Sydämellisesti lämmöllä – kädentaitajat urakoivat vastasyntyneille ja pikkulapsille lämmintä ylle

24.01.2020 18:49

– Lahjoitettujen lankojen ja kangastilkkujen työstäminen on tuottanut meille ja lahjoitustemme saajille hiljaista hyvää oloa jo vuosikausia, kertoo Seija Alajoki, joka kävi koko tiiminsä kanssa kertomassa työstänsä.

Tapasimme Kangasalan seurakunnan Perhetalossa, jonka tiloissa lähes viikoittain on kuuden kuukauden ikäisten vauvojen ryhmäneuvola.

Käsitöiden harrastajat päättivät taannoin yhdistyä Neulekahvilakerhoksi ja alkoivat talkoovoimin kutoa töppösiä, pieniä tumppuja ja muitakin tuotteita. Nämä naiset ovat jo kauan harrastaneet käsitöitä ja alkusysäyksen jälkeen saatiin ripeästi tuloksia: Vuonna 2012 ystävänpäivänä he lahjoittivat ensimmäiset pikku neuleet Keskusneuvolaan ja Suoraman neuvolaan jaettavaksi pikkuvauvoille.

Pikkuhiljaa kyti ajatus, että taitajat voisivat koota vuosikymmenten takaa ”Kuin ennen vanhaan” -näyttelyn Jalmarin kodossa. Siellä saatiin ihastella muun muassa taidokkaita pitsikäsineitä, käsilaukkuja, solmioita ja hattuja ullakon kätköistä.

Neule- ja käsityönäyttelyitä lahjoitettavista tuotteista on järjestetty useita: Jalmarin Kodossa, Luopioisten säästöpankilla (nykyään Aito Säästöpankki) ja Kangasalan Sanomissa. Entisen Seppälän tiloissa oli myös ihan oikea Joulunäyttely.

Muutakin jännää on ollut: Sydännaisten kuusihenkinen pienryhmä on ollut 15 vuotta kirjaston Nallepäivän askartelun vetäjinä ja laajan ” Nallepäivät 20 vuotta”- historiikin kokoaminen on saatu valmiiksi Sydännaisten toimesta. Kirjaston ”Suomi 100”- joulukuusen koristelukutsu oli iso ja antoisa työtehtävä. Monta metriä pitkä siniristilippurivistö ja käsin tehdyt neulotut, virkatut ja huovutetut koristeet loistivat juhlakuusessa.

Kuvassa Seija Alajoki suunnittelemansa Nallepäivän kakun kanssa. Kuorrutukset ovat Alajoen käsialaa ja muut kuusi kerholaista ovat olleet mukana koristeiden valmistuksessa ja kiinnityksessä. Kakun saa vuokrata omaan tilaisuuteensa muutamalla neulelankakerällä, jotta Sydämelliset naiset taas pääsevät hommiin, ja uudet vastasyntyneet ja pikkulapset saavat kosketuksen rakastavin ja taitavin käsin tehtyihin villasukkiin ja tumppuihin.

Kangasalan seurakunnan seurahuoneella pidetyt enkelikurssit olivat toiminnassa kaksi vuotta ja sen tuotoksena syntyneet enkelit lahjoitettiin seurakunnalle vietäväksi kastetilaisuuden pienokaisille. Jalmarin kodon, Kaarinan kodin ja Pentorinteen sekä Juhanan kartanon asukkaat ovat saaneet lahjana muun muassa sukkia, hartiahuiveja, myssyjä ja tossuja sekä sukkia. Lisäksi sydännaiset ovat talkoilleet isoja mollamaijoja sekä muita terapeuttisia pehmoja, esimerkiksi pehmopalloja ja hypistelymuhveja.

Seija Alajoki kertoo, että heillä oli ennen joulua iso projekti saada valmiiksi 30 sukkaparia dementikoille. Lopulta niitä valmistuikin 60 paria. Nyt Sydänyhdistyksen Sydännaisten luotsaama kaikille avoin Neulekerho kokoontuu Kahvila Novelliassa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin kello 15–17. Lanka- ja kangaslahjoitukset voi tuoda kahvilaan tai kirjaston henkilökunnalle toiseen kerrokseen kirjaston aukioloaikana. Lahjoittamalla materiaaleja Sydännaisille tukee samalla asukkaita vauvasta aina vaariin ja muoriin asti.

Yhteisenä ajatuksena on ollut kautta vuosien ”Paljon pienikin tiimi aikaan saa, kun on yhteinen hiili, johon puhaltaa”.

Jalmarin kodon, Kaarinan kodin ja Pentorinteen sekä Juhanan kartanon asukkaat ovat saaneet lahjana muun muassa sukkia, hartiahuiveja, myssyjä ja tossuja.

Pälkäne ei jäänyt tässä asiassa yhtään jälkeen, vaan Pälkäneelläkin ovat jo kauan toimineet hiljaiset hyväntekijät Kukkian kädentaitajat, Pälkäneen Martat ja yksityiset henkilöt.

Pälkäneen vastasyntyneet ovat saaneet lämmöllä ja sydämellä valmistettuja kotikutoisia tuotteita jo vuosien ajan ahkerien ja taitavien vapaaehtoisten kutojien käsistä. Moni ihastuttava sukkapari, pipo tai peitto on löytänyt tiensä vastasyntyneen lämmikkeeksi ja sukat tömisteltäväksi isompien sisarusten jalkoihin. Lahjoittajina ovat olleet suoraan yksityiset henkilöt sekä järjestöt tai yhdistykset. Kukkian kädentaitajat ovat lahjoittaneet jokunen vuosi sitten kauniit kudotut peitot Luopioisten vastasyntyneille. Martat ahkeroivat sinivalkoiset sukat Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi Pälkäneen pienokaisille. 2019 myös ensisynnyttäjä-äidit saivat aikuisten kokoa olevia ihastuttavia sukkia Martoilta liiton viettäessä järjestönsä 100-vuotisjuhlavuottaan.

Marttojen Pälkäneen osaston puheenjohtaja Mirva Nikkanen kertoi kutomisen ja lahjoitusinnon kumpuavan Marttojen halusta käsillä tekemisen arvostamiseen. Hän mainitsi, että kutominen on Marttojen ominta juttua, mutta kannustaa myös kaikkia muitakin kokeilemaan ja oppimaan uusia kädentaitoja aikuisenakin. Omin käsin tekeminen tuottaa iloa onnistumisen kokemuksineen. Hän kannustaa rohkeasti kokeilemaan ja löytämään itseä kiinnostavan kädentaidon. Martoille kotoilu ja pehmeät arvot ovat tärkeitä. He haluavat jakaa käsillä tekemisen ilosanomaa. Tämä ajatus sopiikin erittäin hyvin kaikkiin lapsiperheisiin, on sitten kyse yhteisestä askartelusta, ruuanlaitosta, liikunnasta, luontoretkeilystä tai muusta harrastuksesta.

 

Läsnä ja lähellä tärkeällä hetkellä

Terveydenhuollon ammattilaisten Aikaa lapselle -ryhmä nostaa kuukausittain ilmoille ajatuksia, ideoita ja ilmiöitä lasten maailmaan liittyen. Aikaa lapselle -kuukausiviesteihin kirjoittavat lastenneuvolasta Pia Koivuniemi, äitiysneuvolasta Susanna Kaisko, kouluterveydenhuollosta Johanna Lantela ja Maarit Koskela sekä hammashoitaja Elina Saarinen. Kokoamme eri lähteistä vastauksia kiperiin tilanteisiin lastemme parhaaksi.