Nauru kuuluu kirkkoon

Mieleeni jäi pyörimään tällainen Sydän-Hämeen Lehdessä ollut otsikko, että ”Nyt saa kirkossa nauraa”. Miksi sitten ei saisi nauraa ja vaikka toisenkin kerran?  Menemmehän me kirkkoon erilaisissa tunnetiloissa ja myöskin erilaisiin tilaisuuksiin. Elämäämme kuuluu niin iloa kuin suruakin ja kaikenlaisia muitakin tunteita.

Kaiken kaikkiaan usko on meille iloinen ja riemullinen asia, joka ei ole olosuhteista kiinni. Iloisina ja surullisina menemme kirkkoonkin, mutta tietenkin ottaen huomioon kulloisenkin tilanteen ja käyttäydymme sen mukaisesti. Jeesus ohjeisti meitä itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa.
Muistamme, kuinka Paavali ja kumppanit ylistivät Jumalaa vankilassa, tai kertomusta siitä, kun koko kaupunki alkoi iloitsemaan uskoon tulleista. Kerrotaan näin, että syntyi suuri ilo siinä kaupungissa. (Ap.t. 8:8)

Jos ja kun ajattelemme, että kirkko on Herran temppeli, niin kyllä siellä saa myöskin nauraa ja iloita. Kiittää ja ylistää Herraa, sillä hän on hyvä. Ilo ja nauru on yleensä  tarttuvaista laatua. Iloitkaamme ja riemuitkaamme jopa tanssien ja karkeloiden. Se on aivan Raamatullista. Ps. 118:15 sanoo: ”Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoista.”  Olisiko silti niin, että maassa maan tavalla? Täällä Suomessa me olemme tottuneet vakavailmeisempään kristillisyyteen. Hyvä näin.

Asta Metsomäki

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.