Kesäretki Pirkanmaalle

Nostalginen kesäpäivä Pirkanmaalla sai alkunsa tyttären halusta tutustua isänsä ja isoisänsä entisille olinpaikoille, sinne Moltsiaan, jossa minun lapsuusmuistojani niin runsaasti löytyy. Aloitimme kuitenkin päivän ensin pistäytymällä Haralan harjun kulttuurimaisemassa, josta näkötornista ihailimme järvimaisemia ja muistelimme Topeliuksen siellä kirjoittaneen sanat tähän tunnettuun lauluun. Kangasalan kirkolla poikkesimme kuvaamassa ”verikiven” ja sitten suoraan vanhaa tietä Huutijärveltä Kaivannon kanavalle, missä Längelmävesi vöin hopeisin hohteli ja Roineen armaiset aallot huuhtelivat sen rantoja.

Matkamme jatkui mutkaista soratietä Raikun, Iharin ja Pohjalahden kautta Tursolaan ja edelleen Pakkalaan. Tämä ”muistojeni bulevardi” jatkui Kuhmalahdentietä Haapasaaren suuntaan. Isoisäni isän, ”Pesälän vaarin”, mökkitontin näimme siinä lähellä entistä Lahdenkulman koulua sekä myöskin entiset 1940-50-lukujen kyläpaikan kaupat. Keljontiellä poikkesimme Simo Arran luokse ja muistelimme kahvipöydässä kylän historiaa. Tuttua tanhuaa kuljimme kohti Perkiönojaa.

Ennen lähteen luokse pääsyä jouduimme tanhuan päälle jatketun viljapellon osan yli, ja sitten olimmekin jo mummulan pihalla, missä enää yksi pieni aitta muistutti lapsuuteni tärkeistä paikoista. Simo toimi oppaanamme Ala-Perkiöstä Isolle ojalle, jota lapsena kuljin kymmeniä kertoja. Paljon tuli tietoja jo ulkona, mutta vasta hänen syntymäkodissaan se nostalgian muistoarkku aukesi. Ikinä en ennen ollut talossa käynyt, vaikka pihan piirissä olin kulkenut kymmenet kerrat. Tuossa vanhassa rakennuksessa oli esineistöä yli sadan vuoden ajalta. Sehän on hämäläistä talonpoikaiskulttuuria elävimmillään. Isäni oli ollut täällä töissä, nukkunut väenpirtissä, ja hänen tiliasioitaan oli tilikirjoista luettavissa 1930-luvun alkuvuosilta.

Olimme todella kiitollisia, että saimme nämä kaikki nähdä, kuulla ja valokuvata. Olin meistä ainoa, joka olin hänet elävänä nähnyt. Silti Simo osasi perimätietona kertoa hänestäkin paljon. Palasimme Kuhmoisten tietä Korpiniemeen. Valokuvasimme ison kiven, jonka päällä istuen aina isää odottelin kotiin tulevaksi. Vanhaa tietä menimme Pakkalaan ja siitä Vilpeilän koulun ja Kontulan kautta kirkolle, jossa kävimme vielä omaisten ja minulle tärkeiden ihmisten haudoilla sekä sankarihaudalla.

Paluumatkalla poikkesimme vielä Tampereen Viinikassa, missä oli nuoren perheemme ensimmäinen yhteinen koti. Pihalla kulkien hän halusi kuvata leikkiympäristön sekä asuntoomme kuuluneet ikkunat. Olen usein selaillut kirjaa, jonka ”Pohdiskeleva poika” on kirjoittanut lapsena tekemästään Tampereen matkasta Ylisen onnikalla sodan jälkeen. Se on yksityiskohtaisen tarkka kuvaus tuosta tiestä, kaupungista ja ihan kaikesta, mitä lapsi yhden päivän aikana näki, koki ja talletti mieleensä. Matkaseurani toiveesta kuljimme taas tuon tien. Kymmenien vuosien jälkeen minäkin sain palata hetkeksi siihen onnikan ilmapiiriin ihmisineen, pakaaseineen, juttuineen ja poikkeamiseen aina Pohjalahden kaupassa, missä Siukola asiakkaitaan palveli suomimakkaraa myymällä. Sain vielä kerran kulkea tuota muistojeni tietä, joka ehti tulla tuttuakin tutummaksi, kunnes Pelisalmentie otettiin käyttöön.

Kiitos ”Pohdiskeleva poika”, että sain tänä kesänä aiheen palata lapsuuteni soratielle.

Kosti Tuominen   

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.