Sappeen sukkakisan voitto meni Ikaalisiin – Yksi äänestäjä oli äänestänyt jokaista ehdokasta

Sappeen ja Ohvenon sukat -kisassa eniten ääniä keräsivät (vasemmalta) Marja-Leena Viljakaisen, Anneli Tiaisen ja Hellevi Salosen neulomat sukat.

Käsityökerhossa Sappeen koululla noin vuosi sitten Nina Huhtala ehdotti, että Sappeen kylälle pitäisi neuloa nimikkovillasukat.

Kisasta kerrottiin sekä kyläyhdistyksen kevätlehdessä että Sydän-Hämeen Lehden MeNyt-palstalla. Sukkalähetyksiä alkoi tulla pikkuhiljaa kevään aikana.

Heinäkuun ensimmäiseen kesäkahvilaan mennessä koossa oli yhdeksän paria sukkia, jotka ripustettiin kaiken kansan arvioitaviksi. Äänestysohjeena oli: Mitkä sukat vastaavat parhaiten mielikuviasi Sappeen ja Ohvenon kylistä? Mielikuva-sana ei miellyttänyt kaikkia, sillä nimimerkki Paljon villasukkia käyttävä kirjoitti:”Mielikuvasta ei tietoa, mutta sukat numero 3 vaikuttavat oikeanmallisilta.”

Ääniä annettiin 148, eikä sitä kontrolloitu äänestikö joku kerran tai useammin. Olipa äänestyslippujen joukossa yksi, joka oli merkinnyt numerot ykkösestä yhdeksikköön.

Eniten ääniä (51) saivat Marja-Leena Viljakaisen neulomat sukat. Hän asuu Ikaalisissa, mutta on Sappeen kesäkahvilan jokakesäinen vieras.
Toiseksi eniten ääniä (26) keräsivät helsinkiläisen Anneli Tiaisen sukat. Hän on kyläyhdistyksen jäsen ja lapsuudesta asti kyläillyt Sappeessa. Sappeelaisen Hellevi Salosen neulomat villasukat saivat 21 ääntä.

Jokaiselle sukkaparille riitti ääniä: vähimmillään viisi ja enimmillään 11. Sukat ovat tallessa Sappeen koululla. Sappeen Sanomat ja Ohvenon siinä ohessa -kylälehti kertoo joulukuun numerossa sukista yksityiskohtaisemmin ja julkaisee Marja-Leena Viljakaisen sukkien neulontaohjeen.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.