Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?

Hartauskirjoitus

Ihmisessä on kait alusta asti ollut jonkinlainen kilpailuvietti. Aika monesta asiasta käydään kilpailua siitä, kuka on paras ja suurin kyseisessä lajissa. Muistan, kuinka joskus nuorena olin mukana kisassa, jota en suosittele kenellekään. Kisa ja säännöt olivat hyvin yksinkertaiset. Kuka juo useamman kupillisen kahvia ja tilasta sai poistua ainoastaan hetkeksi, mikäli oli tarvetta käydä vessassa. Yritin sinnitellä kisassa mukana mahdollisimman pitkään, kunnes kolmannentoista kupin kohdalla jouduin luovuttamaan. Aloin olla niin sanotusti kylläinen kahvin suhteen. Voittajaksi selviytyi isoveljeni, joka sai kumottua 20 kupillista. Palkinnoksi sai hurjasti kyseenalaista mainetta ja kunniaa ja huonon olon loppupäiväksi. Taisi jollakin vähän paikat täristä aamullakin, kun emme olleet mitään kahvinjuonnin veteraaneja.

Ihan kaikesta nyt ei kuitenkaan kannata kilpailla, vaikka me tällaisessa kilpailuyhteiskunnassa elämmekin. Eikä ihan kaikkien asioitten kanssa tarvitse miettiä, olenko minä jonkun ylä- vai alapuolella. No tähän samaan lankesivat myös opetuslapset aikoinaan. Heitä vaivasi kysymys siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Ilmeisesti hekin halusivat tehdä jonkinlaisen rankinglistan siitä, kuka on sitä kärkiporukkaa Jeesuksen seurassa. Matteuksen evankeliumista löytyy pieni katkelma, jossa Jeesus käy keskustelua opetuslasten kanssa kyseisestä aiheesta. Matt. 18:1-5 Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” 2. Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen 3. ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. 4. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. 5. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.”

Opetuslapsia saattoi ehkä harmittaa, jopa ärsyttää se, että Jeesus ei vastaakaan kysymykseen sanomalla, että totta kai te opetuslapset olette ihan ykkösheppuja, tehän tiedätte Jumalan valtakunnan asioista enemmän kuin muut, koska olette kuulleet siitä eniten. Ehkä he toivoivat vielä sitäkin, että Jeesus laittaisi heidätkin paremmuusjärjestykseen sen mukaan, kuka heistä on ollut etevin, ahkerin ja suurin. Jälleen kerran Jeesuksen vastaus kuitenkin yllättää opetuslapset, kun Jeesus ottaakin esimerkiksi lapsen. ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. 4. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” Miksi näin?

Mehän tiedämme, että kun lapsi kasvaa ja varttuu pienestä pallerosta aikuiseksi, se tapahtuu niin, että hänelle lahjoitetaan kaikki se hyvä, mitä hän tarvitsee pysyäkseen hengissä ja varttuakseen aikuiseksi. Ei hän pienenä pysty mitenkään ansaitsemaan sitä, mitä vanhemmat hänelle tarjoavat. Pysyäkseen hengissä lapsen ainoa mahdollisuus on siis ottaa vastaan kaikki se huolenpito, rakkaus ja ravinto, mitä vanhemmat hänelle tarjoavat. Samalla tavalla Jumalan valtakuntaan pääseminen ja siellä pysyminen perustuvat sen hyvän vastaanottamiseen, mitä Jumala haluaa meille tarjota. Kristinusko onkin pohjimmiltaan sitä, että saamme olla vastaanottajan asemassa. Sinun puolestasi on jo tehty kaikki, ja sinä saat ottaa lahjan vastaan ja vastaanottamisen mestareitahan juuri lapset ovat.

Jeesus osoittaa opetuslapsille myös sen, että osallisuus Jumalan valtakuntaan kuuluu kaikille ja että sen valtakunnan osallisuuteen on vain yksi tie, joka on kaikille sama. Matt 1: 12 ” Kaikille jotka ottivat hänet vastaan Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä”.

Nuorisotyönohjaaja Ari Vettenranta

Kangasalan seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?