50 näytettä päivässä – koronatestien päivittäisen määrän kolminkertaistanut terveyskeskus tavoittelee testijonon lyhentämistä kahteen vuorokauteen

Flunssakausi on alkanut, ja sosiaali- ja terveyskeskuksen mukaan koronavirustesteihin tulijoita on Kangasalan terveyskeskuksessa ollut runsaasti. Heinäkuun alussa näytteitä otettiin päivässä noin 20, nyt määrä on yli 50. Jonotus testausteltalle oli maanantaina neljän päivän mittainen.

Näytteenottoa on lisätty tiistaista 18.8. alkaen, ja testiaikoja laajennetaan arki-iltoihin ja viikonloppuihin.

Tavoitteena on pitää jono yhden–kahden päivän mittaisena ensi viikosta alkaen.

Koska lieväoireisetkin infektiopotilaat ovat nyt terveyskeskukseen puhelimitse yhteydessä, puhelinliikenne on ruuhkautunut eikä takaisinsoittoihin ole pystytty vastaamaan toivotusti.

Ruuhkien purkaminen aloitetaan siirtämällä henkilöstöä muista tehtävistä puhelimeen. Takaisinsoitto poistetaan käytöstä ruuhkanpurun ajaksi.

Terveyskeskuksesta toivotaan, että kiireettömissä asioissa yhteyttä otetaan kovimman ruuhkan helpotettua. Tilanteen kehittymisestä luvataan tiedottaa tuonnempana.

THL:n suosituksen mukaisesti lieviäkin hengitystieinfektio-oireita potevia kehotetaan olemaan yhteydessä koronanäytteenotosta Oma-asemalle sairaanhoitajaan kello 8–15.

Terveysasemien yhteystiedot

  •     Kangasala Eteläinen puh. 03 5655 4014
  •     Kangasala Keskusta puh. 03 5655 4012
  •     Suorama puh. 03 5655 4013
  •     Vatiala puh. 03 5655 4015
  •     Sahalahti puh. 03 5655 4016
  •     Pälkäne puh. 03 5655 4018
  •     Luopioinen puh. 03 5655 4019

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?