Aito, aidompi, Hilpee – Petri Hildén palkittiin työstään Aitoon eteen

Aitoolaiset palkitsivat Petri Hildénin sunnuntain päiväjuhlassa. Hildén kuvan keskellä. Kuva: Eero Mäki-Mantila

Aitoolainen Petri Hildén on jo vuosien ajan tehnyt pyyteetöntä työtä kylänsä eteen. Tästä hyvästä Aitoon kyläläiset muistivat korvaamatonta urheilumiestä aitoompi aitoolainen -tittelillä, joka luovutettiin Hildénille Aitoon VPK:n vuosijuhlilla menneenä sunnuntaina.

– Kyllähän se tuntuu hyvältä, kun kyläläiset muistavat, toteaa Hildén.

Tunnustusta puuhailtiin salassa ja sen oli tarkoitus olla Hildénille yllätys. Sattumusten kautta miehellä oli kuitenkin aavistuksensa jo ennen sunnuntain juhlaa.

– Olin Anssin kaupalla ja siellä oli kassalla se kirjekuori, joka minulle annettiin nyt sunnuntaina. Nimi oli päällä niin se epähuomiossa anettiin jo silloin minulle. Kun Anssi soitti, että ei se minulle kuulunut, kyllä siinä vähän alkoivat kellot soittaa, että jotain on tekeillä, Hildén kertoo.

 

Latuja kahden maailmanympärysmatkan verran

Petri Hildéniä on kiittäminen muun muassa Aitoon hiihtoladuista.

­– Hän on vuosikymmenten ajan ajanut latuja ja pitänyt niitä kunnossa. Meidän latumme ovat hänen ansiostaan paremmassa kunnossa kun missään muualla lähialueilla, Anssi Kukkonen kiittelee.

– Olen ajanut latuja sellaisen matkan, että sillä kiertäisi maapallon kahdesti. Kyllä siinä puuhaa on riittänyt, mies itse naurahtaa.

Latujen ajamisen lisäksi Hildén on ollut järjestämässä monia tapahtumia Aitoossa. Kukkian pyöräilyssä hän oli kantava voima monena vuonna. Mies on ollut järjestämässä myös Aitoon juoksutapahtumia, kuten Aitoo Trailia.

Todelliseksi urheilumieheksi kuvailtu Hildén on vaikuttanut Luja-Lukon lentopallojaostossa niin pelaajana kuin valmentajana. Myös Suomen maajoukkueen pelejä mies seuraa innokkaasti lähes aina paikan päällä.

 

Koko kylä tunnustuksen takana

Tunnustuksen puuhailu lähti liikkeelle Anssi Kukkosen ideasta. Nopeasti idean takana oli koko kylä asukkaineen.

­– Kaikki lähtivät mukaan saman tien. Yhtäkään soraääntä ei kuulunut, Kukkonen kertoo.

Liikkeelle Hildénin palkitseminen laitettiin jo talven loppupuolella kyläkokouksessa.

­– Kylällä oli polemiikkia eskarin lopettamisesta ja järjestettiin epävirallinen kyläkokous. Samalla puhuttiin muita asioita ja tämä lähti heti rullaamaan, kertoo Kukkonen, jonka puolesta idean palkitsemisesta kokoukseen vei Jarmo Salonen.

Kukkosen mukaan tunnustus haluttiin antaa Hildénille jo aiemmin, mutta palkittava mies lomaili ulkomailla edellisen ajankohdan aikaan. Nyt palkitsemisella oli sopiva sauma ja VPK:n vuosijuhlassa tapahtumaa pääsi todistamaan sankka joukko ihmisiä.

Tunnustuksen yhteydessä Petri Hildénille luovutettiin ”aito, aidompi, Hilpee”-sloganilla varustettu paita, Anssin Kaupan lahjakortti sekä rahaa muilta mukana olleilta tahoilta.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
SHL DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.