Pirkanmaalle ei etätyösuositusta, maskisuositus voimassa – hallitus järjesti tiedotustilaisuuden mahdollisesta alkaneesta koronan toisesta aallosta

Suomen hallitus järjesti torstaina  tiedotustilaisuuden koronavirustilanteeseen liittyen. Tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuomisen mukaan kasvanut koronavirustartuntaluku kertoo koronan toisen aallon alkamisesta.

Määrä on tällä hetkellä noussut takaisin vastaamaan touko-kesäkuun vaihteen tasoa. Seitsemän viime päivän aikana Suomessa varmistetut tartunnat ovat nousseet 151:llä henkilöllä. Koronaviruksen etenemisgrafiikkaa voi seurata täällä.

 

Maskisuositus lähes koko maahan, myös Pirkanmaalle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi torstaina suosituksen kasvomaskin käytöstä koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi lähes koko maahan. Maskin käytön teho perustuu siihen, että jos mahdollisimman moni ihminen käyttää välinettä oikein, tartunnan leviämisen riski on pienempi. Maskisuositus on annettu kaikille niille Suomen sairaanhoitopiirialueille, joissa on todettu koronatartuntoja kahden viime viikon aikana.

Maskin käyttöä suositellaan julkisissa liikennevälineissä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontaktia ei ole mahdollista välttää. Lisäksi maskin käyttöä suositellaan meno- ja paluumatkalla koronatesteihin sekä riskialueelta palatessa ja karanteeniaikana, jos liikkumiseen on välttämätön syy.

Maskin käyttöä ei suositella alle 15-vuotiaille sekä heille, joille maskin käyttö voi aiheuttaa terveydellistä haittaa itsessään.

Suositus ei koske työpaikkoja, joista Työterveyslaitos vastaa. Myös ne julkiset tilat, joissa etäisyyden pitäminen on mahdollista, jäävät suosituksen ulkopuolelle. Maskisuositus ei koske myöskään harrastusryhmiä, päiväkoteja ja kouluja.

Maskin käyttö vaatii huolellisuutta. Oikein käytettynä maski suojaa itseä ja ympärillä olevia, mutta väärin käytettynä suojaavaa vaikutusta ei ole. Ohjeistuksen mukaan kädet on desinfioitava, jos maskiin joutuu koskemaan. Samaa maskia ei saa käyttää kuin kerran. Likaantuessa ja kostuessa se on vaihdettava uuteen. Päivän ajaksi on siis otettava mukaan riittävän monta maskia.

Maskit kustannetaan lähtökohtaisesti itse, mutta valtiovarainministeriö suosittelee kuntia turvaamaan maskit kaikkein vähävaraisimmille.

 

Etätyösuositus laaja, mutta ei koske Pirkanmaata

Suomen hallitus on päättänyt palauttaa etätyösuosituksen niille Suomen alueille, joilla koronatartunnat ovat lisääntymässä terveysviranomaisten mukaan. Pääministeri Sanna Marinin mukaan tällainen tilanne on Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.

Etätyösuositus ei tällä hetkellä koske Pirkanmaata. Työpaikat voivat kuitenkin päättää omista järjestelyistään. Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi sellaisia järjestelyitä, joilla kontakteja voidaan työpäivän aikana vähentää ja turvavälejä noudattaa, työskenneltiin sitten kotoa tai toimistolta käsin. Suositus mahdollisimman laajasta etätyöstä pätee niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin työpaikoilla.

 

Matkustus

THL on valmistellut hallituksen pyynnöstä niin sanottua liikennevalomallia, jonka perusteella eri maista Suomeen saapuvia henkilöitä kohdellaan karanteeniin asettamisen suhteen. Pakollinen koronatestaus esimerkiksi voi tulla kyseeseen niiden henkilöiden kohdalla, jotka palaavat punaisista, erittäin korkean tai korkean riskin maista. Tällaiset henkilöt myös voidaan asettaa karanteeniin viranomaispäätöksellä.

Keltaiset maat ovat kohtalaisen tai matalan riskin maita, joiden kohdalla omaehtoinen karanteeni riittää. Vihreistä maista tulevilla ei ole tarvetta omaehtoisellekaan karanteenille. Vihreihin maihin kuuluvissa maissa on alle 8 tartuntaa 100 000 ihmistä kohden.

 

Koronatestaus

Koronavirustesti on Marinin mukaan ensisijaisesti vapaaehtoinen, mutta pakollisia testauksia voidaan tehdä viranomaispäätöksellä. Samalla tavoin voidaan asettaa pakollinen karanteeni. Pakkokaranteeni ja -testi on aina viranomaispäätös, joten Marinin mukaan siitä ei ole tehty poliittista päätöstä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?