Aittakahvila Anna tarjoaa maistuvat leivonnaiset, juttuseuraa ja vaihtuvan näyttelyn

Pekka Lehtonen ja Pirkko Brusi-Lehtonen mökkeilevät Jaalanniemessä.

– Viikonloppu ei miltään tunnu, jos ei tule tänne päiväkahville, Pirkko Brusi-Lehtonen kiteyttää Aittakahvila Annan merkityksen kesäpäiviensä vietossa.

– Monesti katson etukäteen netistä, mitä herkkua täällä milloinkin on tarjolla, hän lisää.

Jaalanniemessä Sahalahdella mökkeilevä Brusi-Lehtonen saa usein kahvittelureissuille seurakseen naapurin rouvan. Elokuun ensimmäisenä lauantaina mukaan oli vaihteeksi lähtenyt puoliso Pekka Lehtonen, joka oli silloin malttanut hetkeksi irtautua mökkipuuhasteluistaan.

– Täällä nähdään kylän ihmiset ja katsotaan näyttelyt, Brusi-Lehtonen kuvaa sitä, mitä kaikkea muuta idyllinen kohtaamispaikka tarjoaa kahvittelun ohella.

Hänellä on tapana myös ostaa tuoreita leipomuksia kotiin vietäväksi. Lauantaina valinta kohdistui pikkuiseen kuivakakkuun, kun aiemmilla kerroilla kaupat on tehty muiden muassa pullapitkosta, leivästä ja bostonkakusta.

Naimisiin
omalla pihalla

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, kesän kuumimpina päivinä, Pirkko Brusi-Lehtonen ei päässyt pistäytymään Annassa. Tuolloin vietettiin Aittakahvilan omistajien, Taija Lindellin ja Lauri Yrjölän, hääjuhlaa Knuuttilan tilan vanhassa päärakennuksessa, jossa kahvilakin toimii. Kirkkosalin paikkaa toimitti pariskunnan oma kotipiha vanhan rakennuksen ja uudemman, heidän nyt asuttamansa talon edustalla.

– Tuossa meidät vihittiin vaahteran alla. Oli varmaan melkein 60 astetta lämmintä, kun piha on sellainen kattila, Taija Lindell kuvaa hikisiä tunnelmia.

– Olimme puhuneet, että menemme sitten naimisiin, kun salin katto on kunnostettu. Nyt sinne on laitettu uudet pinkopahvit alas romahtaneiden tilalle.

Nuoripari kunnostaa pikkuhiljaa saman suvun, Taijan suvun, hallussa jo 1500-luvulta olleen tilan päärakennusta. Sen vanhin osa on valmistunut 1700-luvulla. Viimeksi vanhassa päärakennuksessa on asuttu vakituisesti 1970-luvun alussa.

– Aina löytyy jotakin tehtävää, jollei sitten muuta, niin ainakin kukkapenkkien kuopsutusta. Vapaa-ajanongelmia ei ole, nuoriemäntä kertoo.

Hieno näyttely
suomalaisesta lasista

Sinä aikana, kun Aittakahvila on toiminut Knuuttilan tilalla, kävijöille on avautunut vuosi vuodelta entistä useampi ovi suuressa maalaistalossa. Tänä kesänä vierailijat ovat päässeet kulkemaan talon jokaisessa huoneessa, kun liki 50-neliöisen salin sisäkattoremontti valmistui.

Kahvilan pitäjät, Tuija ja Taija Lindell, äiti ja tytär, kokoavat joka vuosi huoneisiin eri aihepiiriä kuvastavan vanhojen esineiden kokoelman. Tämän vuoden teema on suomalainen lasi. Taija on tehnyt suuren työn etsiessään ja kirjatessaan kävijöille luettaviksi ison kokoelman esineiden tuotenimet, valmistajat ja valmistusajat.

– Iso osa esineistä on meidän omiamme. Osan olemme saaneet tänne lainaksi.

Lasinäyttelyn yksi harvinaisuuksista on Saarioisten glögipullo. Kirpputoreja ahkerasti kiertävät naiset ostivat esimerkiksi Pohjan koulun irtaimistomyynnistä lasiset, erilaisia maanäytteitä sisältävät purnukat, jotka nekin ovat Knuutilassa esillä.

Puskaradio tuo
kävijöitä kaukaakin

Annaan ensimmäistä kertaa poikkeaville tulee yllätyksenä, että kahvila ei ole aitassa, vaan kokonaisen ison talon isossa pirtissä. Nimi juontaa kahvilan ensimmäisiltä vuosilta, jolloin se toimi oikeasti aitassa Taijan mummulan pihapiirissä lähellä nykyistä paikkaa.

– Miksi vaihtaa hyvää nimeä, Taija perustelee pitäytymistä entisessä nimessä.

Aittakahvila Anna on avoinna kesäkaudella viikonloppuisin, minkä lisäksi se avaa ovensa muina vuodenaikoina suurten juhlapyhien tienoilla. Vuosien mittaan paikan monista kävijöistä on muodostunut vakiasiakaskunta.

–Hyvin olen tutustunut ihmisiin, iloitsee tuore rouva, joka lauantaina sai ottaa vastaan onnitteluita ja halauksia monilta asiakkailta.

Annassa käy kylän vakituisia asukkaita, mökkiläisiä sekä kahvilan vetäjien luonnehdinnan mukaan asiakkaita pitkin poikin.

–Puskaradio toimii hyvin, naiset tietävät.

 

 

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.