Vanhuuden pöljyyttä ja ehkä vähän viisauttakin

Mymmeli ei ymmärrä uusia ammatteja eikä lastenlastensa koulukirjoja.

On se näköjään niin, että kun alkaa elää yhdeksättä vuosikymmentään, niin jo pitkään orastanut höppänyys puhkeaa kukkaan. Ei juuri päivää mene ilman, että töpeksii jotakin. Jos aamupuoleen herää ja huomaa, että suuhun on unohtunut yöksi purukumi, niin pelästyy. Entä jos se olisi eksynyt keuhkoputkiin, mitä olisi tapahtunut.

Ja kun sitten keittelee aamukahvit, niin turhaan aikoo täyttää kuppinsa. Unohtui laittaa vettä keittimeen. Säikähtää, että vehje hajosi. Sydän kurkussa lataa uudelleen, ja ilo on suuri, kun tiputus onnistuu kuin ei mitään.

Tavaroitten kadottaminen on jokapäiväistä. Puhelin, silmälasit. avaimet ja lompakot ovat aina hukassa. Päivän Aamulehti ja tuorein Sydis ja muut postissa tulleet viestit eivät aina löydy. Kylillä tavattujen ihmisten kasvot ja nimet eivät osu yhteen, mokauksia tulee ja hävettää.

Mutta kiitollisuudella täytyy sanoa, että vanhuus ja viisauskin joskus yhdistyvät yhteen. Kun on kertynyt paljon kokemusta elämän eri laidoilta, niin suvaitsevaisuus lienee lisääntynyt. Tietää, että kaikissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolet. Ei aina ota kaikkia vinoiluja ja haukkumisia täydestä, kun ymmärtää toisen kaunat ja katkeruudet.

Maailmanmenonkin suhteen vanhuus avartanee näköalaa. Onhan sitä elinaikana ollut toinen maailmansota ja monet muut taistot. Suomessa vierailevan Putinin puheet tajuaa paremmin, kun muistelee hänen edeltäjiään Stalinista lähtien. Donald Trumpia ei historian valossa oikein ymmärrä.

Kotoisen työelämän muuttumista on ikääntyneen vaikea tajuta. Monet vanhat toimenkuvat ovat kadonneet. Uusista ammateista ei aina ymmärrä, mitä ne ovat, kun ne joskus kerrotaan vieraalla kielellä. Lastenlasten koulukirjat ovat aika outoja meille vanhuksille.

Paikallista elämänmenoakaan ei heti pysty omaksuman. Ei aina muista sanoa, että olen pälkäneläinen. Ja pitäisikö sanoa Onkkaalaa kirkonkyläksi? No jaa, eihän kirkonkylä lukuisissa Suomen entisissä pitäjissä enää merkitse hallinnon keskittymää.

Viime aikoina on puhuttanut Pälkäneen Roholan uuden asuinalueen kosteusongelmat. Kun tässä katseli Viher-Kostialan alueen rakentamista Luopioisten kunnan aikoinaan rakennuttamien Rimpun rivitalojen läheisyyteen, tuli mieleen muinaiset huolet. Kun Rimpun talot tehtiin alavalle maalle,  ennustettiin tulevia hankaluuksia. On kulunut nelisenkymmentä vuotta, eikä kai mitään erikoista ole sattunut. Kohoaako maa, alenevatko vedet? Kukapa tietää, vaikka sadan vuoden kuluttua Kostienvirtakin olisi kuihtunut pikku puroseksi.

Mymmeli    

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.