Luja-Lukon juniorisuunnistajat vahvasti mukana aluemestaruuskisoissa

Pälkäneen Luja-Lukon 10-vuotiaiden tyttöjen joukkueen Hanna Suojoki, Ninni Tikka, Minea Tikka oli helppo hymyillä aluemestaruusviestin kahdeksannen sijan jälkeen.

Juniorisuunnistajien määrä on mukavassa kasvussa Pälkäneellä, ja  kisoissa käyminenkin kiinnostaa yhä useampia. Hämeenkyrössä suunnistettiin aluemestaruusviesteissä ja Pälkäneen Luja-Lukko oli mukana jo kolmella juniorijoukkueella.

12-vuotiaiden tukireittisarjassa joukkue Onni Kinnunen, Milla Suojoki ja Jenna Tohka sijoittui hienosti viidenneksi. Onni juoksi avausosuudella kauden parasta vauhtiaan jääden kärjelle vain neljä minuuttia. Seuraavilla osuuksilla mitalit karkasivat jo vähän kauemmas, mutta sijoitus oli maalissa edelleen viides.

10-vuotiaiden tyttöjen rastireitillä joukkue Hanna Suojoki, Ninni Tikka ja Minea Tikka oli kahdeksas. Ankkuriosuuden juossut Minea kilpaili tässäkin sarjassa kaksi vuotta vanhempien joukossa joten joukkueella on vielä tulevaisuutta.

10-vuotiaiden poikien rastireitin aloittaja Kasperi Ketola harmitteli epäonnistumisiaan muutamalla rastilla, kun hän on jo aiemmin kesällä sarjassaan napannut muutamia kärkipään sijoituksia. Hyväksytyn suorituksen jälkeen hän saapui kuitenkin vaihtoon 14:ntenä. Seuraavilla osuuksilla Veli Kinnunen ja Väinö Pusa onnistuivat paremmin ja varsinkin Väinö ankkuriosuutensa 8:nneksi nopeimmalla osuusajalla nosti joukkueen maalissa 11:nneksi.

Kilpailu käytiin Mahnalan kansallismaisemassa, mikä tarjosi vaativat puitteet korkean harjun rinteillä ja pitkissä Sasin kuusikkomäissä. Luja-Lukko oli mukana myös veteraanisuunnistajien joukkueilla ja hopeaa tuli 45-vuotiaiden naisten ja 55-vuotiaiden miesten sarjoissa sekä pronssia 50-vuotiaille miehille. Hienona saavutuksena Luja-Lukon junioritoiminnalle voidaan pitää myös Pälkäneen suunnistuskoulun kasvatin, Laitikkalan Aaro Ahon voittoa miesten pääsarjassa.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.