Tiddididii tiddididii tiddididii tiddididii. Jätskiauton ääni soi Sahalahden kirkonkylällä, kun herkkukuormaa kuljettava Eemeli Lehtinen kaartaa ajokkinsa Isoniementieltä Kurvishöllintien pysäkille. Parin minuutin seisahdus on järjestyksessä viides Sahalahden alueella.
Tie on muutoin hiljainen. Asiakkaita ei tule, kun tiellä jalkaisin kulkeva mieskin jatkaa menoaan eteenpäin. Pian Lehtinen lähtee taas liikkeelle.
Joka toinen lauantai ajettavan kierroksen ensimmäinen pysähdys Sahalahdella Kauramäen notkossa on aikataulun mukaan kymmeneltä. Kuljettajan työpäivä on alkanut jo tuntia aiemmin Ideaparkin lähellä Lempäälässä, jossa on jätskiautojen varikko ja samalla lastauspaikka.
Jätskiauton erilaiset herkkulaatikot nostellaan kyytiin aina tiettyjen ovien taakse. Esimerkiksi tuuttilajitelmat ovat omassa kaapissaan ja sandwich-jäätelöt omassaan.
–Ihan looginen järjestys, Lehtinen vahvistaa.
–Jokainen kuljettaja lastaa auton samalla tavalla. Jokaisessa autossa jäätelöpakkaukset ovat samoilla paikoilla.
Kerralla enemmän
Seuraavalla kahdella pysäkillä terveysaseman lähellä on hiljaista. Jo puolitoista vuotta Sahalahden lenkkiä säännöllisesti ajanut kuljettaja tietää, että niillä pysäkeillä asiakkaita käy harvemmin. Mutta silloin kun asiakkaita tulee, he ostavat kerralla enemmän.
Ylipäätänsä maaseudulla asuvien ihmisten kertaostokset ovat euromääräisesti selkeästi isompia kuin kaupunkialueilla asuvien asiakkaiden. Sen eron on Eemeli Lehtinen huomannut.
–Keskiverto-ostos on maalla 40 euroa ja kaupungissa noin 20 euroa.
Kurvishöllintien loppupäässä, tien toisella pysäkillä Lehtinen myy puikkolajitelmapakkauksen ostoksille tulleelle miehelle. Kuljettaja käy nopeasti kaapilla, autossa on niitä viisi molemmilla sivuilla, ja ojentaa pakkauksen asiakkaalle.
Jäätelöt ovat hyvin kovia. Ne ovat jopa niin kovia, että kuljettajan joskus tekee mieli sanoa, kun hän näkee asiakkaan vetävän käärettä auki saman tien, ettei ehkä kannattaisi syödä ihan heti.
–Kaapeissa on pakkasta 40 astetta ja jopa vähän ylikin. Kun kaappien ovia auotaan, niin silti mittarilukemat pysyvät riittävän alhaisina, Eemeli Lehtinen selittää syyn hurjalle pakkaslukemalle.
–Jos lähtökylmyys olisi pienempi, jäätelöt eivät kestäisi niin hyvin ovien aukomista.
Kaikki on hyvää
Kurvishöllintien jälkeen jätskiauton merkkiääni raikuu umpikujaan päättyvällä Sirkantiellä. Pieni kuormuri kääntyy ketterästi tien päässä takaisin tulosuuntaan ja seisahtuu hetkeksi aikatauluun merkitylle pysäkille.
Herkkuauto etenee linjallaan sananmukaisesti minuuttiaikataululla. Sahalahden taajama-alueella useimpien pysäkkien pysähtymisaikojen välillä
on eroa neljä minuuttia. Aikatauluun merkitty kellonaika on aikaisin mahdollinen tuloaika pysäkille.
–Seisahdun pariksi minuutiksi pysäkille ja jatkan sitten taas seuraavalle.
Vakireittiään Sahalahdella aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn ajava tamperelaiskuljettaja on oppinut tietämään asiakaskuntansa kokolailla hyvin, sillä hän tietää, keitä milläkin pysäkillä asioi hänen autollaan. Hän on oppinut tietämään senkin, että osa lähtee liikkeelle vasta siinä vaiheessa, kun jätskiauton merkkiääni kuuluu, kun taas osa odottaa jo valmiiksi pysäkillä.
Soili Kokko seisoo kassi kädessä Paatialantien alkupään pysäkillä.
–Jäätelöä ja tarroja sukulaislapselle, hän kertoo ostoksistaan.
Kokon jälkeen Eemeli Lehtinen palvelee suoraan kotipihastaan autolle juosseita Helmiina ja Elea Lindgreniä.
–Yleensä olemme ulkona, kun jätskiauto tulee, melkein jokaisella kerralla autolla käyvät tytöt kertovat.
–Se on helpompaa, kun auto tulee ihan tähän viereen. Vaikka kyllä me käymme ostamassa jäätelöä myös Sahramissa, tytöt miettivät perustetta sille, miksi jätskiautolla on mukava käydä.
He eivät osaa nimetä jätskiautolta mitään erityistä suosikkijäätelöä, koska kaikki ovat niin hyviä. Jäätelöiden maistuvuudesta kertoo omaa kieltään jo se, että yleensä kaikki lauantaina ostetut herkut on jo syöty seuraavaan lauantaihin mennessä.
Jätskiauton kuljettajallekin kylmä herkku maistuu. Lempimakuja ovat toffeevene, minttusandwich, maestro-excotic-puikko ja mansikkakakkuleivokset.
–Olen jäätelön ystävä. Meillä on töissä varikolla allaspakastin, josta työntekijät voivat reitille lähtiessään tai päivän päätteeksi napata jäätelön mukaansa.
Kellon ympäri
Eemeli Lehtinen kieppuu autollaan Sahalahden kirkonkylän taajama-alueella aikataulun mukaan 2,5 tuntia. Auto palvelee lähelle, kun esimerkiksi Lindgrenin tyttöjen kotitiellä Paatialantiellä on kolme pysähdyspaikkaa. Kaikkiaan taajama-alueella on kolmisenkymmentä pysäkkiä, kun niitä koko Sahalahden alueella on liki 50.
Päivä on pitkä. Kun työrupeaman ensimmäinen pysähdys on Sahalahdella aamukymmeneltä, niin päivän viimeiselle
seisakkeelle aikaisin tuloaika on Keljontie/Mäkipääntiellä illalla klo 19.20. Sahalahtiosuuksien välissä jätskiauto on ajanut Kuhmalahdella ja Luopioisissa. Yksi työvuoro kestää melkein kellon ympäri, kun lasketaan tunnit varikolle tulosta sieltä lähtöön saakka.
–Saan ajaa. Saan tavata uusia ihmisiä, olla liikkeellä ja tehdä koko ajan jotakin, Lehtinen listaa jätskiauton kuljettajalle sopivia mielenkiinnon kohteita.
Haavikontien pysäkillä jäätelöostoksille tulevia Kiia Vesaa ja Kasper Kamppikoskea Lehtinen tapaa ei jokaisella kierroksella, sillä he käyvät autolla melko harvoin. Lasten ostosten loppusumma 40 euroa vahvistaa sen kuljettajan huomion, että maaseudulla kertaostosten summat ovat suurempia kuin kaupunkialueella.
Eroa on myös maksutavoissa.
–Kun maaseudulle tulen, niin käteisen osuus merkittävästi, kuljettaja tietää.
Korona-aikana kortti on kuitenkin yleinen maksutapa oltiin sitten kaupunkialueella tai maaseudulla.
Kommentointi on suljettu.