Suoraman hämähäkkimies on lemmikkitarantulojen luottoisännöitsijä ja huoltomies

”As Oy Kasijalka” sijaitsee olohuoneessa, rauhallisella paikalla mutta hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Petri Hile on parinkymmenen tarantulan isännöitsijä, talonmies, ruokahuoltovastaava ja sisustussuunnittelija – ja päästi toimittajan kurkistamaan, millainen on hämähäkkien yhtiökokous. Tai ainakin voisi olla.

– Olen allerginen kaikille  karvaisille otuksille, mutta käärmeet, kilpikonnat ja kalat eivät lemmikkinä kiinnostaneet. Hämähäkit sen sijaan… ne ovat vähän myrkyllisiäkin, Petri Hile tuumaa.

Suoramalla asuva Hile hankki ensimmäisen tarantulansa eli lintuhämähäkin noin 2,5 vuotta sitten. Aluksi tämä oli tavallaan pienoinen pettymys.

– Se oli aina piilossa. Niinpä hommasin niitä lisää, että ainakin joku olisi välillä näkösällä. Ne eivät tule näkyville käskemällä, hän hymähtää.

Nyt kahdeksanjalkaisia – ei välttämättä niinkään pieniä – vipeltäjiä on majoittuneena olohuoneen terraarioihin jo parisenkymmentä. Hile on sisustanut hämähäkeille omat lasitetut asunnot, joille kullekin kertyi hintaa noin 50–70 euroa.

Lemmikkien hoito on helppoa: ruokamäärät ovat pieniä, ulkoiluttaa ei tarvitse ja terraarioiden huoltoonkaan ei juuri uppoa aikaa.

– Aika vähään ne ovat tyytyväisiä, tai ainakaan eivät kauheasti osaa valittaa. Vaikka olenkin näiden asuntojen omistaja, kiinteistöhuolto, isännöitsijä ja talonmies, voin samalla tehdä oikeita päivätöitä ikään kuin sivutoimisesti.

 

Mitä jos…

… Petri Hilen terraarioiden asukkaat pitäisivät yhtiökokouksen?

Sen pöytäkirja voisi näyttää tältä.

Asunto Oy Kangasalan Kasijalka, yhtiökokouksen pöytäkirja

Varsinainen yhtiökokous pidettiin Suoramalla 5.6. hämärän aikaan.

A. geniculatassa voisi olla hallitusainesta.

  1. Kokouksen avasi kynttilänvalossa kiinteistönhoitaja ja isännöitsijä Petri Hile.
  2. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Brachypelma hamorii ja sihteeriksi Acanthoscurria geniculata.
  3. Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Chromatopelma cyaneopubescens, joka toimii samalla ääntenlaskijoina.
  4. Todettiin osanottajat. Paikalla jälleen se sama vajaa neljäsosa asukkaista eli B. hamorii, A. geniculata, B. klaasi, C. cyaneopubescens ja P. murinus.
  5. Arveltiin, että kokous on kaikin puolin laillinen ja monijalkainen.
  6. Hyväksyttiin kokouskutsun liitteenä ollut seitinohut esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
  7. Käsiteltiin tilinpäätös. B. klaasi kantoi huolta siitä, että yhtiön taloutta rasittaa samalla alueella sijaitseva niin sanottu orpokoti, jonne on majoitettu lapsihämähäkkejä. A. geniculata muistutti, että lapsihämähäkeistä on tarkoitus kasvaa vuosien saatossa uusia asukkaita As Oy Kasijalkaan, jolloin asuntoja ei jää tyhjilleen. Vahvistettiin tilinpäätös, myönnettiin vastuuvapaus kaikille ja kirjattiin tulos -1,37 euroa yhtiön alijäämätilille.
  8. Käsiteltiin talousarvio vuodelle 2019. Hallituksen esittämä talousarvio ei nosta kustannuksia asukkaille. C. cyaneopubescens ilmaisi ärtymyksensä yläkerran naapureiden runsaaseen vedenkäyttöön ja sen vaikutuksiin asuntoihin. B. hamoriin mukaan yhtiössä ei kuitenkaan ole tarvetta pelätä homeongelmaa ja vedenkulutus laskutetaan asuntokohtaisesti.
  9. Päätettiin hallituksen ja tilintarkastajien palkkiot. Jatketaan aiemmalla linjalla: puheenjohtajalle yksi torakka kokoukselta, hallituksen jäsenelle yksi sirkka. Tilintarkastajalle maksu laskun mukaan.
  10. Valittiin hallituksen jäsenet. Hallituksessa jatkavat B. hamorii ja P. murinus. D. pentaloriksen tilalle valittiin A. geniculata, koska ensin mainitusta ei tehty näköhavaintoja lainkaan viime vuoden juhannuksen ja joulun välisenä aikana. Todettiin, että hallituksen jäsenen pitää olla tätä aktiivisempi. Käytiin keskustelua, pitääkö yhtiön sääntöihin jatkossa kirjata kohta, jossa määritellään isännöitsijän vastuu ja rooli vastaavien erakoitumistapausten varalta.
  11. Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin kaksijalkainen Petri Hile. Käytiin keskustelua, missä määrin töitä ja velvollisuuksia voidaan keskittää kyseiselle henkilölle, mutta järjestely todettiin kustannustehokkaaksi eivätkä toisaalta asukkaiden omat taidot riitä esimerkiksi taskulaskimen käyttöön. Hile esitti toiveen saada palkkio jonakin muuna kuin sirkkoina ja torakoina. Hylättiin.
  12. Todettiin, että yhtiöön on kevään aikana tehty valaisintöitä. Tulevia remonttitarpeita ei ole. Kehuttiin Petri Hilen taiteellista silmää asuntojen sisustussuunnittelussa ja kalustamisessa.
  13. Muut asiat. Todettiin, että As Oy Kasijalka on edelleen poikkeuksellisen kansainvälinen yhteisö, jonne on työn tai perheen perässä muuttanut asukkaita paitsi Etelä-Amerikasta ja Kauko-idästä myös Keski-Euroopasta ja Suomesta. Päätettiin kirjata yhtiön sääntöihin, että yhteiset pihatalkoot ja muukin yhdessäolo jätetään yhä väliin todennäköisten kiistojen vuoksi. Toisten syöminen ei edesauta naapurisovun säilymistä.
  14. Päätettiin kokous. Mentiin piiloon jonkun sytytettyä ison kattovalon.

B. klaasi on yksi Petri Hileen terraarioasukkaista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?