Kirkkareiden ruoka päivittyy tälle vuosituhannelle huippukokkien avustuksella

– Monta vuotta Kirkkareiden ruokapalvelut ovat menneet ihan samalla kaavalla ja jo tovin olemme roikkuneet askeleen perässä isompiin festareihin verrattuna, kertoo Aku Pietilä Aitoon Kirkastusjuhlista.

Yksi ulkopuolisista toimijoista on hampurilaisauto.

Tänä vuonna asioihin tulee muutos. Festivaalin ruokavalikoimaa päivitetään ja laajennetaan saadun palautteen sekä yleisen trendin mukana. Vuosittain festivaali on saanut palautetta, että tutun valikoiman sijaan uutuudet olisivat mukavia.

– Ruokapuoli festareilla menee koko ajan eteenpäin. Se ei ole enää pelkästään makkaraperunaa, mitä ihmiset haluavat syödä ja olettavat saavansa. Ei ole minun mielestäni järkeä olla päivittämättä ruokaa, kun muutenkin pyritään kehittämään tapahtumaa asiakaslähtöisesti, pohtii Pietilä, jonka idean pohjalta ruokapalveluiden päivittämistä alettiin puuhamaan.

Pitkään Kirkkareilla on myyty Aitoon VPK:n puolesta vain grillimakkaraa. Erityisesti sunnuntain perheille suunnatussa päiväjuhlassa lämpimän ruoan puutetta on ihmetelty ja nyt tähän palautteeseen pyritään vastaamaan.

Ulkopuolisia ruoanmyyjiä tulee alueelle viime vuosien tapaan. Hampurilaisauton, kiinalaiseen ruoan sekä lettukojun rinnalla on kuitenkin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Aitoon VPK:n omat ruokakojut.

– Tarjolla on edelleen makkaraperunoita, mutta lopputarjonta on niin sanotusti laadukkaampaa. Listalla on pulled pork -pitaleipä -annos, kasvispitaleipä -annos sekä hot dogeja. Meillä on monia vakikävijöitä Kirkkareilla ja he huomaavat varmasti muutoksen, kertoo Pietilä ruokalistasta.

Aiempina vuosina VPK on myynyt Kirkastusjuhlilla vain grillimakkaraa.

Myytäviä ruokalajeja ja annoskokonaisuuksia on Pietilän apuna ollut suunnittelemassa tuttavapiiristä löytyneet ravintola-alan ammattilaiset Joni Hapuoja, Luna-Viola Lagercratz ja Pinja Lahtinen sekä Kristiina Fekete. Kokit ovat myös festareiden aikana paikan päällä vastaamassa ruoan valmistuksesta vapaaehtoisten avustaessa.

Viimeiset päätökset ja testailut annoskokonaisuuksien suhteen tehtiin toukokuun lopulla. Testissä olivat muun muassa erilaiset perunavaihtoehdot makkaraperunoihin.

– Kävimme läpi erilaisia raaka-aineita ja hioimme kokonaisuudet kuntoon. Testissä olivat kaikki annokset ja niistä saatiin aikaan maukkaat lopputulokset, kertoo Pietilä lopullisiin päätöksiin johtaneesta kokkailusta.

Ruokapalveluiden päivittämisen Pietilä näkee ottamisen arvoisena riskinä. Tulevat festarit ja niistä saatu palaute auttaa jatkamaan kehitystyötä tulevaan.

Tuttujen ruokakojujen rinnalle ilmestyy tänä vuonna VPK:n omia kojuja.

– Tämän vuoden jälkeen olemme paljon viisaampia. Ennen olemme tarjonneet vain grillimakkaraa, missä on aika vaikea epäonnistua. Olen silti luottavaisella mielellä, että homma toimii tänäkin vuonna ja ihmiset nauttivat, toteaa Pietilä.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
SHL DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.