Pälkäneen joukkoampumisesta pelastetut lokinpojat kohta aikuisia – Poliisi ei ole saanut tekijöitä kiinni, ampujien kuvia ei anneta julkisuuteen

Niko-lokki vapautuu ensi viikonloppuna kahdeksan muun kaverinsa kanssa. Se on saanut Vesa Virtasen hoidossa muikkua, silakkaa ja välillä vähän jauhelihaa. Kun se oli Pälkäneellä Hanna Al-Saedin hoivattavana, pälkäneläiset lapset toivat sille onkimiaan kaloja.

Lokkien joukkoampumisesta selviytyneet poikaset Niko ja Hermanni ovat kasvaneet ja ne voivat nyt hyvin. Eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedi haki untuvikot turvaan Pälkäneveden Suolasaaresta ja hoiti kaksikon kuntoon.

– Niko ja Hermanni ovat nyt Keski-Suomessa Toivakassa eläinsuojeluneuvoja Vesa Virtasen hoidossa. Kyllä oikein sydänalasta ottaa, kun mietin niiden nopeaa toipumista. Hermannista ajattelin, että mahtaako tuosta klenkkakintusta enää tulla mitään, mutta vielä mitä. Se ui jopa 15 minuuttia putkeen uimaharjoituksissa lammessa.

Al-Saedi kertoi aiemmin, että lokeille annettaisiin kissanruokaa, mutta toisin kävi.

– Olen antanut niille muikkuja, lohta ja kuhaa. Arvolinnuille arvokalaa!

Eläinsuojeluneuvojaa on lämmittänyt erityisesti pälkäneläisten lasten toiminta. Lapset ovat tuoneet lokinpoikasille kaloja, joita ovat itse onkineet.

Seuraavat Al-Saedin pelastettavat ovat Tampereen ratikkatyömaalla harhailevat siilinpoikaset, jotka hän noutaa Sammonkadulta.

– Siellä vapaaehtoiset ovat yöllä päivystäneet, löytyisikö viidelle siilinpoikaselle emoa.

Hermanni (kuvassa takana) on löytänyt Toivakan hoitolassa saman kokoisen ystävän, jonka seuraan se koko ajan hakeutuu. Lokit asustavat tällä hetkellä katollisissa aitauksissa, joissa on tilaa harjoitella lentämistä ja pieni uima-allas. Isommat lokit kokeilevatkin jo kovasti siipiään. Hermanni vapautunee parin viikon kuluttua.

Kohta koittaa vapaus

Toivakkalainen eläinsuojeluneuvoja Vesa Virtanen vahvistaa, että pälkäneläiskaksikko voi hyvin. Tampereen erässä häneen hoitolaansa tuli kahdeksan lokkia, joiden mukana Niko ja Hermanni olivat.

Virtanen vapauttaa isommat lokit ensi viikonloppuna ja seuraavan erän parin viikon päästä.

– Ne viedään kuljetuslaatikossa järven rannalle, jossa elää paljon kalalokkeja. Sitä ennen ne rengastetaan.

Virtanen sanoo, että luonnosta on löytynyt jopa yli 30-vuotiaita kalalokkeja. Hyvällä onnella Nikolla ja Hermannilla voi olla pitkäkin elämä Keski-Suomessa.

Tutkinta edelleen kesken

Lokkien joukkoampuminen tapahtui Pälkäneen Suolasaaressa jo kesäkuussa, mutta Kangasalan poliisi ei ole vielä saanut tekijöitä kiinni.

Rikoskomisario Vesa Järvenpään mukaan tutkinta on vielä avoinna, eikä epäiltyjä ole tunnistettu. Poliisi on saanut muutamia vihjeitä ja näitä on tarkastettu, mutta ne eivät ole johtaneet asian selviämiseen.

Vesa Virtasella on tällä hetkellä 14 kalalokkia, kaksi kalatiiraa, harakanpoikanen, kaksi varista, peippo ja tuulihaukka. Viime viikonloppuna hän päästi naakan- ja harakanpoikaset vapaaksi.

Ketään ei ole lokkien taposta kuulusteltu.

Poliisi on saanut epäillyistä henkilöistä pari valokuvaa. Kuvien laatu on kuitenkin sellainen, että henkilöiden tunnistaminen on niiden perusteella hyvin vaikeaa.

Poliisi ei anna kuvia julkisuuteen, sillä poliisin saamien tietojen mukaan tekijät ovat alaikäisiä ja kuvien julkaiseminen edellyttää aina erityisiä perusteluita.

Aiheesta lisää: Suolasaaren verilöylystä selviytyi kaksi lokinpoikasta – Ne nimettiin Onkkaalan VPK:n pelastajien mukaan Hermanniksi ja Nikoksi

Teinipojat tappoivat Pälkäneveden Suolasaaressa julmasti suuren määrän lokinpoikasia – Järkyttynyt eläinsuojeluneuvoja lähtee pelastamaan eloonjääneitä

Teinit ampuivat kymmeniä lokkeja kesäkuussa Pälkänevden Suolasaaressa. Lokinpoikaset Hermanni ja Niko löytyivät saaren kivenkoloista nääntyneinä. Näin pieniä ne olivat tullessaan eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedin hoitoon.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.