Liikuntatunneilta luikertelijasta tuli innokas liikkuja

Kirjoittaja on kansainvälisiä suhteita Madridissa opiskeleva pälkäneläinen.

Niin pitkään kuin muistan, olen ollut suuri liikuntavihaaja ja halveksunut urheilua. Joku ehkä muistaa lähes raivotautisen kolumnini vuodelta 2015, jossa kirosin koululiikuntaa hyvin dramaattisin sanankääntein.

”Juoksemme loputonta kehää hyeenan nauru kintereillämme. Jos et jaksa, olet heikko ja läski. Eihän sitä välttämättä ääneen sanota, mutta jotkut sanovat sen itse itselleen. ”Minä en ole tarpeeksi” ruoskii valmiiksi veristä selkää. Oikein tunnen liikunnan riemun sisälläni…”

Jos joku olisi kertonut tuolle 16-vuotiaalle raivottarelle, että hänkin tulee tulevaisuudessa oikeasti nauttimaan liikunnasta, vastauksena olisi varmaan ollut liuta epäuskoisia tuhahduksia. Mutta niin siinä vaan kävi. Liikuntatunneilta luikertelijasta on pikku hiljaa kehkeytynyt kohtuullisen innokas liikkuja ja sinullekin voi käydä samoin.

Ensin löysin kevyen lenkkeilyn ja metsässä samoilemisen, sitten joogan ja viimeisimpänä minut raahattiin kuntosalille. Vanhasta tottumuksesta niskakarvat nousivat pystyyn. Kuntosali on aina ollut se punaisin vaate, viimeinen paikka, missä suostuisin liikuntaa harrastamaan. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä tarjouksesta, koska minulle oli suunniteltu oma ohjelma ja käytettävissäni oli ammatti-ihminen. Suostuin hiukan aristellen, mutta pelkoni ja teini-iän vihani osoittautui täysin turhiksi. Minulla oli oikeasti kivaa! Olen treenannut kuukauden ja jo nyt tuloksia on ilmaantunut.

Vaikka jokin asia, kuten esimerkiksi liikuntakammo, on ollut jollekulle täysin todellinen ongelma, sen ei tarvitse olla sitä enää tänä päivänä. Ihmisen kasvaessa mielipiteet muuttuvat ja siksi on hyvä kokeilla omia rajojaan. Sillä tavoin voi löytää uusia harrastuksia ja katsantokulmia, joita ennen on saattanut karsastaa. Negatiiviseen kokemukseen jää helposti kiinni, mutta niistä on mahdollista päästä eroon oikeanlaisilla menetelmillä. Minulle oikea tapa oli tämä personal trainerin löytäminen. On todella vapauttavaa huomata oppivansa uutta ja kehittyvänsä aihealueella, jota ei koskaan edes uskonut lähestyvänsä.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.