Niilo Rantala konsertoi Sahalahden kirkossa

Niilo Rantala.

Niilo Rantala esiintyy torstaina 5.9. kello 18 Sahalahden kirkossa.

Nuorella musiikin monitaiturilla on sukuyhteyksiä Sahalahdelle.

– Kävin Sahalahdella konsertoimassa viimeksi kaksi vuotta sitten, elokuussa. Pienen paikkakunnan innokkuus – tarkkaavainen yleisö ja hurmaavat puitteet lämmittivät säveltäjän mieltä suuresti ja pari kuukautta sitten ehdotin, josko sitä taas sopisi saapua Sahalahden kirkkoon konsertoimaan, kertoo Rantala.

Rantala kuvaa konserttinsa sisältöä:

– Konsertti kantaa nimeä Syyskuun kukkia, Kaarlo Sarkian hauraan voimallisen runon mukaan. Olen pyrkinyt valitsemaan ohjelmistoon suurimmaksi osaksi sellaisia lauluja, joita en viime kerralla soittanut. Etualalle ovat nousseet Sahalahdella tai sen lähiseuduilla vaikuttaneet runoilijat, kuten Oiva Paloheimo, Lauri Viita sekä Kaarlo Sarkia.”

–  Vuosi sitten julkaistiin ensimmäinen oma runoelmani, yhdessä Heidi Pyykkösen kanssa kirjoittamani ”Aina”. Tapaamisemme jälkeen olemme esiintyneet usein yhdessä. Tälläkin kertaa myös Heidi saapuu konserttiin ja lausuu meille sävellysteni lomassa pari yhdessä valitsemaamme runoa.

Sahalahden konsertin runoissa keskiöön nousee pieni ihminen suurten kysymysten äärellä. Niissä kohtaavat rakastumisen palo, lapsen viisaus, syksy, luopuminen ja väsymys, jonka hetkellä ihmistä kuitenkin kannattelee hiljainen toivo. Toivo keväästä.  Järjestäjinä toimivat Sahalahti-Seura ja Kangasalan seurakunnan lähetystyö.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.