”Onnistunut tapahtuma jättää vahvan muistijäljen” – Isabella Rossi aloitti Kangasalan tapahtumakoordinaattorina

21.04.2020 09:06

Hyvä tapahtuma jättää aina vahvan muistijäljen: muiston tuoksuista, kirkkaista väreistä, yhteisöllisestä ihmismerestä tai riemukkaasta tunteesta. Kangasalan tapahtumakoordinaattorina maaliskuun alussa aloittanut Isabella Rossi muistaa edelleen, kun hän osallistui alakoulun alaluokkalaisena Taiteiden yöhön Helsingissä.

– Muistan vieläkin ne kaikki värit ja näkemäni Robinson Crusoe -näytelmän. Tuskin unohdan tuota elämystä koskaan.

Toinen vahva kokemus liittyy Turun RuisRockiin: kesäpäivä, lavan takana meri ja siellä hiljalleen lipuva Viking Linen laiva. Millaisesta Kangasalla järjestettävästä tapahtumasta tulevalle yleisölle voisi jäädä vastaavanlaisia muistijälkiä?

– Kangasalla on potentiaalia vaikka mihin. Minulla on jo nyt paljon ideoita ja ajatuksia, mutta ensin pitää päästä vielä paremmin perille siitä, mitä kaikkea täällä jo on. Yhden asian uskallan sanoa varmasti: tapahtumia mahtuu tänne ympäri vuoden pidettäväksi, ei vain kesällä. Kangasala on lopulta aika iso kaupunki, ja sen sijainti aivan Tampereen kupeessa on iso etu, jota kannattaa hyödyntää. Lisäksi Kangasala on tosi kaunis ja monipuolinen, Rossi miettii.

Vaikka hyvän tapahtuman järjestäminen vaatii paljon töitä ja tuntuu välillä melkoiselta taiteelta, periaatteessa onnistuneen tapahtuman voi määritellä hyvinkin yksinkertaisesti.

– Onnistunut ja hyvä tapahtuma on sellainen, josta ihmiset kiinnostuvat.

Isabella Rossi on tuottanut hyvin monenlaisia tapahtumia uransa aikana. Esimerkiksi Flow Festival keräsi viime kesänä 83 000 kävijää ja 170 esiintyjää yhteensä kymmenelle eri esiintymisalueelle. Isojen tapahtumien vastapainoksi Rossilla on kokemusta myös pienten, noin kymmenen hengen tapahtumien järjestämisestä.

Kaupunkikulttuuri on laaja käsite

Vasta päästessään opiskelemaan tapahtumatuottajaksi Isabella Rossi ymmärsi, että hän on järjestänyt tapahtumia oikeastaan aina. Kun hän oli pikkutyttö, hän saattoi päättää illallisen järjestämisestä sillä välin, kun äiti ja isä olivat kaupassa. Pieni tyttö kehotti sitten imurin varresta vanhempiaan olemaan valmiina, sillä kohta tulisi vieraita.

Rossi käy erilaisissa tapahtumissa vapaa-ajallaan aina kun vain mahdollista. Kotioloissa hän viihtyy myös liikunnallisten harrastusten sekä ruoanlaiton ääressä. Samoin matkustelu sekä kotimaassa että ulkomailla antaa hyvää perspektiiviä myös työhön.

– Rakastan kaupunkikulttuuria, johon katson kuuluvaksi laajalla otannalla hyvin paljon asioita. Siihen kuuluu teattereita, kahviloita, baareja ja jopa jumalanpalvelukset. Oikeastaan lähes kaikki kaupungissa tapahtuvat asiat.

Hyvät ja kiinnostavat tapahtumat tuovat yksittäisille kaupungeille paljon elinvoimaa. Ne tuovat taloudellista hyötyä monille tahoille, parantavat järjestäjän ja järjestäjäpaikkakunnan imagoa, helpottavat alueen markkinointia ja parantavat paikkakunnalla jo asuvien viihtyisyyttä.

Hyvin monipuolinen työnkuva

Uuden työn ensimetrit ovat sujuneet Rossilta vähintäänkin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Koronavirusepidemia on pakottanut hänet etätöihin, mikä asettaa omat haasteensa uuteen ympäristöön tutustumiseen. Digivalmiudet ja -mahdollisuudet ovat kuitenkin hyvät, joten uuteen paikkakuntaan – esimerkiksi verkostoihin, kumppaneihin ja paikallisiin yrittäjiin – tutustuminen sujuu verkossakin.

– Olen kyllä enemmänkin ihmisihminen kuin digi-ihminen, mutta menee tämä tässä näinkin.

Työhön kuuluu nyt paljon verkko- ja puhelinpalavereja, sähköpostin läpikäyntiä sekä markkinointiin ja viestintään liittyviä tehtäviä.

Tapahtumakoordinaattori pitää hyvin monia lankoja käsissään samanaikaisesti. Talousasiat tulee olla hallussa, mutta myös tapahtumakonseptoinnin asiat tulee olla hyppysissä. Tapahtumakoordinaattori on ikään kuin linkki monien eri toimijoiden välissä, joka liimaa palapelin palat yhteen ja tuo kuvioon vielä muutaman bonuspalan. Rossi kuvaakin työtään hyvin monipuoliseksi, jopa sillisalaattimaiseksi.

– Yhtenä päivänä saatan lukea kirjallista taustatietoa jostakin asiasta ja toisena sopia keikan aikataulutusta ja kolmantena käsitellä vaikkapa valokuvaa halutunlaiseksi. Onkin jopa vähän hullua, että saan tehdä näin kivaa ja vaihtelevaa työtä.

 

Isabella Rossi:

  • Kotoisin Helsingistä, asuu Tampereella
  • Valmistui kulttuurituottajaksi Humanistisesta ammattikorkeakoulusta vuonna 2016, on koulutukseltaan myös media-assistentti
  • Aloitti Kangasalan tapahtumakoordinaattorina 1. maaliskuuta
  • Siirtyi Kangasalle Flow Festivalin tuotantopäällikön paikalta. Aiemmin työskennellyt Helsingin Leijona Oy:n konseptoiman Tuomaan markkinoiden vastaavana tuottajana ja Torikortteleiden projektituottajana.