Marjapiirakkaa, unelmakääretorttua, kinkkupiirakkaa – Aitoon Marttojen reseptikirja kokoaa sivuilleen makumuistoja sadan vuoden ajalta

Aitoon Marttojen Sadan sortin päiväkahveilla riitti pari vuotta sitten maisteltavaa. Nyt tuolloin tarjolla olleiden leivonnaisten ohjeet on koottu kirjan kansien väliin.

Aitoon Marttojen uunituoreeseen reseptikirjaan on koottu makumuistoja noin sadan vuoden ajalta. Kirjasta löytyy reseptejä moneen lähtöön: on kahvikakkua, unelmakääretorttua, marjapiirakkaa, Hanna-tädin kakkua, gluteenitonta suklaakakkua ja maustekakkua Minna Canthin tapaan. Mukana on myös suolaisia reseptejä, joiden avulla voi pyöräyttää vaikkapa näkkileipää, pikkupizzoja tai kinkkupiirakkaa.

– Tavoitteena on ollut esitellä satavuotista kahvikutsuperinnettä. Eniten on makeiden leivonnaisten reseptejä, ihan jo siitäkin syystä, että suolaiset tarjottavat ovat yleistyneet suomalaisten kahvipöydissä vasta myöhemmin. Mukana on myös maidottomia ja gluteenittomia ohjeita, Aitoon Marttojen puheenjohtaja Marja Leena Kärkkäinen kertoo.

Kirja julkistetaan perjantaina 26. heinäkuuta, jolloin Aitoossa nautitaan perinteiset Martanpäivän kahvit.

Sadan sortin kahvikutsut -kirja sai alkunsa pari vuotta sitten, kun Aitoossakin juhlittiin 100-vuotiasta Suomea. Juhlavuoden kunniaksi Martat laittoivat pöydän koreaksi, ja Aitoossa vietettiin Sadan sortin päiväkahveja.

– Alkuun vähän mietimme, miten voimme saada pöytään niin paljon tarjottavaa, mutta kahvit onnistuivat hienosti: meillä oli 400 vierasta ja pöytään saatiin 107:ä eri sorttia. Reseptikirjaan on koottu lähes kaikki juhlavuoden kahveilla tarjolla olleet herkut. Ekstraakin löytyy, sillä mukana on myös varsinaisen klassikon eli Seitsemän minuutin kakun ohje, Kärkkäinen mainitsee.

Padasjoen kirjapainossa painetusta kirjasta on otettu 200 kappaleen painos. Kirjaa saa hankittua Anssin Kaupasta Aitoosta. Sitä on myöhemmin tarkoitus saada myyntiin myös Pälkäneen päähän.

Sadan sortin kahvikutsut -kirja julkistetaan tulevana perjantaina, jolloin Knaapin talon pihapiirissä (Kotisuontie 6, Aitoo) nautitaan Martanpäivän kahvit.

– Reseptikirjan voi hankkia näppärästi itselleen myös perjantaina, Kärkkäinen vinkkaa.

Martanpäivän kahveilla on tarjolla tuttuun tapaan monia herkkuja. Enso Kusetti -yhtye musisoi, ja tapahtuman aikana tuuletetaan myös kansallispukuja. Tapahtumaa vietetään kello 13–15.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
SHL DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.