Nuoremmilla ei ole kärsivällisyyttä, sanotaan. Nuoremmat ovat tottuneet saamaan kaiken liian helposti, väitetään. Ja niinhän se on, tämän todistaa jo satunnaisotantakin.
Tuorein esimerkki on jalkapallosta. Suomi sekosi jalkapallomaajoukkueen varmistettua vuonna 2019 ensimmäisen arvokisapaikkansa. Vuonna 2000 syntynyt pääsi todistamaan ihmettä vajaan 20 vuoden odotuksen jälkeen.
Otetaanpa vertailukohdaksi satunnainen vuonna 1982 syntynyt henkilö. Jalkapallohistoriallisen hetken nähdäkseen hän oli ehtinyt elää jo lähes 40 vuotta. Jos hypähdetään tästä liki nelikymppisestä vielä yksi vastaava 18 vuoden askel taaksepäin, huomataan, että kyseinen vuonna 1964 syntynyt ikäpolvi ehti odottaa arvokisapaikkaa jopa 55 vuotta.
Näin ollen nuoremmat todellakin saisivat kaiken kivan helpommin kuin vanhempansa.
Testataanpa vielä. Yhtä lailla pitkään odotettua jääkiekon maailmanmestaruutta juhlittiin ensi kertaa vuonna 1995. Vuonna 1982 syntynyt oli tuolloin 13-vuotias ja vuoden 1964 verrokkihenkilö 31-vuotias. Sen sijaan millennium-lapselle Suomen jääkiekkomestaruus tarjoiltiin jo 11 vuoden iässä vuonna 2011.
Pienelle kansalle utopistiselta tuntunut haave Formula 1-sarjan maailmanmestaruudesta ei tee poikkeusta. Vanhin vertailuryhmämme juhli Keke Rosbergia vuonna 1982 noin 18-vuotiaana, nykyisten nelikymppisten vertailuryhmä Mika Häkkistä vuonna 1998 noin 16-vuotiaana ja vuosituhannen lapset Kimi Räikköstä juuri ja juuri kouluiän saavuttaneena vuonna 2007.
Todistusaineisto ei jää urheiluun. Kauan Suomessa ehdittiin haikailla Euroviisu-voiton perään ennen kuin Lordi toteutti tämänkin haaveen. Vuoden 2006 viisuvoitto tuli vuonna 2000 syntyneille varsin ripeästi, kun vuosina 1982 ja 1964 syntyneet olivat siihen mennessä ehtineet pettyä viisutuloksiin koko elämänsä – 24 ja 42 vuotta – ajan.
Kun vielä Ragnar Granit – joka sai Nobelin palkintonsa Ruotsin kansalaisena – voidaan jättää perustellusti huomioimatta, on kaikille kolmelle vertailuikäryhmällemme elämän ensimmäiset Nobelin suomalaiset voitonjuhlat tarjonnut Martti Ahtisaari vuonna 2008 – jolloin 1964 syntyneet olivat jo 44-vuotiaita, 1982 syntyneet karvan yli ”kaksvitosia” ja vuosituhannen vaihteen lapset vasta 8-vuotiaita.
Ihan kaikkea ei nuorempi polvi sentään saa hopealautaselta meidän kokeneempien nenän edestä. Kovimmat vuosituhannen vaihtumisen kunniaksi pidetyt bileet pääsivät juhlimaan joko kypsää neljänkympin rajaa tuolloin hätyytellyt ikäluokka 1964 tai täysi-ikäisyyden kynnyksellä olleet -82 syntyneet.
Eri syistä johtuen jokaisella kolmella ikäryhmällä taitaa nykyisin olla tuosta millennium-vuodenvaihteesta ihan yhtä hatarat muistot.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja, joka muistaa olleensa vuosituhannen vaihtuessa täysi-ikäinen.
Viimeisimmät kommentit