Hartauskirjoitus
Sunnuntain aihe messussa oli ”Jeesus herättää uskon”. Päivän evankeliumiteksti on kovin lyhyt, mutta kertoo siitä, miten Samarian asukkaat olivat vaikuttuneita kuultuaan Jeesuksesta. Asukkaiden kiinnostus Jeesusta kohtaan oli jo herännyt aikaisemmin. Kuultuaan Jeesuksen puhetta itse omin korvin, olivat he varmoja siitä, että Jeesus oli oikea profeetta.
Luulen, että uskon siemen on välillä hyvin pieni ja elää hiljaiseloa. Se odottaa oikeaa aikaa, jolloin kasvulla on selvästi paremmat mahdollisuudet. Välillä usko voi olla hyvinkin vahva, mutta hiipuu hoitamattomana. Hebrealaiskirje kertoo uskosta, että ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Hebr. 11:1).
Arkielämässä saatamme sanoa toiselle että ”mä uskon suhun, sä onnistut”. Itseämme voimme tarkastella ja ajatella, että luulen omaavani taitoja tuonkin opetteluun. Itse luulen omaavani jonkinlaisia mahdollisuuksia tanssimiseen, mutta oikeasti jalat liimautuvat lattiaan, jos on pienikin vaara siitä, että tanssilattialle joutuisin. Ainakin pystyisin opettelemaan, koska muusikkona musiikin rytmi ja muoto ovat selkeitä. Mutta kehon ilmaisuna tanssi on tosi vierasta ja pelottavaa. Toiselle henkilölle laulaminen tuntuisi ehkä yhtä alastomalta, pelottavalta, koska oma ääni on todellakin oman värinen sävyiltään ja soinniltaan.
Itsekriittisyys pakottaa minut opettelemaan ensin, ennen kuin voin alkaa toteuttaa itseäni. Ehkä kristillinen uskokin voi haastaa; haluan ensin ymmärtää ihan kaiken ennen kuin voin antaa uskolle kasvutilaa. Miten voin uskoa tähän, koska tuokin asia on epäselvä?
”Usko on sen todellisuutta mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä”
Jukka Heroja
Johtava kanttori
Kangasalan seurakunta
