Miten luokkanne viettää sanomalehtiviikkoa?

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista sanomalehtiviikkoa. Viikon tavoitteena on tarjota koululaisille ja opiskelijoille mahdollisuus tutustua maksutta erilaisiin mediasisältöihin, oppia kriittistä medialukutaitoa ja saada monipuolisesti tuntumaa lähiseudun asioihin – kenties myös innostusta vaikuttamiseen. Yksi tämänvuotisen teemaviikon viesteistä onkin, että yhteiskunnalliseen keskusteluun perehtyminen voi antaa kipinän pieniin tai suuriin tekoihin kohti parempaa maailmaa.

Miten teidän luokkanne viettää sanomalehtiviikkoa?

Kertokaa se lähettämällä Sydän-Hämeen Lehdelle kuva ja lyhyt tekstiselostus (sekä tieto luokasta, koulusta ja sen opettajasta) osoitteeseen toimitus@shl.fi perjantaihin 7. helmikuuta kello 16 mennessä. Mielenkiintoisimman vastauksen lähettäneen koululuokan palkitsemme juomapulloilla.

Sanomalehtiviikolla on jo pitkät perinteet: niitä järjestettiin yksittäistapauksina jo 1970-luvulla. Vuonna 1988 järjestettiin ensimmäisen kerran sanomalehtipäivä 15.1., ja se muutettiin helmikuussa pidettäväksi sanomalehtiviikoksi vuonna 1995. Tärkein asia oli alusta saakka maksuttomien sanomalehtien saaminen oppilaiden luettavaksi.

Sydän-Hämeen Lehti on kutsunut pälkäneläiset ja kangasalalaiset koululaiset ja opiskelijat tutustumaan ilmaiseksi paikallislehden sisältöihin 3.–7. helmikuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?