä häpeäkään, mutta kyllähän se hämmentää. Kieleni rajat ovat maailmani rajat, tässäkin.

 

Vaikka jaksaisi tai ehtisi lukea hituriikkisen vähän, kissa siitä. Kunhan se vähä tuottaa lukijalle iloa/vapauttaa patoja / assosioi unohdetun kanssa/ syöttää polkuja tulevaisuuteen. Tai vain lohduttaa.

”Rohkaisu, toivo ja lohtu. Niitä elämässä tarvitsee. Ne ovat yhtä tärkeitä kuin klassiset usko, toivo ja rakkaus.” Tämä ajatus löytyy Eeva Kilven uusimmasta, Sinisestä muistikirjasta.

Samoin seuraava:

”Vanhuudessa on pehmeyttä, unteloisuutta, salaista tietoa joka tuottaa tyydytystä…

Te ette tiedä, minä tiedän…

Se on kuin lonkeroinen vesikasvi joka nostetaan A-neloselle…”

Tämä vannehti pitkään päässäni ja etsi uomaansa. Sitten se yhdistyi muistoihin äidistäni, ei aivan viimeisinä vuosina, mutta juuri niitä edeltävinä. Kun oli jo merkkejä lipumisesta vieraille virroille, omaan yksinäisyyteen. Siitä olotilojen ja tietämisten taitteesta. Tunsin haikeutta, sain lohtua.

 

Tarvitseeko ihminen sitten mitään muuta? Voi kyllä. Lukeminen – taide ylipäätään – maustaa elämää, tuo tarkoituksia ja huvia, selvittää ihmisen osaa maailmassa. Mutta ihmissuhteita, rakkautta, isoja ja pieniä lapsia, ystäviä, lintuja, meriä, metsiä tai vuodenaikoja se ei korvaa. Sen sentään luulen ymmärtäneeni ja sen mukaisesti toivon eläneeni. Tähän asti.

 

Seija Holma

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?