Ampiaisvyötäröä etsimässä – ostin hulavanteen ja kuinkas sitten kävikään?

Paholaisen vehje?

Kesäkuussa uutisoitiin suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan hulailulla (onko tämä edes oikea termi?) on monia suotuisia terveysvaikutuksia. Tutkimuksessa 55 ylipainoista henkilöä satunnaistettiin kuudeksi viikoksi joko pyörittämään 1,5 kilon painoista hulavannetta tai kävelemään noin 10 000 askelta päivässä. Päivittäisellä 13 minuutin hulavanteen pyörityksellä vyötärönympäryksestä lähti keskimäärin kolme senttimetriä, keskivartalon rasvamäärä pieneni ja lihasmassa kasvoi. Myös huonon LDL-kolesterolin määrä pieneni.

Tästä innostuneena tilasin hulavanteen, kun mainos sopivasti osui keskelle Facebookin uutisvirtaa. Netin tilauskupongilla varoiteltiin pitkästä toimitusajasta – joku muukin oli siis lukenut ja innostunut hulavanneuutisista. Elokuun alussa 1,2 kilon painoinen vanne lopulta saapui postitse ja aloitin innoissani treenit.

Ensimmäisenä päivänä pyörittelin vannetta kymmenen minuuttia. Vanne ei todellakaan pysynyt koko ajan vyötäröllä vaan tippuili välillä alas. Kymmenen minuutin pyöritys sujui ihan hyvin, ja seuraavana aamuna keskivartalon tuntemuksista huomasi, että jotain oli tullut tehtyä. Toisena treenipäivänä pyörittäminen ei enää tuntunutkaan niin mukavalta, vaan hulailu suorastaan sattui. Sitkeästi kuitenkin jatkoin kymmenen minuuttia. Kipujen syy selvisi, kun lähdin suihkuun: vyötärölläni oli valtavan suuret mustelmat. Osumaa oli ottanut erityisesti vasemmanpuoleisen lonkkaluun seutu.

Ajattelin parannella mustelmat kuntoon ja jatkaa treenejä taas sen jälkeen. Mieheni epäili, että olen koonnut osina toimitetun vanteen virheellisesti, mutta ympyränmuotoista vannetta on kai aika vaikea saada koottua väärin. Vanteen sisäpuolella on nystyjä, joiden avulla siihen ilmeisesti saadaan tarvittava paino. Näiden nystyjen arvelin olevan mustelmien syynä. Ehkä jotain tekemistä niiden syntyyn on myös hulailutekniikalla, joka lienee kaukana täydellisestä.

Muutama päivä sitten aloitin harjoittelun uudelleen. Nyt – kokemuksesta viisastuneena – pyöritin vain neljä minuuttia. Päätin pitää myös jalat samassa linjassa, sillä aiemmin olin huomannut, että vasen jalkani hakeutui hulatessa kuin itsestään muutaman askeleen edemmäs kuin oikea.

Seuraavana aamuna keskivartalossa ei ollut mitään tuntemuksia, ei myöskään mustelmia. Päätin siis pyöritellä seuraavalla kerralla vannetta viisi minuuttia. Treenin loppuvaiheissa epämiellyttäviä kiputuntemuksia alkoi taas tulla, mutta mustelmia ei kuitenkaan. Mitään silkkaa nautintoa – ”jota voit jatkaa vaikka loputtomiin” – vanteen pyörittäminen ei kyllä ole vieläkään. Luovuttamismieliala ei ole vielä iskenyt. Ehkä lonkkien seudullakin tuntuu mukavammalta, kunhan tekniikka hioutuu kuntoon. Sitä odotellessa: olisiko kenelläkään myydä käytettyjä jääkiekkohousuja?

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka aikoo sitkeästi jatkaa hieman epäonnisesti alkanutta hulavanneprojektiaan.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.