Kun kaikki meni, mutta elämä ei loppunutkaan – Lotta Ansakorpi muistuttaa, että rankastakin tragediasta voi selvitä takaisin pinnalle

Lotta Ansakorpi esiintyy Maalle asumaan- ja Voi hyvin Pälkäneellä -virtuaalimessuilla lauantaina.

Syksy 2017. Lotta Ansakorpi, 33, on menettänyt kaiken, mitä hänellä elämässään on: syksyllä 2016 Ansakorven liikekumppani oli pettänyt hänet, ja hän menetti sen seurauksena ensimmäisen firmansa ja liudan ystäviä. Sappeen kesäteatteriin seuraavaksi kesäksi 2017 tuotettu Räminää ja räystäskouruja -näytelmä ei vedä kylmänä ja sateisena kesänä tarpeeksi katsojia. Niskaan jää kaikesta yhteensä yli 200 000 euron velat.

Valtavan henkisen kuorman ja ahdistuksen keskellä Ansakorpi alkaa miettiä, miten tästä voi vielä nousta. Syntyy ajatus Tragedian Kääntöpiiristä: konseptista, joka voisi auttaa ihmistä nousemaan menetyksestä jälleen menestykseen.

– Aloin tuotteistaa omaa henkilökohtaista tragediaani osaksi työtäni, Ansakorpi kertoo.

Ansakorpi julkaisee myöhemmin Tragedian Kääntöpiiristä julkisen Facebook-päivityksen. Kolmessa kuukaudessa hän saa aiheeseen liittyen yli tuhat yhteydenottoa vierailta ihmisiltä.

– Monet sanovat, että on hienoa, kun puhut tällaisesta vaikeasta aiheesta, kun kukaan muu ei sitä tee.

Kokemusten pohjalta syntyy myös kirja Vaihtoehtona kuolema, jossa Ansakorpi kertoo matkastaan aallonpohjalta takaisin täyteen elämään.

– Voi mokata ja pohtia, miksi niin kävi, mutta elämää ei voi elää niin, että miettii, mitä kaikkea hirveää seuraavaksi voi tapahtua. Pitää olla armollinen, jättää turha itsensä ruoskiminen pois ja mennä eteenpäin.

Syksy 2020. Sappeen Kesäteatterin katsomossa istuu elämäänsä tyytyväinen Lotta Ansakorpi, 36. Taiteilijasielu ei ole unohtanut teatteria, mutta elanto tulee tällä hetkellä tapahtumien, kurssien ja koulutusten pitämisestä. Tragedian Kääntöpiirin koulutukset on suunnattu vastoinkäymisiä taloudellisella, henkisellä tai fyysisellä puolella kokeneille henkilöille. Tavoitteena on tarjota osallistujille avaimet päästä kriisistä yli ja mahdollisuus siihen, että katseen voi suunnata taas eteenpäin.

Sappee on edelleen Ansakorven mielestä mahtava paikka.

– Sappeessa mun sielu jotenkin aukeaa. Toivottavasti pääsen tänne vielä joskus teatterinkin parissa: jos en itse tuottamani näytelmän kanssa niin sitten näyttelijänä, hän toivoo.

Lotta Ansakorpi on mukana Maalle asumaan ja Voi hyvin Pälkäneellä –virtuaalimessuilla lauantaina 5.9.

 

Lue myös:

Messuhulinaan pääsee heittäytymään kotisohvalta – kolmetuntinen messulähetys on runsas ja monipuolinen paketti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?