Uhkia ja uhkien kaipuuta

Mymmeli murehtii Kukkian veden korkeutta.

Kun käveli Kukkia-järven rantaa, niin veden pinnan alhaisuus tuntui oudolta. Kivet olivat korkealla ja vettä vasta venelaitureitten päässä. Sadettakaan ei ole elokuun puoliväliin mennessä kovin isosti kohdalle osunut. Nyt kuitenkin alkoi tiputella. Ehkä tilanne paranee.

Jossakin päin maailmaa on päinvastaisia ilmiöitä. Uutisissa kerrottiin, kuinka Kiinan Shanghaissa on taifuuni nostanut vedenpintaa. Ei ollut kysymyksessä mikään pikkutulva. Taisi olla miljoonaluokan väkijoukko, joka evakuoitiin vaara-alueelta. Ovatkohan vedennousut ja jäätiköitten sulamiset lähivuosina täällä Pohjoismaissakin normaali-ilmiöitä.  Vieläkö meidän vanhusten elinaikana?

Kesä on taas lopuillaan. Suven tapahtumat ovat kohta menneitä iloja. Tuli tässä mieleen, että nuoruusvuosina sai joka kesä olla vieraana useissa häissä. Nykyään tällaiset rakkauden juhlat osuvat kohdalle ehkä kymmenen vuoden välein. Kuinkahan monta kertaa ovat tänä kesänä oman kirkkomme hääkellot soineet? Ei ole tainnut olla viime aikoina edes kuninkaallisten häitä. Tai edes kotimaisten julkkisten.

No jaa, yksi uutinen tältä rintamalta oli elokuun kymmenentenä, kun sukellusharrastajat  Ima Troefnes ja Jani Santala vihittiin Norjassa Pluran luolassa. Piti kuulemma ensin sukeltaa liki viisisataa metriä ja sitten päästiin kuivaan luolaan, jossa seremonia oli. Kaikkineen vieraita oli parisataa, joista noin seitsemänkymmentä sukelsi paikalle. Morsiamella tuskin oli hempeä tylliunelma ja sulhasella shaketti. Nyt ei enää ole tallella asiasta kertonutta Aamulehteä, mutta eikös vihkitoimituksen suorittajakin sinne ”alttarille” selvinnyt. Tuskin mikään ikääntynyt rovasti oli kysymyksessä. Lasikuitujohtoja vedettiin paikalle, joten loputkin parisataapäisestä vierasjoukosta näkivät vihkimisen.

Joskus miettii, että nykyihmisten elämä täällä länsimaissa on melkein sataprosenttisen turvallista ja ennalta-aavistettavaa. No yllätyksiäkin tosin sattuu, kuten Helsingin Naistenklinikalla syttynyt tulipalo. Ei tainnut osua ihan synnytyssaliin. Työntöpolttojen aikaan evakuointi olisi ollut tiukka paikka.

Kun ei ole sotia, vaaroja ja uhkia, niin jännitystä täytyy luoda keinotekoisesti. Täytyy hyppiä laskuvarjolla tai yksinpurjehtia maapallon ympäri. Alamäkipyöräilyt, kilpa-ajot, vuorikiipeilyt, mäkihypyt ja kaikenlaiset hurjalta näyttävät lautailut näyttävät mummosta pelottavilta.

Meidän ”tyttöjoukkomme” sota-ajankin hämärästi muistavat vanhukset näkevät nykyään vaaroja aika pienissäkin asioissa.  Yksikin kertoi kauhulla katsoneensa, miten ripille pääsevä pojantytär sai juhlakengät, joissa oli kymmenen sentin korot. Mummonsa piti tytölle tunnin harjoitukset, ettei tämä piikkareissaan kompastu ja katko luitaan tai lipsahtele ja nyrjäytä nilkkojaan.

Mymmeli

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.