Eräässä seudun kesäteatterissa aloitettiin ilmoittamalla, että yleisöä saatetaan ottaa videolle. Kuulutus jatkui: ”Jos joku ei halua tulla videoiduksi, jos vaikka joku mies on lähtenyt teatteriin vaimoltaan salaa, niin ilmoittaisitteko ystävällisesti kuvaajalle”.
Kesä-Suomessa kierrellessäni olen törmännyt monta kertaa sitkeään sovinistiseen huulenheittoon, tyyliin ”pojat ovat aina poikia ja tytöistä tulee mummoja”. On itsestään selvänä pidetty yllä kuvaa naisista jyrinä, jotka pitävät hiukan lapsekkaita tai kurittomia miehiä tossun alla. Miehet ovat nauraneet – ja naiset ovat nauraneet ja nyökytelleet.
Vuosien mittaan olen aina välillä uskonut tällaisten ennakkoluuloisia rooleja ylläpitävien asenteiden jääneen jo historiaan. Omassa elämässäni olenkin saanut paljon päinvastaisia kokemuksia. Vuosikymmeniä sitten aloin 19-vuotiaana elantoni ansaitsemisen traktorikuskina kaikenlaisten työkoneitten kanssa, syksyisin sitten puimurin pukilla. Lounais-Suomessa, jota usein sanotaan jäyhäksi, vanhatkin miehet katsoivat kerran, hoitaako likka hommansa, ja kun likka hoiti, ei sen jälkeen koskaan enää tarvinnut paikkaansa työporukassa ansaita.
Pääsääntöisesti olenkin saanut miespuolisilta tasa-arvoisen kohtelun. No ei nyt ihan aina, niin kuin vaikka keskenkasvuisena Luopioisten jääkiekkokaukalolla. Siellä isot pojat antoivat hyvin tilaa pelata, kun he varoivat satuttamasta tyttöä.
Olen varmaankin ollut myös onnekas, sillä en ole aikuisiällä juurikaan joutunut tytöttelyn kohteeksi; minua ei ole koskaan yritetty sukupuoleni vuoksi laittaa akateemiseksi kahvinkeittäjäksi. 1970-luvullahan jouduimme vielä taistelemaan arvostuksesta tilanteissa, joissa vitsien taso saattoi olla: ”Nainen ratissa, auto ilman kuljettajaa” vitsailijan todellakin tarkoittaessa sitä, mitä hän sanoi.
Ennen tämän kesän havaintojani olin jo taas ollut monta vuotta siinä illuusiossa, että yleisesti ylläpidetyn sovinistihuumorin aika on kokonaan ohi ja unohdettu. Sellainen ei ole tullut mieleenkään niissä ympyröissä, joissa olen liikkunut. Olen kylläkin viettänyt aikaani yleensä reilusti itseäni nuorempien ihmisten kanssa, selittäisikö se tätä? Varmaankin ainakin osaksi, ja toivottavasti näin on. Olisi niin kovin hienoa, että jokainen otettaisiin yksilönä ja katsottaisiin, millainen juuri hän on, eikä tupattaisi kaikkia väkisin heille ehkä täysin sopimattomiin ahtaisiin rooleihin pelaamaan vastakkainasettelua ruokkivaa peliä. Annettaisiin tila kaikille nimenomaan monenkirjavina yksilöinä. ei myöskään tasapäistettyinä johonkin yleis-ihmismassaan. Elämän laatua on se, ettei tarvitse alistaa eikä alistua. No, ainakin minulle, ehkä olen täysin väärässä? Ehkä en ymmärrä tämän pelin viehätystä.
Olisiko kuitenkin niin, että monet naisetkin haluavat näiden asenteiden ja tällaisen huumorin jatkuvat. Toimiihan se ainakin vallankäytön välineenä: jos on virallisesti jyrä, niin saa jyrätä, varsinkin kun toinen on kaiken tiedon mukaan kurin, ohjeistuksen ja kasvatuksen tarpeessakin. Tai jos on täysin ”osaamaton” teknisissä jutuissa, ne on helppo teettää ”osaavammalla”. Jos näin on, niin minä olen kulkenut koko ikäni hakoteillä. – Ja niin aion kyllä jatkaakin, onnellisen yksioikoisesti.
Aicha B.