Öljyä pääsi maahan pohjavesialueella Rautajärvellä, vahingosta ei aiheutunut vaaraa ympäristölle

Rautajärvellä Pohjantien varressa tapahtui torstaina öljyvahinko, kun haketuskonetta kuljettanut kuorma-auto kaatui ojaan kyljelleen. Haketuskoneen polttoainesäiliöstä pääsi vuotamaan noin 50 litraa kevyttä polttoöljyä maahan. Onnettomuusalue on 2-luokan pohjavesialuetta.

Onnettomuus tapahtui neljän maissa iltapäivällä, ja haketuskone saatiin nostettua illalla.  Alueelta kaivettiin pois öljynsekainen maa-aines. Pelastuslaitos oli paikalla öljyntorjuntatehtävissä ja valvomassa puhdistusta. Maa-ainekset toimitettiin Tarastenjärven jätekeskukseen.

Pälkäneen kunta tiedotti perjantaina tarkastaneensa alueen yhdessä pelastuslaitoksen kanssa. Öljyjäämiä ei havaittu. Kunnan arvion mukaan vahingosta ei ole aiheutunut vaaraa pohjavedelle tai ihmisille. Torjuntatoimet päästiin aloittamaan nopeasti, minkä ansiosta maastoon vuotanut polttoainemäärä jäi vähäiseksi. Lisäksi vahinkopaikan maaperä on savea, joten polttoaine ei ole päässyt kulkeutumaan maaperässä. Kunnan arvion mukaan vahinko ei aiheuta enää lisätoimenpiteitä.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.