Merkillinen talvi, pitkälle tammikuuhun on ollut märkää tai enemmän märkää. Veden tulo tuskastuttaa, raivostuttaa ja puhututtaa. Liika on todellakin liikaa. Pikkutie meille on ollut niin pehmeä ja urainen, että ajaminen on varovaista köröttelyä. Jonain iltana aiemmin oli sellainen jää, että jo kylillä puhuttiin, että meidän kulmille ei autolla yksinkertaisesti pääse. Tämä on hyvä talvi vain niille muutamille syksyihmisille, jotka nauttivat sateesta.
Siltikin, jo aiemmin ajattelin kirjoittaa siitä, kuinka onnellisia olemme, koska meillä on puhdasta vettä niin paljon kuin ikinä tarvitsemme. Onhan kuivuus jopa täällä joskus vienyt huomattavan osan sadosta, mutta tämä on marginaalista verrattuna tilanteeseen suurilla alueilla muualla maailmassa. Käyttöveden lisäksi meidän tanhuvilla on loputtomasti myös järviä, joissa uida, soudella, kalastella ja lepuuttaa silmää.
Me vedämme kumisaappaat jalkaan, ja Intiassa ja Afrikassa ihmiset saattavat jonottaa kovassa helteessä päivän saadakseen edes tilkan vettä. Pohjavesivaratkin joudutaan pumppaamaan kuiviin. Isojen jokien varsilla on jättimäisiä patohankkeita, joiden alta alkuperäisasukkaat häädetään kysymättä ja korvaamatta. Slummien lapset uivat miljoonakaupunkien avoviemäreissä.
Kun ollaan puhtaan veden puutteessa, ongelma kurittaa silloinkin ensin köyhiä, mutta aikaa myöten se alkaa suoraa, tai ainakin liitännäisvaikutuksiltaan tulla myös varakkaampien oville. Suurin osa ihmisten käyttämästä makeasta vedestä kuluu ruuantuotantoon ja maailman väkilukuhan vain kasvaa.
Omaatuntoani koettelee, että Marokossa ja matkustellessani muualla joudun käyttämään vain pullotettua vettä. Edes koti-Marokossani en ole saanut vuosien mittaan vatsaani totutettua raanaveteen, jota kyllä tulee, ainakin yöaikaan. Etsin suodatinta, joka toimisi ronkelia vatsaani tyydyttävästi. Myös paikalliset käyttävät paljolti pullotettua vettä. Yksi maan rikkaimpia liikenaisia on luonut omaisuutensa pullottamalla vettä Atlas-vuoristossa. Pistää miettimään, että valtava ympäristöteko olisi muovipullojen ja kanisterien sijaan järjestää systeemi, jolla juomakelpoista vettä olisi kaikkien saatavilla. Jos vesijohtojärjestelmää ei ole tai sitä ei saada hygieeniseksi, niin luotaisiin riittävän tiheä puhtaan veden jakeluverkosto, josta voisi hakea omaan astiaan.
Vaatisihan se valtavia investointeja, suurta tahtotilaa, eikä kaikkialla olisi helppoa, mutta kuitenkin, voisi sen eteen ponnistella enemmän. Muovistahan nykyisin puhutaan paljon ja Marokossa, kuten joissain muissakin Afrikan maissa, muovipussit ja -kassit on jo kielletty. Entä me puhtaan raanaveden äärellä olijat: juodaan sitä, eikä tuoteta turhia muovipulloja ostovettä kotiin kantamalla.
Surkuhupaisin vesikokemukseni sattui, kun lähdimme Suomen sateita karkuun etsimään aurinkoa Saharasta. Saapuessamme yöllä paikalliseen kaupunkiin alkoi siellä valtava ukkosmyrsky. Pisaraakaan ei ollut tullut kolmeen vuoteen ja nyt vettä satoi kaatamalla, kuiva joenuomakin täyttyi saman tien. Seuraavina päivinä ajoimme eteenpäin ja pitkin matkaa vesi seisoi kivikkoisella maanpinnalla, Saharassa! Ihmiset olivat ikionnellisia.
Tekisipä mieleni mennä muuallekin kuivuuden riivaamille alueille ja hinata sade mukanani, mutta enpä taida olla niin suuri noita, että se toimisi. No jaa, Mumbaissa ollessani siellä oli ensimmäinen suurtulva kymmeneen vuoteen, paikoitellen kaduilla tarvottiin vyötäröön asti vedessä, ihmiset polkaisivat käyntiin avustus- ja pelastusverkoston. Se ei sillä alueella kuitenkaan ole kovin kummallista, heillähän on joka tapauksessa aina reilun vetinen sadekausi.
