Pöly ei ihmeemmin kiusannut syöttäjää saati säkkimiestä, kun puimakone louskutti viljaa ulkosalla Vanhan Savotan puintipäivänä. Kun Marja Katajaisen lapsuudessa 1950-luvulla viljaa puitiin sisällä riihessä, ilma oli pölystä sakea. Pöly kutitti ihoa, kirveli silmissä ja sai nenän vuotamaan tummaa limaa.
Katajainen muistaa olleensa 12-vuotiaana syöttämässä viljaa puimakoneen sisuksiin.
–Luudan kanssa sitä työntelin, hän kertoo.
Luuta oli tuon ajan turvallisuusvaruste. Sen käyttö esti sormia tai koko kättä joutumasta puimakoneen sisuksiin. Syöttäjän käyttämässä luudassa ei ollut vartta ollenkaan, ja luuta oli tehty sellaiseksi, ettei sen kulkeutuminen puimakoneen sisälle rikkonut koneistoja.
–Muutama luuta meni, Katajainen mainitsee.
Lapsilla työpakko
Vanhan Savotan työnäytöksessä pahnat puhallettiin putkea myöden etäämmälle puintikoneesta. Padasjoella kasvaneiden ja siellä yhä asuvien veljesten Risto ja Pertti Hietamäen lapsuudenkodissa pahnat jäivät siihen, mihin puimakone ne sylki.
–Siinä oli kova homma, että ehti saada pahnakasat siitä pois.
Veljeksille parin viikon mittainen puintityö oli jokasyksyinen urakka, johon he osallistuivat polvenkorkuisesta aina parinkympin ikään saakka. Vaikka sadonkorjuutyöt ja muut maatalon työt oli tehtävä ajallaan, veljekset muistavat, ettei heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan töidenteossa ollut sellaista kiireen tuntua kuin mitä heidän mielestään nyt on.
Lapset olivat Hietamäkien kasvuvuosina itsestään selvästi töissä mukana. Rahakorvausta ei ihmeemmin saatu.
–Joskus pyydettiin rahaa vaarilta, Risto Hietamäki mainitsee.
Tahkon vääntöä
Padasjoelta tulleet Marja Katajainen ja Hietamäen veljekset olivat lauantaina ensimmäisen kerran mukana Vanhan Savotan puintipäivässä. Heille vanhat koneet ja työnäytökset toivat mieleen vanhoja tuttuja asioita.
–Ei täällä oikeastaan mikään ole vierasta, he huomasivat.
–Tahkoa kun joutui vääntämään, niin sitä tehdessä tuntui, ettei se kirves koskaan tule teräväksi. Mutta siinä vain oli oltava, Katajainen muisteli.
Pertti Hietamäelle taontanäytöksen seuraaminen muistutti siitä, miten kylän seppä oli aikoinaan arvostettu ammattimies.
–Ei niitä hommia kuka tahansa osannut tehdä, hän tunnusti.
