Torsti Lehtinen oli nuori koulupoika, kun Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen imaisi hänet maailmoihinsa.
– En voinut laskea kirjaa käsistäni. Minulla ei ollut omaa huonetta, joten luin läpi yön peiton alla taskulampun valossa. Pääsin loppuun viisi minuuttia ennen kuin piti lähteä kouluun. Kun kirja kolahti lattiaan, mietin mitä minulle tapahtui: miksi en nähnyt kirjaa, enkä mustia merkkejä paperilla, vaan kirjan loihtiman maailman.
Vaatimattomissa oloissa kasvaneen Lehtisen lapsuus olisi ollut vielä köyhempää ilman Kallion kirjastoa.
– Sen hyllyt olivat täynnä ovia kaikkiin maailmoihin.
Helsingin Kallio ei ollut 1950-luvulla hipstereiden, vaan köyhän työväen kaupunginosa.
– Rotat juoksivat pihoilla ja huterat paskahuussit huojuivat. Slummi oli sinänsä rikas todellisuus, mutta ilman kirjoja kokemusmaailma olisi jäänyt varsin yksipuoliseksi. Opin lukemaan alle kouluikäisenä, ja minusta tuli kirjaston kanta-asiakas. Siitä juontaa rakkauteni Kallion kirjastoa ja koko kirjastolaitosta kohtaan.
Lukemisesta tuli pelastus myöhempinä vuosina, kun kehnot elämäneväät saanut Lehtinen oli vähällä toteuttaa heikkoa ennustettaan. Trokariperheeseen syntynyt poika menetti isänsä pienenä, eikä välillä vankilassa istunut äiti pystynyt huolehtimaan lapsesta. Lastenkodin sänkyyn kahlittu ja eristetty Lehtinen haki riistettyä vapauttaan nuoruusvuodet. Välillä konteissa nukkunut ja maailmaa kiertänyt kulkija löysi itsensä kaltereiden takaa.
Lehtinen sanoo, että hänen selviytymistarinassaan lukemisella oli keskeinen rooli.
– Lapsuudessa syntynyt lukuhalu ja intohimo ovat seuranneet koko elämän ajan. Kun asiat suistuivat rikollisessa ympäristössä raiteiltaan, ilman kirjoja en olisi pystynyt korjaamaan elämääni.
Lehtinen luki ylioppilaaksi iltakoulussa ja filosofian maisteriksi töiden ohessa.
– Moni yritti valita kaikki mahdolliset luennot päästäkseen yksin lukemisen raskaasta työstä. Minä istuin ainoastaan pakolliset luennot, sillä olin oppinut pienestä pitäen selviytymään kahden kesken kirjan kanssa.
Lukeminen laittaa mielen liikkeelle
77-vuotias filosofi ja kirjailija kiertää edelleen luennoimassa ja kouluttamassa kirjoittajia. Tänä vuonna hän on vetänyt filosofian ja luovan kirjoittamisen kursseja Suomen lisäksi muun muassa Ateenassa ja Roomassa.
– Tällä alalla ikärasismi ei rajoita, vaan kysyntää riittää edelleen.
Luennoidessaan ja kouluttaessaan Lehtinen kokee saavansa itsekin; hän palaa reissusta ajattelultaan rikkaampana.
– Minulle on tärkeää päästä ihmisten ilmoille. En viihtyisi 365 päivää vuodessa itse keksimieni ajatusten kanssa. Ihmisille altistuminen on minulle kuin sisäänhengitys. Toivon, että pystyisin lähettämään paluupostissa jotakin takaisin.
Lehtisen mielestä hyvällä kirjalla voi olla samankaltainen vaikutus kuin uusien ihmisten ja ajatusten kohtaamisella.
– Lukeminen on vähän kuin laittaisi seisovaan veteen ison kauhan ja alkaisi hämmentää: pysähtynyt mieli alkaa liikkua.
Lehtinen on kirjoittanut kolmisenkymmentä omaa kirjaa, suomentanut lukuisia kirjoja kolmesta eri kielestä ja osallistunut kahdeksankymmenen kokoomateoksen tuottamiseen kirjoittajana tai toimittajana. Lehtisen seuraava teos kertoo naisfilosofeista.
– Suuret naisfilosofit ovat jääneet liian vähälle huomiolle.
Lehtinen huomauttaa, että ajattelijoiden jaottelu sukupuolen mukaan on tyylitöntä, sillä eihän Sokratesta tai Kantiakaan sanota miesfilosofiksi, mutta hänen luentojensa kuuntelijat ovat nimenomaan toivoneet kirjaa naisfilosofeista.
– Yksittäisistä naisfilosofeista on kirjoitettu monta teosta, mutta heistä ei löydy hyvää yleiskatsausta. Toivon, että kirja herättää uteliaisuutta ja johdattaa lukijat tutustumaan näihin merkittäviin ajattelijoihin tarkemmin.
Paljon lukevat elävät vanhemmiksi
Leonardo da Vinci saattoi hallita vielä kaiken silloisen tietämyksen, mutta nyt se ei ole enää mahdollista edes yhden tieteenhaaran sisällä.
Ihmiskunnan muistina toimivat kirjat. Uusi sukupolvi pääsee rakentamaan aiempien luomalle kivijalalle.
– Kirjat eivät aina ole helppoja, mutta ihminen rakastaa asioita, joiden eteen on nähnyt vaivaa, Torsti Lehtinen sanoo.
Mies kertoo omakohtaisen esimerkin: hän oli aloittanut vähintään kymmenen kertaa Volter Kilven Alastalon salissa -romaanin, mutta kirja oli aina jäänyt kesken. Kunnes kerran pitkällä junamatkalla se oli ainoa kirja, joka hänellä oli mukanaan.
– Ahmin sen Baselin ja Tukholman välillä. Antauduin täydellisesti sen lumoukselle. Hirnuin ääneen kuin kylähullu ja hakkasin kämmenillä reisiäni. Jälkikäteen en tiedä, miten osasin Kööpenhaminassa vaihtaa junaa, sillä asemallakaan en malttanut irrottaa silmiäni kirjasta.
Lehtinen uskoo, että lukeminen on hyvää vastalääkettä Alzheimerin taudille.
– Olisin paljon huonommassa vireessä, jos en lukisi, sillä myös henkinen lenkkeily pidentää ikää.
Häntä viehättää kirjan riippumattomuus ja hienotunteisuus.
– Kirja ei käy kimppuun, jollei ota sitä hyllystä ja ala lukea. Toisin on esimerkiksi arkkitehtuurin tai musiikin kanssa. Mannerheimintietä ei voi ylittää silmät ummessa. On pakko katsoa uusia taloja, joiden tieltä tuhottiin vanhat uusrenessanssirakennukset. Eikä ihmisellä ole korvaluomia, jotka voisi vaatekaupassa sulkea, jotta saisi ostaa rauhassa housut, vaan joutuu kuuntelemaan hirveää musiikkia.
Yksipuolistuva maailma
Lukemisen hienous on siinä, että jokainen luo kirjojen maailmat mielessään.
– Jokaisella oli mielessään oma Tarzan, kunnes elokuvan Johnny Weissmuller tarjosi valmiin mallin.
Yhdenmukaistuvassa ja yksipuolistuvassa maailmassa kuunnellaan kaikkialla samaa musiikkia, pelataan samoja pelejä ja katsotaan samoja elokuvia.
– Suomalainen sentään pystyy lähtemään ulkomaille, sillä joka paikassa ei tule vastaan keltainen Jaffa ja Arja Koriseva. Mutta ajattelepa amerikkalaista: Sansibarin ravintolapöydässäkin häntä odottaa Coca Cola ja New York Times.
Yhdenmukaistavassa maailmassa on vaikea elää yksilöllisesti.
– Jos et pelaa samoja pelejä kuin muut, olet täysin pihalla.
Torsti Lehtinen koki tämän aikanaan omassa elämässään.
– Annoimme pojallemme nimeksi Viljo. Emme voineet tajuta, kun maalaiskaupassakin kaikki pomppasivat nimen kuullessaan pojan lastenvaunujen viereen ja alkoivat kysellä, onks Viljoo näkynyt.
Televisioton perhe oli välttynyt sketsiohjelman hokemalta. ”Tynnyristä” oli tultava ulos, kun lapset kasvoivat.
– Lapset jäivät ulkopuolisiksi, jos eivät olleet nähneet Ritari Ässän uusinta jaksoa.
Syö, äläkä suorita ruokailutoimenpiteitä
Torsti Lehtinen ylistää suomalaista kirjastoa maailman parhaaksi. Hän toivoo, että se pitäisi kiinni sivistystehtävästään.
– Aikanaan Risto Ahdin Runeberg-palkittua kirjaa löytyi maan kirjastoista yhteensä 30 kappaletta. Sen sijaan joka lainausaseman hyllyt notkuivat vesisängyn lotinasta kertovista naispoliitikon elämäkerroista, koska niillä oli kysyntää.
Kirjastojen lisäksi muun muassa kouluilla ja medialla on tärkeä tehtävä, jotta ihmiset löytäisivät hyvää luettavaa. Kirjallisuuskritiikki on kuitenkin kuihtuva ilmiö, sillä harvat arviot painetaan samanlaisina suurten mediatalojen kaikkiin lehtiin.
Torsti Lehtinen yrittää olla kirjoittaessaan populaari. Samaa hän on opettanut muun muassa taidekorkeakoulujen väitöskirjojen tekijöille. Tietokirjallisuudessa langetaan helposti kuivaan akateemisuuteen ja hukutetaan lukija vaikeisiin käsitteisiin.
– Kun asia on luontojaan vaikeaa, niin ei lukijaa tarvitse kiusata käyttämällä tarpeettoman hankalia ilmauksia. Hyvä kieli tekee asian vastaanottamisen helpommaksi. Sotahuudokseni muotoutui “Syökää – älkää suorittako ruokailutoimenpiteitä”.
Meteli säästää itsensä kohtaamiselta
Torsti Lehtisen tuotantoon kuuluu myös uskontoa käsittelevää kirjallisuutta.
Lehtinen pitää rehellisenä kristillisenä kirjailijana esimerkiksi Dostojevskia, joka ei silottele elämää keskinkertaiseksi sovinnaisuudeksi. Samaan rehellisyyteen ja väkevyyteen Lehtinen pyrkii omissa kirjoissaan.
– Georg Henrik von Wright on sanonut, ettei julistava kirjallisuus ole koskaan hyvää, mutta hyvä kirjallisuus voi olla tahtomattaan julistavaa. Huonossa uskonnollisessa kirjallisuudessa on ensin syntinen saatana kurja, kunnes tulee Jeesus ja korjaa asiat niin, että esiin astuu mallikelpoinen kansalainen ja 1,8 lasta, mikä on keskiarvo.
Lehtinen paitsi kirjoittaa myös puhuu uskosta, jos asia keskustelukumppania kiinnostaa.
– Meillä ei ole tapana kysellä, millä hengen voimalla jaksat elää, vaan mieluummin puhumme lätkästä ja euroviisuista.
Jos täyttää tajuntansa metelillä ja toissijaisuuksilla, ei tarvitse kohdata itseään. Eikä luonnontieteisiin uskova aika jätä tilaa salaisuuksille. Kuivan rationaalinen maailma ei kuitenkaan näytä riittävän, sillä uskonnon paikan ovat ottaneet taikausko ja monenlaiset korvikeuskonnot.
– Minulle riittää Jeesuksen pyhä yksinkertaisuus: synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Lehtisen jumala ei ole mukava papparainen tai rukousautomaatti, jolta voi pyytää kermankeltaista urheiluautoa.
– Usko ei ole onnellisuuden tae, eikä uskoa palkita menestyksellä tässä elämässä, mutta se tuo elämään aitoutta, rehellisyyttä ja ristiriitojen kestämistä. Ilman uskonnollista ulottuvuutta elämäni olisi ollut köyhempää ja kurjempaa. Saattaa olla, etten olisi selviytynyt ilman sitä, Lehtinen sanoo.
