Kuhmalahden kotiseutumuseo auki tauon jälkeen – pukeudu sunnuntaina vanhaan asuun

Elosenmutka viihdyttää museokävijöitä perjantai-iltana.

Kuhmalahden kotiseutumuseo avautuu elokuisen viikonlopun ajaksi. Museokesä Kuhmalahden museolla jäi toteutumatta heinäkuussa. Jotta eloa ja iloa saadaan museon pihamaalle ennen kuin syksy saapuu, on tulevana viikonloppuna tiedossa musiikillisia hetkiä ja kahvittelua pihalla.

Perjantaina 14.8. kello 18 esiintyy paikallisten musiikin taitajien soittava ja laulava kokoonpano Elosenmutka. Museo on avoinna kello 15–20. Lauantaina museon ovet ovat avoinna vierailijoille kello 13–17. Sunnuntaina 16.8. kello 15 museopihalla esittää harmonikkaryhmä Väliaikaiset reippaita, tuttuja sävelkulkuja kesäiseen iltapäivään kuultavaksi. Museo on avoinna kello 13–17. Mikäli kaapista löytyy 1900-luvun miltä tahansa vuosikymmeneltä oleva vaate, voi sunnuntaina pukeutua tuohon asuun. Näin vierailijat saavat ihastella kenties vuosikymmeniä vanhaa pukeutumistyyliä.

Kuhmalahden kotiseutuyhdistyksen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta. Yhdistyksen toiminta on kuluneina vuosikymmeninä ollut monipuolista, ja siinä on pystytty mukautumaan aikojen muuttuessa. Kiitos kuuluu perustajäsenien  aikanaan aloittamasta kotiseututyöstä.

– Kiitokset kuuluvat nyt teille nykyisille kotiseututyön tukijoille, jotka monilla eri tavoilla olette olleet mukana jatkamassa kotiseutuperinteen vaalimista, kotiseutuyhdistysaktiivi Arja Marttala sanoo.

Viikonlopun aikana on kaikkina päivinä kahvipannu kuumana vapaaehtoisella kahvirahalla museon ylläpitämisen tueksi.

– Pidetään virukset loitolla muistaen käsihygienia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?